
Letut,
mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Se on parasta mitä tiedän ja kun mummu sanoo,
että nyt mennään kahville Gunilla-tädin luo, minun on vaikea pysyä paikallani.
Mummu kävelee niin hitaasti, otan häntä kädestä ja vedän varovasti, haluaisin
hoputtaa mummua, sanoa, että tule jo, kävellään kovemmin, nopeammin, mutta en
voi. Mummu on kiltti, mutta aikuisille ei saa sanoa sillä tavalla. Ei käskeä,
ei komentaa.
Mummu on liian vanha.
Lopulta pääsemme perille. Gunilla-tädin eteinen on pimeä ja lämmin ja tunnen
vastapaistettujen lettujen tuoksun. No, johan te tulitte, Gunilla-täti sanoo,
ja sinullahan on pikkutyttelikin mukana, miten mukavaa. Maistuisiko sinulle
letut? Miten minä muistelisin, että sinä pidät letuista ja hilloista.
Minä pidän Gunilla-tädistä, mutta vielä enemmän rakastan hänen lettujaan. Istun
keittiössä ja syön, mummu ja Gunilla-täti ovat olohuoneen puolella, kuulen
ruusukuppien vaimean kilahduksen lautasia vasten.
***
Kun
mummu kertoo minulle, että Gunilla-täti on kuollut, en voi ajatella mitään
muuta kuin lettuja, joita en tule koskaan enää saamaan. Tunnen itseni surkeaksi
ja minulla on huono omatunto, voi miten minua hävettää, en vaan pysty suremaan
Gunilla-tätiä, minua ei itketä lainkaan, ei yhtään, ajattelen vain lettuja,
mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Joka ilta rukoilen Jumalaa, että hän antaisi
minulle anteeksi, anteeksi, anteeksi, olen niin paha ja itsekäs.
Rakastan lettuja niin paljon. Lettuja, mansikkahilloa ja kermavaahtoa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.