|
|
|||
|
24.10.2009 - 00:01
Kuvan on lahjoittanut virtuaalimediataiteilija Lepis ja haastattelun kysymykset ovat malmilaisen Welhottaren maagisista sormista. *** Rakas SusuPetal! Ensiksikin, olen otettu siitä, että pääsen haastattelemaan ja tekemään kysymyksiä Blogistanian kuuluisalle kirjailijalle, runoilijalle, valokuvaajalle, kuvittajalle jne.
Ooh, tämä kuuluisuus on kirous! Blogilistalla on lähes 30 000 blogia, listaamattomat vielä sen lisäksi, ja juuri minä olen se kuuluisa! Jatkuvasti saa paistatella julkisuudessa! Kiitos, Polga, olen otettu siitä, että haastattelet juuri minua, eikä ketään muuta!
Ainakaan nyt.
Blogisi täyttää tänään kunnioitettavat 4 vuotta. En tiedä lasketaanko tämä jo kysymykseksi, mutta mikä blogeista täyttää vuosia vai täyttävätkö kaikki ja miksi perustit tämän blogin ja nuo muut blogit – perusteluja kaivataan...
Tarinablogini SusuPetal eli tämä blogi täyttää neljä vuotta, ulkona liehuvat liputkin merkkipäivän kunniaksi. Perustin aikanaan tarinablogin, koska halusin kirjoittaa tarinoita ja runoja. En ole ollut pöytälaatikkokirjoittaja sitten angstisten nuoruusvuosieni. Olen tottunut kirjoittamaan lukijoille ja löydettyäni blogit vuonna 2005, tajusin saaneeni juuri sopivan julkaisualustan kirjoituksilleni.
Muut blogit syntyivät sitten myöhemmin, kukin vuorollaan, erilaisten tarpeiden pohjalta, siis omien tarpeitteni. Jos ajattelisin muiden tarpeita, joutuisin varmasti eliminoimaan muutaman blogeistani.
Kuva ja sana-blogin myötä elvytin valokuvausharrastukseni ja tutustuin kuvankäsittelyyn. RunoSaaresta halusin paikan, jossa ei olisi ankeaa arkea ja tuskaa, niin kuin tarinablogissani.
Luen pääsosin englanninkielistä kirjallisuutta, joten halusin kokeilla omaa englanninkielen kirjoitustaitoani, näin syntyi SusuPetal in English. Ruotsi oli lapsuuteni toinen kieli, pahasti ruostunut nykyään, ja sen kielitaidon elvyttämiseksi aloitin På svenska-blogin.
Bloggaamisen myötä videokuvaus alkoi kiinnostaa. Minua kiehtoi yhdistää sanaa ja liikkuvaa kuvaa, tehdä kaikenlaisia kokeiluja, myös alkeellisia animaatioita. Näitä tuotoksia voi nähdä SusuPetal Goes Video-blogissa.
Mitä sitten. Joo, halusin kuvablogin, jossa ei ole sanoja laisinkaan, joten oli SusuPetal PhotoGalleryn vuoro. Jossain vaiheessa halusin blogin (pääasiassa) digitaiteelle, joten SusuPetal ArtGallery näki päivänvalon. ArtGalleryn innoittamana olen monen, monen, monen vuoden jälkeen tarttunut väreihin ja siveltimeenkin. Siis ihan oikeisiin.
Unohtaa ei pidä myöskään kollektiivista muotiblogia Lumppuja ja Lureksia, jonka perustin, koska en tiedä muodista mitään, mutta koska muotiblogit ovat niin suosittuja. Blogin kirjoittajaksi olen onnistunut saamaan eturivin tyyliniekkoja.
Voisitko lyhyesti kertoa, millainen ON 4-vuotias Shushu ja mitä hän haluaisi syntymäpäivälahjaksi? Millaiset juhlat hän haluaa järjestää ja tietysti mitä niissä tarjotaan?
