16768.jpg


Satu kumartui ja katsoi Lauraa, joka istui pöydän alla. Muru oli tytön sylissä ja molemmat tuijottivat Satua.

-Laura-kiltti…
-Ei!

Laura alkoi jälleen itkeä, puristi lujempaa Murua, joka vingahti ja yritti päästä pois tiukkojen käsivarsien puristuksesta.

-Minä tiedän, että se tuntuu pahalta, Satu sanoi jälleen. –Mutta sille ei voi mitään. Kari on allerginen koirille. Muru täytyy antaa pois.
-Ei! Ei, ei, ei, ei!
-Kari ei voi muuttaa tänne, jos Muru on täällä, kulta-pieni.
-Sen ei tarvi muuttaa tänne! Ei tarvi!

Satu istahti lattialle ja nosti sormensa ohimoilleen, hieroi kivistävää ihoa ja yritti pitää itsensä rauhallisena. Se oli vaikeaa, sillä Laura oli kiukutellut jo pitkään, istunut pöydän alla ja alkanut joka kerran huutaa, kun Satu oli yrittänyt puhua järkeä.

-Kari muuttaa tänne. Kari rakastaa minua ja minä rakastan Karia ja Kari muuttaa tänne.
-Ei.
-Kari sanoi, että me voimme hankkia vaikka akvaarion.
-Kalat on tyhmii. Mä en halua, että Muru lähtee.

Satu nousi, meni kaapille ja otti Buranan. Hän katsoi ympärilleen. Pöytä oli katettu, ruoka oli uunissa, viinipullo oli avattu, kynttilät sytytetty. Kaikki oli valmista. Kari tulisi kohta. Laura oli kuitenkin saatava pöydän alta pois. Laura oli siinä mielentilassa, että voisi tehdä mitä tahansa. Vaikka purra Karia jalkaan.

-Nyt tulet sieltä pöydän alta ja heti! Kuuletko!
-Ei!
-Ja varmasti tulet, Satu ärjäisi kumartuessaan pöydän viereen.

Muru alkoi haukkua. Laura huusi ja itki, kun Satu veti hänet pöydän alta. Koira pääsi vapaaksi Lauran käsistä ja alkoi juosta ympäri keittiötä. Laura löi Satua, iski pienillä nyrkillä kylkiin, potki ja raapi ja huusi. Satu nosti kätensä ja sivalsi Lauraa poskille. Itku lakkasi saman tien.

-Muru lähtee, Satu sanoi hengästyneenä. –Eikä tästä asiasta puhuta enää. Nyt otat Murun ja menette sinun huoneeseesi ja pysytte siellä. Kari tulee kohta.