– Koska lastenohjelmat alkaa?
 
Matti avasi silmänsä, kaksoset nojasivat sängyn laitaan.
 
– Ei kai ne vielä, Matti haukotteli. – Äiti sanoo sitten. Sitten kun ollaan syöty.
– Missä äiti on?
 
Matti haukotteli uudestaan. Pää tuntui sekaiselta iltapäivänokosten jälkeen. Hän otti kännykän. Puoli kuusi. Puoli kuusi, eikä tuntunut vielä edes ruuan tuoksua.
 
Matti heitti peiton yltään. Kaksoset tuijottivat häntä ja toistivat kysymyksen.
 
– Missä äiti on?
– Keittiössä varmaan, Matti sanoi nousten. – Ruokaa tekemässä.
– Ei oo.
– Miten niin ei oo?
 
Matti oli varma, että oli kuullut unensa läpi Jaanan tulevan kaksosten kanssa. Jaana haki kaksoset tarhasta, kävi kaupassa ja tuli kotiin heti neljän jälkeen, teki ruuan, herätti Matin, joka nukkui päiväunet tultuaan töistä. Matilla oli herätys aamuisin viideltä, päiväunet olivat välttämättömät. Jaana sai sentään nukkua kuuteen.
 
Keittiön pöydällä oli lappu. Teen ruuan, kun tulen. Matti tuijotti paperia, eikä ymmärtänyt mitään. Hän katsoi kaksosia.
 
– Mihin äiti on mennyt?
– Ei me tiedetä. Me rakennettiin leegoilla.
– Onkohan se mennyt kauppaan? Jospa se unohti jotain.
– Ei se käynyt kaupassa yhtään.
– Miten niin ei?
– Ei sillä ollut kasseja, kun se tuli hakemaan meidät. Koska me syödään?
 
Matti avasi jääkaapin oven. Jääkaappi oli tyhjä viikonlopun jäljiltä. Hyllyllä oli lappu. Käyn kaupassa, kun tulen.
 
– Mitä helvettiä?
– Isi, sä kirosit!
 
Matti meni kylpyhuoneeseen, laski vettä lavuaariin ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Kylpyhuoneen peilissä oli lappu. Pesen kylppärin, kun tulen. Pesukoneen päällä oli lappu. Pesen pyykit, kun tulen.
 
– Mitä helvettiä?
– Isi, missä äiti on? Koska me syödään?
 
Matti ryntäsi kylpyhuoneesta ja kompastui imuriin, joka lojui olohuoneen ovensuussa. Imuroin, kun tulen. Televisioruudussa oli lappu. Pyyhin pölyt, kun tulen. Helvetti, Jaanalla oli ollut koko viikonloppu aikaa siivota. Mitä saatanaa se nainen oli tehnyt koko viikonlopun, kun Matti oli ollut kalassa kavereitten kanssa?
 
– Se on seonnut, saatana.
– Isi, mitä me syödään?
– Nyt hiljaa, mun on mietittävä!
 
Matin karjaisu sai kaksoset itkemään. Matti katsoi lapsia, katsoi ympärilleen. Koko asunto oli täynnä keltaisia PostIt-lappuja. Niitä oli seinillä, kirjahyllyssä, sohvalla, ikkunassa. Pesen ikkunat, kun tulen. Laskostan pyykit, kun tulen. Silitän, kun tulen. Lyhennän housusi, kun tulen.
 
Eteisen ovessa oli lappu. Tulen, jos tulen.