1244986194_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Vuosikausia nainen oli luullut olevansa näkymätön, mutta kun mies ilmoitti hakeneensa avioeroa, nainen tajusi, että ehkä hänestä vielä oli näkyvissä jotain. Eihän mies muuten olisi puhunut hänelle.

 

Viikon kuluttua mies tuli käymään, näytti harmistuneelta ja kysyi, miksi nainen ei ollut jo muuttanut pois asunnosta. Naisellahan oli ollut viikko aikaa. Mies ilmoitti muuttavansa uuden kumppaninsa kanssa asuntoon kuun lopussa. Heillä olisi kiire saada remontti ja lastenhuone valmiiksi ennen kuin lapsi syntyisi.

 

Minähän olen hankkinut tämän kaiken, mies sanoi, sinä et ole koskaan käynyt edes töissä. Et kai luule minun jättävän tätä kaikkea sinulle?

 

Nainen ei osannut vastata miehen kysymykseen. Hän olisi voinut sanoa miehelle, että hän oli hoitanut kotia yli neljäkymmentä vuotta, oli huolehtinut miehestä ja tämän liikekumppaneista, tarjonnut aina parasta huolenpitoa, täydellisesti, virheettömästi, hyvällä maulla.

 

Nainen ei pystynyt puhumaan. Hän vihasi liikaa.

 

Viha muutti naisen kanssa pieneen yksiöön. Viha sisusti tyhjät seinät pahantahtoisilla silmillä. Viha ripusti ikkunaan sättivät kuiskaukset. Nainen nukkui viha tyynynään, kietoutuneena lakanaan, joka tukahdutti kaiken muun kuin vihan: unen, unet, levon.

 

Öisin nainen painoi kädellä vatsaansa. Se oli vanhan naisen maha, pömpöttävä kumpu, jota vasten saattoi lepuuttaa käsiään. Sisällä hyödytön kohtu, käyttämätön, turha, kasvainten kasvualusta. Nainen mietti miestä, joka oli vienyt häneltä kaiken, lähes kaiken.

 

Ennen leikkausta nainen kertoi lääkärille, että hän halusi kohdun mukaansa lähtiessään sairaalasta kotiin. Hänen oli pakko saada se mukaansa, sillä hän halusi lähettää sen eräälle, joka oli vienyt jo muutenkin kaiken.

***

Tämä tarina aloitti uuden kategorian nimeltä yöjuttuja. Ei välttämättä ihan herkimmille lukijoille.