Hän ei katso minua. Tai ehkä minä en katso häntä. Tiedän, mitä hän aikoo sanoa. En halua kuulla sitä. Kaipaan häntä jo nyt.

Ikkunan takana on harmaata. Verhot ovat vaaleankeltaiset, niin kuin hänen ihonsa. Hän yskii. Kysyn, haluaako hän juoda nokkamukista mehua.
 
Minä haluan vain kuolla, hän sanoo.
 
En halua kuunnella häntä.
 
Minä olen valmis. Minä en pelkää kuolemaa. Yritä ymmärtää.
 
Katson ulos ikkunasta, harmaus sakenee, muuttuu mustaksi vihaksi. Entä minä, huudan mielessäni, entä minä? Miten minun käy, kun sinä kuolet? Miksi sinä luovutat? Jätät minut yksin? Olet itsekäs. Vihaan sinua.
 
Käännyn vihdoin katsomaan häntä. Hänen silmänsä ovat väsyneet. Hän on antanut periksi. Minua oksettaa. Kurkku kuristuu kokoon.
 
Minua ei pelota, hän sanoo ennen kuin nukahtaa.
 
Istun vuoteen vieressä, tunnen kuinka pelko täyttää minut. Tai ehkä se on viha.