|
|||
 |
|
||
|
08.11.2009 - 20:16
Isänpäivän kunniaksi vielä toinen kappale. Al Jolsonin laulaman Sonny Boyn syntyhistoriasta kerrotaan Michael Freedlandin Al Jolson-elämäkerrassa (julkaistu 1972). Jolson filmasi toista elokuvaansa The Singing Fool vuonna 1928, elokuvassa Jolson esitti kuolevan lapsen isää. Jolson tilasi De Sylvalta, Brownilta ja Hendersonilta eli luottosäveltäjä-sanoittajakolmikoltaan laulun, johon isän suru lapsestaan huipentuisi.
”Listen fellers, I’ve gotta have a song, yah hear? “he told them. “It’s a song to a little boy – a little guy who’s dyin’ and his dad’s near heartbroken about it.
Jolsonin pyyntö sai kolmikon hysterian valtaan, sillä laulun idea ja ajatus Jolsonista laulamassa laulua, tuntui naurettavalta ja pateettiselta.
”We’ve got to do this as a gag”, said Buddy De Sylva. “Who could take a thing like that seriously?”
So between them they threw in every ounce of schmultz they could sliver from one song. As the lyrics called for tears, De Sylva, Brown and Henderson laughed. By the time the song was finished, they felt so ashamed for what they had done that they got a bellboy to mail it to Jolson for them.
Laulu oli Jolsonin mieleen, häntäkin hymyilytti sanojen sentimentaalisuus. Kun yleisö kuuli Jolsonin itkevän Sonny Boy-kappaleen harmaita taivaita, yleisö itki Jolsonin mukana. Kun Jolson hymyili ennen laulun huippukohtaa, yleisö hymyili mukana. Kun Jolson romahti pojan kuoleman jälkeen, yleisön itku tukehtui nenäliinoihin.
Laulusta tuli klassikko, ja ehkä lauluntekijöiden alkuperäinen ajatus tehdä romanttista siirappia, joka vetoaa massoihin, on tehnytkin kappaleesta sen klassikon. Lapsen menettäminen kuolemalle ei voi jättää ketään kylmäksi, eihän. Massat tietävät sen.
Al Jolsonista ei koskaan tullut biologista isää. Hän oli naimisissa kolme kertaa, toisen vaimonsa Ruby Keelerin kanssa hän adoptoi pojan, Al Jolson juniorin.
Allaolevassa videossa mainittu Davey Lee on näyttelijä, joka esitti kuolevaa poikaa Jolsonin elokuvassa.
Suomalaisesta musiikkimaailmasta tulee mieleen vastaavanlainen parodia, josta tuli klassikko eli Kari Kuuvan Vanha pelargonia vuodelta 1964.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Halo ja Kari, totta -ihmiset tietävät paremmin. Sinänsä aika jännää, että kappale ylipäänsä kirjoitettiin kieli poskessa. Hmm, mitäköhän se kertoo kappaleen tekijöistä...
Tauno Palokin esitti laulua oikein väristyksillä.
Unelma, minulla taitaa olla tuo Tauno Palon tulkinta jollakin vinyylillä, komeaa laulantaa.
Kaukana on parodia, joten ei ihme, että kappale on koskettanut ihmisiä oikeasti, Hirlii.
Yaelian, ehkä olisi ollut parempi, etten olisi kertonut tarinaa laulun takana.
Kimmeli, se olisi kai pahinta mitä voisi tapahtua,.
Lepis, niin se on.
Heh, Danny Boy uusioversiona.
Piti oikein haeskella kuukelilla ennen kuin tajusin, että saapas, sehän on juuri yllä mainittu Danny Boy, mihin sekoitin. Molempia on haikeasti laulettu elokuvissa ja nimissä on yhteistä, ei se kai muuta vaatinut.
Mut kiva kuulla Jolsonia ja toisaalta setviä ristiinkytkentöjä päästä.
Mutta ehkä se menee niin että suuria tunteita ei voi parodioida, niihin joko osuu tai ei.
Aamupöpperö aiheuttaa mukavia ristikytkentöjä päähän, Varapygmi.
Elsa oli niin läpinäkyvä, hdcanis. Suuret tunteet koskettavat.
Hirlii, luulen, että tämä Sonny Boy koskettaa noita elämänkestäviä tunteita, koska siitä tuli klassikko.
Onhan se imelä, mutta tietyssä tilanteessa, tietyssä mielentilassa pääsen kyllä hyvinkin voimakkaasti kiinni tuohon tunnelmaan, Hirlii.