edit 18.15: jatkokertomus löytyy nyt myös omalta sivultaan, samoin myös aapinen.

Löytyvät siis sivupalkin laatikosta "sivut".

164237.jpg


Kristiina oli jo vaipunut horrokseen, kun hän tunsi kosketuksen lanteillaan. Hän makasi kyljellään, selkä pyöreänä, kädet jalkojensa välissä, puoliksi unessa, puoliksi valveilla, ja hetken ajan hän luulikin näkevänsä unta. Hän ei ollut pyytänyt robottia viereensä.

Kevyt kosketus piirsi hänen lantionsa kaarta, käsi putosi hartioitten suojassa olevalle rinnalle ja nipisti varovasti nänniä. Toinen käsi alkoi hitaan sivelyn nilkoista, nousten ylös pyörivin liikkein kohti polvia ja reisiä. Kristiina tunsi märän suudelman niskakuopassaan. Huulet liikkuivat hartioille, olkapäälle, solisluun kuoppaan, ja koko ajan kädet jatkoivat väsymätöntä kosketustaan rinnoilla ja lantiolla.

Kädet käänsivät Kristiinan selälleen, kädet nostivat sormia, liittivät ne yhteen pään yläpuolella ja kuumat huulet painautuivat Kristiinan kainaloon. Kristiina huokaisi ja tiesi, ettei tämä ollut unta. Tämä oli totta ja tämä oli väärin. Hän avasi silmänsä ja näki robotin yläpuolellaan, hän tunsi sen painon koko kehollaan. Robotin silmät olivat kiinni, kun se nosti kasvonsa Kristiinan kainalosta. Sen huulet lähestyivät Kristiinan huulia.

– Ei, Kristiina kuiskasi heikosti. – Minä en pyytänyt. Sinä et saa.

Robotin silmät avautuivat. Se katsoi Kristiinaa ja pudisti hitaasti päätään.

– Sinä et pyytänyt, mutta sinä haluat, robotti kuiskasi. – Ja minä haluan, ja pyydän. Nyt.

Robotin huulet painautuivat Kristiinan suulle. Sen kieli levitti Kristiinan huulet auki ja märkä, kuuma henkäys syöksyi sisään. Kristiina kuuli mumisevan huutonsa robotin hampaita vasten, hän tunsi avaavansa reitensä ja päästävänsä robotin sisälleen.

 

***********

Tuhoomon miehet ja robotti olivat poissa, kun Kristiina tuli suihkusta.  Hän puki nopeasti ylleen, tilasi taksin ja lähti töihin. Mahassa kiersi edelleen ja hän joutui pidättämään oksennusta. Karvas sappi työntyi suuhun, poltti kitalakea, ja vaikka Kristiina oli varma siitä, että hän oli jo oksentanut kaiken mahdollisen, hän ei uskaltanut avata huuliaan, vaan puristi niitä tiukasti toisiaan vasten. Taksikuskin partavesi lemusi makealta ja halvalta ja imelä tuoksu sai uuden pahoinvoinnin aallon nousemaan vatsasta kurkkuun.

– Minä en muistakaan, koska sinä olisit ollut pois töistä, Laitosten johtaja sanoi. – Toivottavasti se ei ollut mitään vakavaa?

Johtaja katsoi Kristiinaa silmälasiensa yli kysyvästi.  Miehen silmät olivat hailakan siniset, eikä niissä ollut myötätuntoa.

– Tuskin mikään vakava kestäisi päivän, Kristiina sanoi lyhyesti.

Johtaja nyökkäsi, mutta näytti edelleen miettivältä.

– Sinä näytät huonovointiselta.

Se oli syytös, ja Kristiina kohensi ryhtiään.

– Lievää vatsaflunssaa vain. Ei sen kummempaa.

– Ei siis mitään…henkilökohtaista? johtaja kysyi merkitsevästi. – Jotain, mitä minun pitäisi tietää?

Kristiina tiesi, mihin johtaja käytti kaiken henkilökohtaisen tiedon, jonka hän keräsi alaisistaan. Se tieto laitettiin tuottamaan ja yleensä se tuotti vaihdoksia johtoportaaseen, joten Kristiina tyytyi vain naurahtamaan lyhyesti ja pudistamaan päätään.

– No, hyvä, johtaja sanoi. – Ja nyt näihin lakialoitteisiin, jotka on tehty muistiosi pohjalta. Lausuntokierros päättyi eilen ja nyt voin onnitella sinua. Olet onnistunut. Täydellisesti. Oletko sinä aivan varma, ettei mikään ole huonosti? Sinä näytät pahoinvoivalta.


****Loppu****