202496.jpg

Bussimatka oli helvetillinen. Niina tiesi, ettei kuski ajanut tavallista lujempaa, ettei ollut mitään vaaraa, että kaikki muut matkustajat istuivat rauhallisina lehtiään lukien, kuunnellen musiikkia, puhuen kännykkäänsä, ajatuksiinsa vaipuneina. Kukaan muu ei pelännyt.

Rauhoitu. Rauhoitu. Rauhoitu. Pelko johtuu vain sinusta itsestäsi. Muista se. Hengitä. Muista hengittää rauhallisesti. Matka on kohta ohi.

Niina yritti keskittää ajatuksensa Nikoon, miten tämä ilahtuisi. Yllättyisi. Miten tämä ei uskoisi silmiään, kun Niina astuisi liikkeeseen.

Niina! Mitä sinä teet täällä! Uskalsitko sinä tulla? Odota hetki, lähdetään kohta.

Oli kulunut viikkoja siitä, kun Niina oli viimeksi mennyt Nikoa vastaan töihin. Viikkoja, joiden aikana hän ei ollut poistunut kotoa, ei ollut pystynyt menemään ulos. Tänä aamuna kaikki oli tuntunut erilaiselta. Heti herättyään Niina oli tiennyt, että tänään hän pystyisi siihen.

------

Urheilukaupan ilmastointi oli täysillä ja viileä puhallus sai ihon nousemaan kananlihalle. Niina etsi katseellaan Nikoa. Ihmiset ryntäsivät hänen ohitseen, häntä tuupittiin, mutta hän ei välittänyt. Hän oli selvinnyt hengissä bussimatkasta. Hän oli vahva.

-Niina, moi! Mitäs sinä? Et ookaan aikoihin käynyt.
-Jussi..hei. Joo, en oo käynyt. Mä… tulin hakemaan Nikoa.

-Niko lähti jo. Pari tuntia sitten. Sehän tekee kuutta tuntia.
-Lähti…mutta…kuusi tuntia? Ei kai…

Kaupan ulkopuolella Niina kaivoi kännykän laukustaan. Jalat vapisivat ja hänen olisi tehnyt mieli istuutua jalkakäytävälle. Hän yritti olla ajattelematta bussimatkaa takaisin kotiin.

-Hyvä, kun soitit, Niina kuuli Nikon sanovan. –Mun piti soittaa sulle heti, kun mahdollista, mutta täällä on ollut niin hirvee hässäkkä. Jussi on sairaana edelleen ja mun pitää paikata sen vuoro. Menee myöhään.
-Taas…

-Sori, kulta. Ei voi mitään. Alennusmyynnit ja porukkaa ihan sikana koko ajan. Nähdään illalla, mä yritän ehtiä kymmenen dösään. Älä turhaan valvo.