Neljävuotias Susu on ikäistään vanhempi – ikäloppu jo syntyessään. Toisaalta Susu on edelleen kehityskelpoinen, innokas oppimaan uutta ja kokeilemaan vähän kaikkea.
Syntymäpäivälahjaksi haluaisin tietenkin, että kaikki lukijani ostaisivat kaikki kirjani, ja jos jo omistaa ne, ostaisi sitten niitä koko suvulle, ystäville ja naapureille joululahjaksi. Mitä enemmän kirjojani myydään, sitä enemmän saan rahaa ja raha on aika kivaa! Toisinaan ihan välttämätöntäkin, jos haluaa maksaa vuokraa ja syödäkin. Joten osta itsellesi kirjajoulu esimerkiksi kotisivuiltani löytyvien linkkien kautta.
Kirjaostosten lisäksi haluan paljon mukavia ihmisiä juhliini, jotka vietetään tässä blogissa seuraavan vuorokauden aikana ja pidempäänkin, jos vierailijoita riittää. Tarjolla on joka maun rakeita, jotka kunkin suussa muuttuvat siksi omaksi suurimmaksi herkuksi. Juomaksi olen varannut kuohuvaa ja kaljaa, vettä ja vinettoa, punkkua ja punssia, rommia ja raparperisoppaa, lonkeroa ja limua, siideriä ja sahtia, viskiä ja valkkaria, kahvia ja konjakkia, teetä ja tuoremehua. Hausbändi hoitaa musiikin, kaikki saavat laulaa, eikä kukaan seiso seinäruusuna. Ohjelmassa ei ole puheita, ei maljankohottamisia, ei yhteisvalokuvan ottoa!
Itse käväisen juhlapäivän aikana jossain vaiheessa Kirjamessuilla, mutta palaan lystinpitoon illan suussa. Uskoisin, että omatoimiset juhlijat osaavat ottaa ilon irti ilman emäntääkin.
Ketuttaako, kun HS:n listauksessa syksyn uutuuskirjoista ei ollut mainittu romaaniasi Valkoiset talot?
No, arvaa vaan! Ketuttaa on aika lievä ilmaus, mutta koska tämä on herttainen perheblogi, jätetään kuvaavammat sanat lausumatta. Lääkitys meni heti uusiksi, piti tuplata annostusta ja tilata ylimääräinen terapia-aika! Ihminen on siitä hölmö, että se luulee omakustanteen olevan yhtä varteenotettavan opuksen kuin kustantamojen julkaisut. Jep, ei tarvi luulla sellaisia. Ei todellakaan. Ketuttaa, ihan oikeasti. Jos edes jokin lehti arvostelisi kirjan, mutta turha toivo. Ei se ole kiinnostava kirja.
No – nyt on lääkitys aika kohdillaan, joten suhtaudun asiaan rauhallisesti. Ihan rauhallisesti. RAUHALLISESTI!
Voisitko arvioida, paljonko olet elämäsi aikana tuottanut tekstiä – sanotaanko vaikka julkaisemiesi kirjojen paksuuden perusteella, liuskoina tms.? Eli montako kirjallista tekstiä olet takonut aikaiseksi sekä Blogistaniassa että muualla?
Huh, onpa vaikea kysymys. Jätän ainakin päiväkirjat pois tästä laskutoimituksesta…kymmenen viihdepokkaria…sata novellia…kirja…muutama blogi…jotain 6000 liuskaa tai niillä main. Se voi kuulostaa älyttömältä määrältä, ja niinhän se on. Olen usein aika älytön.
Milloin saamme lukea seuraavan laajemman eli painetun hengentuotteesi? Vai onko seuraavana vuorossa ehkä näyttely, sarjakuva-albumi – mitä?
Äh, en niin mielelläni puhu tulevista projekteista ennen kuin ne ovat viittä vaille valmiit. Sen voin kertoa, että projekteja on kypsymässä, mutta mikä niistä toteutuu, jää nähtäväksi.
