– Moi, ei ollakaan aikoihin nähty!
– Kato, hei! Joo, me muutettiin tohon moottoritien toiselle puolelle ja mä käyn yleensä siellä kaupassa, mutta nyt satuin ajaan tästä ohi.
 
– Muutitte!
– Joo, ostettiin sellainen asumisoikeusasunto niistä uusista taloista. Oli tosi ihana päästä täältä pois!
 
– Miten niin? Olihan teillä täälläkin tosi iso kämppä. Eiks se ole samanlainen kuin meillä?
– Olihan se iso, mutta tää ympäristö! Mä en vaan kestä näitä maahanmuuttajia. Koko paikka niitä täynnä. Siellä uudessa talossa ei oo ketään. Eihän niillä oo varaa. Muuttaisitte tekin. Lapsetkin pääsis toisen kouluun.
 
– Ei me mihinkään muuteta, nyt kun Lötjösetkin muuttivat vihdoin pois. Kai sä ne muistat? Se pariskunta, joka tappeli ja joi aamusta iltaan. Ja se äijä kusi välillä hissiin, kun ei ehtinyt kotiin.
– Ai, ne muutti?
 
– Joo, riittävän monta varoitusta. Sinnehän joutui kutsumaan poliisit melkein joka viikonloppu, kun ne laittoi paikkoja paskaksi.
– No, siihen muutti sitten varmaan joku monilapsinen musta perhe, eiks niillä Lötjösillä ollut neljä huonetta?
 
– Jep, siihen muutti yks ihana kurdiperhe. Me ollaan enää ainoat suomalaiset koko rapussa. Muistaksä, kun mä kerroin siitä Korhosen perheestä, jossa ne lapset piti aina bileitä, kun vanhemmat oli mökillä? Ne kun oksensi parvekkeelta ja mun piti pestä parvekelasit. Nekin muutti jonnekin, kai takaisin maalle. Nyt ei oo koskaan ollut näin rauhallista! Enää ei ulko-ovea rikota, kun tullaan kännissä kotiin, ei oksenneta porraskäytävään, eikä tulla kirveellä oven läpi, niin kuin se Heiskanen teki silloin, kun sen vaimo oli vaihtanut lukot. Vuoteen ei oo kukaan enää tehnyt kiljua kellarissa, meidän rappukäytävässä haiseekin ihan erilaiselta nykyään. Ihania tuoksuja. Joku tekee koko ajan ruokaa, ihan uskomattomia sapuskoita!
– Ootsä tosissas?
 
– Olen, olen. Meillä oli pihajuhlat just pari viikkoa sitten, kun Ramadan loppui. Sä et usko, miten paljon syömistä siellä oli! Ja porukkaa. Ei kaikki tietenkään ollut muslimeja, eihän mekään olla, eikä se nigerialainen perhe, joka piti huolta musiikista. Ne on mahtavia rummuttajia.
– Jaaha, en mä vaan tiedä…eiks sua pelota?
 
– Mikä?
– Venäläisiäkin on täällä niin paljon. Ja nehän on sitä mafiaa.
 
– Kolmannen kerroksen Igor on bussikuski, ja sen vaimo on lähihoitaja. En mä usko, että ne on mafiaa.
– No, itepähän te tiedätte parhaiten. Mä en täällä enää suostuis asumaan. Musta noi hunnutetut naiset on jotenkin kamalia.
 
– Tuli mieleen, kun meidän Jenna sanoi, et sekin vois laittaa hunnun ja pitkän hameen. Joku äijä oli käynyt ostarilla sen tisseihin kiinni ja haukkunut pikkupilluks. Aattele nyt, se on vasta 13!
– No just tota mä tarkoitin! Ei täällä voi asua!
 
– Se oli joku suomalainen. Onks teillä kiva kämppä nyt?
– On se. Vähän pieni, jouduttiin laittamaan lapset samaan huoneeseen. Vähän ne nurisi, kun niillä kaikilla kolmella oli ennen omat huoneet.
 
– Mun täytyy nyt kyllä mennä. Mä meen Leilan luo, se on turkkilainen, ja se opettaa mulle, miten baklavaa tehdään. Pidetään yhteyttä, voitais mennä joku ilta vaikka kaljalle.
– En mä oikein usko…vähän tiukkaa tekee rahan kanssa, kun pitää maksaa sitä lainaa pois, vastikekin on sen verran suuri.
 
– No, oma on aina oma. Nähdään.