-Mikäs sulla on? Sä näytät vähän happamalta.
-En mä tiedä. Mä oon väsynyt. Vaikea herätä aamuisin. Jotenkin ei vaan huvita.
-Vähän alakuloa ilmassa?
-Niin kai. En mä tiedä.
-Alakulo kuuluu elämään. Joskus on vaan sellaisia apeita päiviä.
-Tätä on kestänyt jo aika kauan. Ja joka päivä tuntuu pahemmalta.
-Ei niin kannata kiinnittää sellaiseen huomiota. Keskity siihen, mikä sulla on hyvää.
-Hyvää?
-Niin! Sulla on työ ja mies ja oma koti.
-Niin…
-Ei sulla oo mitään syytä olla sen kummemmin alamaissa! Joillakin ihmisillä on asiat ihan oikeasti huonosti.
-Joo, totta kai, mutta….
-Häntä pystyyn! Ei sitä kannata ryvetä itsesäälissä.
-Ei tää oo itsesääliä. Mä vaan olen väsynyt, eikä mikään huvita. Millään ei oo mitään väliä.
-Älä ajattele sitä! Sä olet aina ollut niin negatiivinen! Jo pienestä pitäen.
-Mä olen sellainen.
-Höpö-höpö. Päivä paistaa risukasaankin, kunhan annat sen paistaa. Sinä teet aina niin suuren numeron noista huonoista päivistäsi. Elämään kuuluu huonoa ja hyvää. Yrittäisit edes joskus ajatella positiivisesti.
-Niin…
-Jäätkö sä syömään? Isä tulee kohta töistä.
-Ei mulla ole nälkä. Mä lähden kotiin.
-No, tuutteko te viikonloppuna syömään?
-En mä tiedä. Soitellaan.
-Kuule, osta itselles kimppu tulppaaneja. Kukat piristää aina!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.