-Mikäs sulla on? Sä näytät vähän happamalta.

-En mä tiedä. Mä oon väsynyt. Vaikea herätä aamuisin. Jotenkin ei vaan huvita.

-Vähän alakuloa ilmassa?

-Niin kai. En mä tiedä.

-Alakulo kuuluu elämään. Joskus on vaan sellaisia apeita päiviä.

-Tätä on kestänyt jo aika kauan. Ja joka päivä tuntuu pahemmalta.

-Ei niin kannata kiinnittää sellaiseen huomiota. Keskity siihen, mikä sulla on hyvää.

-Hyvää?

-Niin! Sulla on työ ja mies ja oma koti.

-Niin…

-Ei sulla oo mitään syytä olla sen kummemmin alamaissa! Joillakin ihmisillä on asiat ihan oikeasti huonosti.

-Joo, totta kai, mutta….

-Häntä pystyyn! Ei sitä kannata ryvetä itsesäälissä.

-Ei tää oo itsesääliä. Mä vaan olen väsynyt, eikä mikään huvita. Millään ei oo mitään väliä.

-Älä ajattele sitä! Sä olet aina ollut niin negatiivinen! Jo pienestä pitäen.

-Mä olen sellainen.

-Höpö-höpö. Päivä paistaa risukasaankin, kunhan annat sen paistaa. Sinä teet aina niin suuren numeron noista huonoista päivistäsi. Elämään kuuluu huonoa ja hyvää. Yrittäisit edes joskus ajatella positiivisesti.

-Niin…

-Jäätkö sä syömään? Isä tulee kohta töistä.

-Ei mulla ole nälkä. Mä lähden kotiin.

-No, tuutteko te viikonloppuna syömään?

-En mä tiedä. Soitellaan.

-Kuule, osta itselles kimppu tulppaaneja. Kukat piristää aina!