Kuka sinä olet, sinä, jolle hän lähettää tekstiviestejä, jonka luona hän on, kun ei tule kotiin? Kuka sinä olet, joka kuuntelet häntä, olet valmis avaamaan ovesi, ottamaan siipiesi suojaan, vuoteeseesi? Missä sinä olet, joka annat hetken sylin, hetken mahdollisuuden olla jotain muuta, sitä mitä hän ei ole? Kuka sinä olet? Miltä sinusta tuntuu nyt, kun hän on kotona perheensä kanssa, kun hän on peitellyt lapsensa uneen, nukkunut vieressäni, hieronut harteita, kuiskannut jälleen korvaani, ettei koskaan, koskaan voisi jättää minua. Miltä se tuntuu? Olla valmis, kun hänelle sopii, kun hänellä on aikaa? Odottaa, että hän tulisi? Jos tulee? Odottaa ja pettyä? Miltä se tuntuu? Itketkö iltaisin, kun kaipaat häntä, tietäen, että hän makaa vieressäni, että hän tuntee sieraimissaan minun tuoksuni, kitalaellaan minun makuni? Puristatko tyynyä valkoisin rystysin, tukahduttaen huutosi kylmään lakanaan? Miltä se tuntuu, olla sellainen, jonka luo tullaan, kun tekee mieli panna? Kun tekee mieli vaan naida jonkun kanssa, eikä puhua, eikä sitoutua, eikä ajatella tätä hetkeä pidemmälle? Miltä se tuntuu? Kun saat tekstiviestin, oletko malttamaton, valmistaudutko häntä varten, menetkö ikkunaan, kuunteletko hänen tuloaan? Katsotko kelloa ja mietitkö, jääkö hän luoksesi tänä yönä vai onko hänen jälleen lähdettävä, tultava kotiin, nukutettava lapset, rakasteltava minun kanssani? Tiedätkö jo, että hän ei viivy hetkeäkään liian kauan? Tiedätkö jo, että sinä olet vain sellainen, jonka luona käydään, jonka luokse ei jäädä? Tiedätkö, kuka olet?