sunnuntai, 16. toukokuu 2010
Amerikkalainen laulaja, näyttelijä, tanssija ja ihmisoikeusaktivisti Lena Horne kuoli viikko sitten 92 vuoden iässä. Hornen ura alkoi tanssijana maineikkaassa Cotton Clubissa. Sieltä hänen tiensä vei elokuviin.
Horne esiintyi muutamassa MGM:n musikaalissa 1940-luvulla. Pääosaa hän ei saanut ihonvärinsä vuoksi ja hänen roolinsa elokuvissa olivat laulu- tai tanssikohtauksia, jotka eivät vaikuttaneet elokuvan juonen kerronnallisuuteen. Näin hänen osansa saatettiin leikata pois elokuvista, kun niitä näytettiin rasistisissa etelävaltioissa.
Vuoden 1951 Show Boat-musikaalin uudelleenfilmatisointiin oli ensin mulattityttö Julien rooliin kaavailtu Hornea, mutta tuottajat eivät uskaltaneet ottaa riskiä ja palkata häntä. Elokuvan käsikirjoituksen mukaan Julie oli naimisissa valkoisen miehen kanssa. Tuottajien pelko oli, että rotujen välinen rakkaus karkottaisi yleisön. Mulattityttö Julien rooliin valittiin valkoihoinen Ava Gardner, jonka laulut elokuvassa esittää Annette Warren.
50-luvulla Horne joutui Hollywoodin mustalle listalle. Horne siirtyi elokuvista menestyksekkääksi yökerhoesiintyjäksi esiintyen harvakseltaan myös elokuvissa ja näyttämöllä tulevina vuosikymmeninä.
Horne oli aktiivinen kansalaisoikeusasioissa jo neljäkymmentäluvulta lähtien.
Muita sunnuntaiklassikoita täällä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.