1418574.jpg

Olen kaunis, niin kaunis. Katson peiliin, olenko se minä todella? Ihan oikeasti? Minä. Kaunis, niin kaunis. Hiuksissa juuri oikea sävy, kiharapilvi nostettu ylös, liekehtivää, lämmintä.

Ripsissä mustaa, pitkät, kaareutuvat ripset. Mantelin muotoiset silmät, kajalilla korostetut. Minä. Niin kaunis.
Huulissa kirsikan punaa, hymyilen, hymyilen, sama puna poskillani. Olen onnellinen.

Puseron pinkki vaaleampaa kirsikkaa, pehmeä kangas peittää rinnat vain osittain. Minäkö tämä olen? Minun rintani, niin pyöreät, niin kauniit.
Hame kiristyy pyllyn suojaksi, vain pieniä askeleita, muista, älä harpo. Älä sotkeudu jalkoihisi. Pitkät jalat, korkokengät lisäävät pituutta ja nousen ylemmäs, korkeammalle kuin koskaan.

Kaunis. Minä. Valmis lähtemään. Tuoksun hyvälle, olen hyvä, olen kaunis.

(Tyttö lähtee ulos, kulkee linja-autopysäkille, huomaa kesän jo melkein saapuneen. Tuuli hyväilee paljaita käsiä, nostattaa kiharapilveä, suutelee paljaita varpaita korkeakorkoisissa sandaaleissa. Pysäkillä on nainen, tyttö tunnistaa tämän. Naapurin rouva. Tyttö hymyilee ja naisen kasvot muuttuvat vihaisiksi, silmät mustuvat, suu vääntyy inhoon. ”Mihin sinä olet menossa tuon näköisenä? Sinullahan on tissit melkein paljaana ja tuo hame on naurettavan lyhyt. Miehiäkö sinä olet menossa iskemään? Sinä näytät ihan huoralta.”)