Tarina istuu linja-autopysäkin katoksen alla olevalla penkillä. Asetan itseni hänen viereensä, selkä suoraksi, jalat rentoina, mutta tukevina. Kaipaan kyynärsauvaani, jonka fysioterapeutti kielsi minulta.
 
Tarina itkee. Hän pyyhkii nenäänsä kämmensyrjällä. En sano mitään, kaivan vähän käytetyn paperinenäliinan laukusta. Tarinan käsi vapisee, kun hän kuivaa märkiä kasvojaan. Hän rutistaa nenäliinan tiukaksi mytyksi, piilottaa kämmeneensä. Miten lääkäri voi sanoa niin? Tarinan ääni on itkusta käheä. Äännähdän kysyvästi. Onko sinulla ollut syöpää? Pudistan päätäni.
 
Linja-autot ajavat pysäkin ohi.