Näyttely olisi kyllä hieno juttu. En vaan tiedä, mitä laittaisin sinne näyttelyyn. Digikuvat ovat niin pieniä, ja suuria tauluja en jaksa maalata.
Olet multilahjakas persoona, kuten tiedämme. Onko mitään, mitä et osaisi ja haluaisit oikein kovasti osata ja vieläpä hyvin?
Multipersoonallisuus siis…Haluaisin osata soittaa korvakuulolta pianoa. Nuoteista osaan soittaa jotenkuten, mutta helppoa se ei ole. Pitäisi harjoitella enemmän, siitähän se on kiinni.
Oikeastaan haluaisin oppia tekemään paremmin sen mitä jo osaan. Haluaisin oppia piirtämään paremmin, haluaisin oppia laulamaan niin hyvin, että voisin heittää keikan Storyvillessa. Haluaisin oppia editoimaan leffoja.
Mitä itse luet mieluiten kotona soffan nurkassa ennen saippuasarjan alkua eli millainen kirjallisuus maistuu itsellesi luppoaikana? Entäs liikkuva kuva?
Viime aikoina olen lukenut hyvin vähän, kiitos masennuksen, joka vie keskittymiskykyä. Pystyn kirjoittamaan lyhyitä tarinoita, mutta en lukemaan. Televisiosta katson kaikki ohjelmat, joissa tapahtuu murha, paitsi en CSI Miamia ja saksalaisia dekkareita. Seuraan myös Selviytyjiä, Täydellisiä naisia, Amazing Racea, Muodin huipulla, Talentia ja Top Chefiä. Leffoja katson lähinnä DVD:ltä, olen addiktoitunut leffojen ostaja. Koskaan en katso ohjelmia kuten Punainen lanka, Inhimillinen tekijä ja BB. En vaan pysty. Jotain rajaa olen yrittänyt pitää itseni ruoskinnassa.
Jos pääsisit eroon palkkatyöstä, millä täyttäisit runsaan jäljelle jäävän vapaa-aikasi?
Ryhtyisin täysipäiväiseksi taiteilijaksi. Ehdottomasti.
Kenen Matin kaa? Vanhanen, Nykänen, Ijäs, Hälli, Rossi vaiko Esko....
Ei ainakaan Vanhanen. Hälli on kuollut, joten pois pelistä. Rossi…ehkä…ei, liian periaatteen mies, luulisin. Ijäs voisi olla ihan ok, hän voisi opettaa minulle sitä leffan leikkaamista…mutta ei. Nykänen on ihan ok tyyppi. Jos hän olisi kuka tahansa muu, hänen lauseensa olisivat filosofisia aforismeja. Nykäsen kanssa voisi kyllä jutella, urheilustakin, minähän olen vallan kunnostautunut joka-lajin-penkkiurheilija, mutta annetaan Matin olla rauhassa, sitä hän kaipaa.
Eli jäljelle jää Matti Esko, jolla on mukava äänen väri, sopisi hyvin laulamaan stemmoja sinne Storyvilleen. Jep, Matti Esko.
***
Mitä, mitä, joko ne kysymykset loppuivat? No, juhla alkakoon! Pitäkää hauskaa! Ja jos haluatte täydentää haastattelua omilla kysymyksillänne, tehkää niin kommenttilaatikossa. Ehkä vastaan, jos ei ole ihan liian vaikeita kysytä.
![]()
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Uskomaton pakkaus!
Esitän kysymyksenkin. Oletko Salama-Susu salamannopealla koneella vai miten ihmeessä ehdit käydä töissä bloggailun ohella.. eli miten monta tuntia vuorokaudessa tihrustat näyttöä?
Rutosti hauskoja vuosia Shushun blogeille, ihan kaikille! Paljon mukavaa tekemistä ja ajattelemista! Paljon myytyjä kirjoja ja tulevia hienoja projekteja!
