1249586951_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Elokuvateatterissa on väljää. Paikkamme ovat kolmannella rivillä, haluan katsoa elokuvia läheltä, antautua kankaan imuun, tulla osaksi elokuvaa. Katson takana istuvia ihmisiä. Tuskin näen heidän kasvojaan suurien popcorn-kartioiden takaa. Makea lemu leviää katsomoon. Anorektikot eivät näköjään käy elokuvissa, sanon. En saa vastausta.

Meillä ei ole mitään syötävää. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joille pelkkä elokuva ei riitä, elokuva, joka ruokkii väreillään, äänillään, liikkeillään kaikkia aisteja. Kellopeliappelsiinin katsoin lakritsin maku suussani, Edith halusi ostaa lakupötköjä, tein samoin. Lakritsi kuivatti suun, jätti suupieliin mustat raidat, enkä ole sen jälkeen enää voinut syödä lakritsia näkemättä silmieni edessä Alexia, potkimassa maassa makaavaa raajarikkoa, laulamassa sateessa.

En muista kirjaa, joka alkaa pyöriä silmieni edessä. Olen lukenut sen liian monta vuotta sitten, unohtanut kuka on puoliverinen prinssi. Tarinan katoaminen muististani ei häiritse katsomista, liu’un magiaan, valmiina unohtamaan popcornien äitelän hajun selkäni takana. Huomaan, että Kalkaros on lihonut, tuskin tunnistan häntä. Onneksi hänen äänensä on entisenlaisensa, matala, sensuelli, äärimmäisen kiihottava. Hän ei puhu paljon, sen sijaan saan katsoa pusuttelua nurkissa. Minua haukotuttaa. En ole koskaan nukahtanut elokuvissa, teatterissa kylläkin. Se oli nukketeatteri Budapestissa, olin valvonut kolme päivää putkeen, juonut Tokajin viiniä, kulkenut pitkin Tonavan rantaa, nähnyt vanhan naisen tanssivan tiputanssia viinituvassa. Teatterinuket olivat suuria, niiden värikkäät helmat leijuivat sekoittuen näyttämövaloihin. Musiikki kuulosti kehtolaululta, liike oli tuudintaa. Heräsin janoon.

Dumbledore näyttää Harrylle muiston. Haluaisin muistaa niin paljon, irrottaa taikasauvalla päästäni muiston, säilöä sen lasipulloon, ottaa esille, katsoa sitä niin halutessani. Haluaisin muistaa enemmän, mutta nykyään vain unohdan. Se on ärsyttävää, ja huomaan toivovani elokuvan loppuvan pian. Olen kadottanut maagisuuden, maissin väljähtynyt tuoksu tekee minut nälkäiseksi.

Lähdemme elokuvateatterista. Ehdotan syömistä jossain, vastaukseksi saan pään pudistuksen ja sanat ei tee mieli syödä mitään, olen liian täynnä elokuvasta.

Muistan.