|
|
|||
|
13.12.2009 - 00:01
Vajaa pari viikkoa sitten pyysin lukijoita suunnittelemaan Keskiäkäiselle vaatteet. Keskiäkäinenhän kirmaa kirjan kannessa ja sisäsivuillakin kelteisillään. Kävi mimmiä sääliksi, vaikka tyytyväiseltä näyttikin.
Odotin muutaman asusteen ilmestymistä, enkä todellakaan ollut varautunut siihen, että haaste otettaisiin niin innolla vastaan kuin tapahtui. Keskiäkäinen on näiden päivien aikana saanut yli viisikymmentä asukokonaisuutta.
Kun kuvia alkoi tulla, ajattelin ensin laittaa (dead linen päätyttyä) muotinäytöksen tähän blogiin, mutta koska muotiluomuksia tuli aina vaan lisää, päädyin perustamaan Keskiäkäiselle oman garderobin. Keskiäkäinen on vaatehuoneensa ansainnut, mutta niin ovat ansainneet arvoisensa näyttämön myös kaikki ne muotisuunnittelijat, jotka ovat toteuttaneet näkemyksensä ja osallistuneet haasteeseen.
Kun katsoin pukuja ja luin niihin liittyviä tekstejä, nieleskelin kyyneleitä monta kertaa. Minusta on käsittämätöntä, mutta myös upeaa, että pullukka hahmoni on inspiroinut niin monia ihmisiä. Olen katsonut tippa linssissä mahtavia pukuja, lukenut asuihin ja Keskiäkäiseen liittyviä tarinoita, ja vihdoin tajusin, mikä sai minut liikuttuneeksi. Ei pelkästään tekijöiden mieletön luovuus ja taito, into ja innostus, joilla asuja on suunniteltu, vaan se, että niin moni tuntui kokevan Keskiäkäisen hahmon omakseen. Häneen on näköjään helppo samaistua ja hän sai usein toteuttaa ne toiveet ja haaveet, joista itsekin unelmoi. Keskiäkäinen paistattelee pikkupikkubikineissä suu hymyssä, eikä anna tukevien istumalihasten pilata auringonoton iloa. Keskiäkäinen laskettelee, eikä pelkää näyttävänsä hassulta tamineissaan. Keskiäkäinen pukeutuu niin pikkumustaan, nahkarotsiin, PVC-muoviin kuin toppapukuun tyylikkäästi ja huolettomasti.
Näin kuvissa naisen, joka on sinut itsensä kanssa, on vahva ja heikko sopivasti, on kerta kaikkiaan upea mimmi. Te teitte Keskiäkäisestä sellaisen, kaikki muotisuunnittelijat. Kiitos teille. En voi kuin ihmetellä luovuuttanne, jolla olette toteuttaneet visioitanne. Kerta kaikkiaan mahtavaa.
Taas alkaa vähän itkettää. Asiaan. Keskiäkäisen garderobi on avannut ovensa. Tervetuloa! Klikkaat vain kuvaa ja olet jo siellä. Kuvat eivät ole siellä missään järjestyksessä, kuten ei Keskiäkäisen vaatekaappikaan pröystäile siisteydellä. Mutta ei se haittaa, nyt löytyy päälle pantavaa!
(pelottaa kamalasti, että olen unohtanut jonkun puvun esillepanon tai linkittänyt tekijän väärin tai en ollenkaan, huh, muotinäytöksen vetäminen on taitolaji, ilmoittakaa, jos pukunne puuttuu tai on jotain muuta hankaluutta)
Jos sinua kiinnostaa nähdä, minkälaisilla asuilla olen itse vaatettanut Keskiäkäisen, osta kirja, jota on myynnissä Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa sekä verkkokirjakaupoissa.
(PS. arvonta kaikkien vaatesuunnittelijoiden kesken pidetään ensi viikolla)
***
Ennen poistumista, kuuntele erään toisen vahvan naisen laulua. Sunnuntaiklassikoissa on vuorossa Willie Dixonin laulu Hoochie Coochie Man, jonka Muddy Waters on tehnyt tunnetuksi. Tällä kertaa Miss Etta James, rhythm’n bluesin kruunattu kuningatar esittää kappaleesta version Hoochie Goochie Gal.
Muita sunnuntaiklassikoita täällä.
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Biisi on ihan hiton OK
Eikä ol sunnuntaibiisiskä sanomist!
Hyvi mene, mutt menkkö ,D
Pisara, Etta on cool.
Hirlii, siinä kirjoituksessa, jossa haastoin suunnittelemaan vaatteita, oli kohta :
"Samalla pyydän tässä lupaa koostaa syntyneistä asuista jonkun teoksen, joko kollaasin, videon tms. Kerro myös asusi tarina eli missä tilanteessa Keskiäkäinen on puvussasi."
Kukaan ei kieltänyt käyttämästä kuvia, mutta jos haluat, että poistan kuvasi, ilmoita siitä minulle.
Hane, niin se on.
Vaiheinen, Etta osaa.
Polga, joskus menee hyvin, usein ei.
SuviAnniina, siellähän ne vaatteet pysyvät.
Kari, on hän vaan niin upeaääninen.
Halo, ihan hyvä komppiryhmä.
Etan ääni melkein paranee vanhetessaan, Tuima.
Kiitos, Isopeikko. Itse tein vähän, muut enemmän.
Kooste ja toteutus upea ja hyvä ratkaisu :-)
Meidän nuorempi poika meinas kanssa osallistua, mutta sitten sen vaatesuunnittelijan ura loppu jo hyvissä ennen valmista :)
Etta eiku potki energiaa lisää ! Vow!
Kiitos piristävästä viihdykkeestä, Susu ja mukavaa menoa sullekin toivotellen!
Ready to go!
'Ja Etta James, juuri hänelle sopivaa musaa....
Taas hyvä valinta, onneksi olkoon. Osaat poimia bluesin helmiä. Kiitos!
Kiitos kaikille kommenteistanne.
Ajattelin tuon vaatepuolen jotenkin näin: Jos nainen on niin rohkea että paljastaa itsensä blogistaniassa, niin minun on kunnioitettava valitsemaansa tietä! (pakkasista huolimatta)
Aamulla lähetään aikaisin menemään, mutta tuun tiistaina takaisin katseleen, jos on vierlä auki tämä juttu!
jos keskiäkäinen laulaisi, se olisi varmasti mitä todennäköisimmin bluesia. näin uskallan veikata, vaikka en kirjaa ole vielä käsiini saanutkaan.. ;)
SusuPetal. Olen poistanut postauksen nimestä sen "Keski"-sanan aika kauan sitten. Miten lakkasi olemasta "äkäinen". Viitsitkö vaihtaa - mieti sitä!
Kiitos kaikille kommenteista.
Inkivääri, Rauni ja Tuuluska, bloggaajat ovat luovia!