1623163.jpg

Letut, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Se on parasta mitä tiedän ja kun mummu sanoo, että nyt mennään kahville Gunilla-tädin luo, minun on vaikea pysyä paikallani. Mummu kävelee niin hitaasti, otan häntä kädestä ja vedän varovasti, haluaisin hoputtaa mummua, sanoa, että tule jo, kävellään kovemmin, nopeammin, mutta en voi. Mummu on kiltti, mutta aikuisille ei saa sanoa sillä tavalla. Ei käskeä, ei komentaa.
Mummu on liian vanha.

Lopulta pääsemme perille. Gunilla-tädin eteinen on pimeä ja lämmin ja tunnen vastapaistettujen lettujen tuoksun. No, johan te tulitte, Gunilla-täti sanoo, ja sinullahan on pikkutyttelikin mukana, miten mukavaa. Maistuisiko sinulle letut? Miten minä muistelisin, että sinä pidät letuista ja hilloista.
Minä pidän Gunilla-tädistä, mutta vielä enemmän rakastan hänen lettujaan. Istun keittiössä ja syön, mummu ja Gunilla-täti ovat olohuoneen puolella, kuulen ruusukuppien vaimean kilahduksen lautasia vasten.

***

Kun mummu kertoo minulle, että Gunilla-täti on kuollut, en voi ajatella mitään muuta kuin lettuja, joita en tule koskaan enää saamaan. Tunnen itseni surkeaksi ja minulla on huono omatunto, voi miten minua hävettää, en vaan pysty suremaan Gunilla-tätiä, minua ei itketä lainkaan, ei yhtään, ajattelen vain lettuja, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Joka ilta rukoilen Jumalaa, että hän antaisi minulle anteeksi, anteeksi, anteeksi, olen niin paha ja itsekäs.
Rakastan lettuja niin paljon. Lettuja, mansikkahilloa ja kermavaahtoa.