Liisa havahtui oven kolahdukseen. Oli tyypillistä Ollilta paiskata ovi kiinni silloin, kun Liisa nukkui. Joskus mies oli jopa imuroinut Liisan nukkuessa, mutta oli onneksi ottanut vihjauksesta vaarin.
 
– Sinä voit ihan hyvin imuroida, kun minä olen kylvyssä. Minä en voi sietää imurin ääntä. Kyllähän sinun se pitäisi tietää.
 
Liisa katsoi kelloa. Se oli jo viisi. Iltapäiväkahvien aika. Liisa toivoi, että Olli olisi tajunnut ladata astianpesukoneen heti ruokailun jälkeen. Kahvia ei ollut mukava juoda koneen käydessä.
 
Olli ei ollut tietenkään muistanut ostaa mitään kahvin kanssa. Mihin muualle mies olisi mennyt. Toivottavasti oli sentään laittanut kahvin jo tippumaan. Liisa nousi sängystä, hieraisi selkäänsä ja päätti pyytää Ollia hieromaan illalla.
 
Asunnossa ei tuoksunut kahville, vaan paistetulta lihalta. Olli oli taas unohtanut avata parvekkeen oven ja tuulettaa Liisan iltapäivänokosten aikansa. Liisa huokaisi. Olli oli toisinaan toivoton. Miten ihmeessä ihminen pystyi unohtamaan asioita, jotka toistuivat päivästä toiseen?
 
Keittiön työtaso oli puhdas. Olli siivosi sen aina ennen ruokailua, sillä Liisa ei voinut sietää ruokailua epäsiistissä tilassa. Tänäänkin Olli oli tiskannut ruoantekoastiat valmistettuaan lounaan, ennen kuin kutsui Liisan syömään. Kattauksessa olisi ollut toivomisen varaa. Olli ei koskaan oppisi valitsemaan pöytäliinaan sopivan sävyisiä lautasliinoja. Miehellä ei ollut sellaista värisilmää, ja Liisa oli vaihtanut huokaisten jälleen kerran oikeat lautasliinat pöytään.
 
Liisan leukapielet kiristyivät hänen katsoessaan täysinäistä astianpesukonetta. Hän ei voinut käsittää, miksi Olli ei ollut laittanut konetta käyntiin. Liisa katsoi inhoten likaisia astioita, meni avaamaan parvekkeen oven ja hätisteli ummehtuneen ruuan hajua pihalle.
 
Kahvinkeitin oli puhdas ja tyhjä. Olli oli pessyt kannun aamukahvin jälkeen, mutta iltapäiväkahvista ei näköjään ollut tietoa. Liisa puri huultaan. Mitä ihmettä Olli oli oikein tehnyt koko iltapäivän?
 
Pyykinpesukoneessa oli edelleen märät pyykit. Olli ei ollut vienyt pyykkejä pihalle kuivumaan. Liisa paiskasi pesukoneen luukun kiinni. Kodinhoitohuoneen pöydällä oli yhä pino silittämättömiä pyykkejä.
 
Olli oli muuttumassa mahdottomaksi. Liisa tiesi, että hänen oli puhuttava vakavasti miehen kanssa. Luuliko Olli, että Liisa oli se, joka teki kaiken? Siinä tapauksessa mies luuli väärin. Edelleen. Neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen.
 
Ulko-ovessa oli lappu. Liisa katsoi vihaisena teippiä, jolla paperi oli kiinnitetty oveen. Teipistä jäisi ikävät jäljet maalattuun pintaan.
 
Lähdin ostamaan tupakkaa.
 
Liisa repäisi paperin kahtia. Olli oli sekoamassa. Eihän mies edes polttanut.