
-Psst…
-Kuka? Mitä? Sinä…sinä!
-Mutta... -Etkö sinä muista enää?
-Muistan. Ei sellaista voi unohtaa. -Kerro sitten minkälaista se oli.
-Se oli ihmeellistä.
-Minä…kai minä sekosin, kun sinä tulit. -Hih.
-Niinpä. Ainakin se tuntui siltä. Ikään kuin olisin lentänyt ja syöksynyt ja samaan aikaan tiennyt, että olin löytänyt paikkani. -Se olin minä.
-Niin, se olit sinä. Sinä tulit. Synnyit. Ihan yllättäen. -Ja minä jäin.
-Niin sinä jäit, mutta sitten jotain tapahtui. Vuosien mittaan. Ja nyt sinä olet siinä! -Sinä muistat vielä minut?
-Kyllä…joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kyllä, kyllä minä muistan sinut. -Onko sinulla ollut ikävä minua?
-On. Kamalan ikävä. Niin, että tekee kipeää. Miksi sinä jätit minut? -En minä jättänyt sinua.
-Etkö? -Minä vain lähdin pois, koska et tarvinnut minua enää. Unohdit minut.
-Voiko sellainen olla? -Millainen?
-Ettei tarvitse rakkautta? -Näköjään voi.
-Minä en haluaisi olla sellainen. -Liian myöhäistä.
-Onko? -On.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.