Kyläläiset määrittelivät uudet kesäasukkaat hyvin nopeasti ja niin tehdessään he sulkivat Mäkitorpan vuokralaiset yhteisön ulkopuolelle. Kylä arvosti ahkeria työntekijöitä ja rehellistä yrittämistä. Kylä ei kaivannut professoreita eikä runoilijoita.
Eno kertoi asian minulle kesäkuun kääntyessä loppua kohti.

-Olisi parempi, ettet liikkuisi sen väen kanssa. Kuulin, että olet käynyt siellä. Se ei ole soveliasta. Minä kiellän sinua menemästä sinne.

Eno oli kalpea, mistä tiesin hänen olevan vihainen. Hän ei koskaan korottanut ääntään, kun hän raivostui. Ei, hän tuli entistä kylmemmäksi ja jäisemmäksi.

-Minä en ymmärtänyt tehneeni väärin. Luulin, että voin tehdä vapaa-ajallani mitä haluan.
-Uhmaatko sinä minua?

Jäinen katse yritti tunkeutua minuun, mutta olin liian lämmin.

-En minä sinua uhmaa. Haluaisin vain tavata ystäviäni.
-Sinun ystäväsi ovat kyläläisiä! Muita ystäviä sinulle ei ole. Muista se. Minä en halua, että sinusta puhutaan. Sinä et tapaa heitä.

En sanonut mitään ja vaikenemiseni oli myöntymisen merkki enolle. Hän oletti minun tottelevan. Olinhan aina ennenkin tehnyt niin.

 **

Joka päivä, kun työt oli tehty, otin pyöräni ja ajoin kylän halki tielle, joka johti Mäkitorpalle. Hän istui aina suurella, sammaleisella kivellä odottamassa minua. Hänen savukkeestaan nousi pyöreitä kiehkuroita kuin savumerkkejä, jotka johdattivat eksyneen oikeaan paikkaan.

-Mennäänkö järvelle?
-Minä en halua uida. Minä pelkään vettä.
-Ei meidän tarvitsekaan, hän sanoi ja hypähti kiveltä.

Juuri sen takia pidin hänestä. Hän ei koskaan vaatinut minulta mitään. Hän ei odottanut minun olevan muuta kuin olin. Hän vain antoi minun olla ja hän antoi minun puhua. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka kuunteli minua.

Tulimme järvelle. Hän poimi rannalta kiviä ja alkoi heittää leipiä. Katsoin laineita, jotka levisivät rengas toisensa jälkeen rikkoen veden tyynen pinnan.

-Vesi on kylmää, hän sanoi kahlatessaan rannassa. –Miksi sinä et lähde täältä?
-Mitä?
-Sinä et viihdy täällä. Miksi et muuta pois enosi luota?
-Minä en voi. Hän on tehnyt niin paljon hyväkseni. Minä en…voi.

Hän tuli vedestä ja istuutui viereeni.

-Sinä satutat itseäsi jäämällä tänne. Älä tee sitä itsellesi.

Hän nosti kätensä ja kosketti hiuksiani. Pidätin hengitystäni. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin koskettanut minua kuin sanoillaan.

-Ole hyvä itsellesi.

Hänen sormensa hipaisivat ohimoani.

-Älä.

Hyvin hitaasti hän veti kätensä pois.

-Tämä on väärin, sanoin katsomatta häntä. –Sinä et saa koskea minua. Se on väärin. Se on…pahaa.
-Ei ole. Ei se voi olla väärin, jos pitää toisesta. Jos haluaa olla toisen kanssa. Minä haluan olla sinun kanssasi. Enemmän kuin kenenkään muun kanssa.
-Älä. Ole kiltti ja lopeta.
-Minä tiesin heti, kun näin sinut kaupassa ja minä näin…näin sinussa samanlaisen kuin minä olen. Sinä tunsit myös samoin, eikö niin?

Kyyneleet polttivat luomiani, enkä voinut katsoa häntä.

-Anteeksi, kuulin hänen sanovan. –Minun ei pitäisi inttää.
-Minä pelkään.

Avasin silmäni ja katsoin häntä.

-Minun on mentävä.