Eli kaikkea hyvää ja vielä parempaa!
onnea nelivuotias, onnea. paljonpaljon onnea.
Hipsin hipsin pian tästä muualle, jatkoillekaan en nyt pääse. Oli hyvää kakkua, kiitos.
Ehkäpä jouluksi siirtyy yks kirjoistas tännepäin!
Lepis on tehnyt hienon kuvan ja haastattelua oli mukava lukea mukavasta ja monipuolisesta blogipersoonasta!
Huomenta! Kiitos kaikille onnitteluista, kiva, että porukkaa on valveilla jo aikaisemminkin kuin minä.
Kirjoitan noista kysymyksistänne oman postauksen, niin voin vastata niihin rauhassa.
Nauttikaahan antimista!
Elippäs O N N E A synttärisankarille!
Virtaavia ajatuksia, näppäriä sormia, vakaata kättä,
huikeita unelmia, mielenkiintoisia näkymiä, ainutlaatuisia kohtaamisia.......
Avautukoon sinulle juuri oikeat ovet kulkea kohti
upeaa tulevaisuutta.
Ojennan nämä lahjat sinulle kuin hyvä haltiajatar.
Ja ajatteles miten paljon tehokkaampa tämä 'itsekustannettu' mainonta on verrattuna noiden suurten kustantamojen.
minäkin uskallan osallistua näihin juhliin, kun ei ole sitä ryhmäkuvausta :)
Nelivuotiaat ovat ihania, he puhua pulputtavat ja niiden kanssa on kiva keskustella kaikista ilmiöistä taivaan ja maan välissä, joita nelivuotiaan tarkat silmät ja korvat havaitsevat jatkuvasti. Tämä sopii myös sinun blogiisi, Susu.
Aloitan heti juhlinnan erilaisten juomien ja laulannan parissa.
Onnea hirmupaljon. Kippistän sampan kaljamaljan onneksesi.
Kiitos jälleen kaikille kommentoijille! Palasin juuri Kirjamessuilta -yhtään kirjaani en myynyt, mutta Saara tarjosi lonkerot!
Puffetti on vireä auki, nauttikaa antimista!
Mitä sitä luettiin ennen SusuPetalia?
Hieno oli haastattelu, ja vastaukset myös.
Mä jäin kiinni tonne lumppua ja lureksia blogiin, että oikein pelästyin, kun katoin kellooni, mutta onneks nyt se tunti tulee takaisin tänään.Tai yöllä.
Mutta aina vaan ihmettelen , että mistä ihmeestä sä sitä aikaa saat ostettua lisää?
Teet niin paljon, luetkin vielä, ja katot telkkaakin aika paljon, jos et narrannut.
Mutta mä en ehtisi noin paljon, entä se ikä, minkä ikäinen oot, että jos se tekis, jos mä ikäni vuoksi olen jo hidastunut sen vuoksi.
Mutta naiseltahan ei ikää saa kysyä, mutta vihjaa pikkasen.
Mutta Onnea!
No niin, istun sohvalla, jalat ylhäällä ja nautin GREIPPIMEHUSTA, joten nyt on hyvä aika vasta jokaiselle henk.kohtaisesti.
Kiitos, Kimmeli. Editoin todella vähän, lähinnä kirjoitusvirheet. Siis blogitekstejä, kirjoja toki enemmän. Eli blogiteksti tulee yhdellä istumalla, noin 15-30 minuuttia.
mm, hyvin ehdit mukaan! Kiitos!
En minä vaan väitä olevani masentunut, Iisi, on minulla ihan diagnoosikin :) Aamupäivät olen toimintakykyinen, silloin kirjoitan ja siitä se olo sitten laskee kuin lehmänhäntä.
Sirokko, tällä hetkellä työt ovat vähissä, mutta suurimman osan tästä neljästä vuodesta olen ollut työelämässä. Kirjoitan nopeasti, siinä se salaisuus. Työpäivinä olen ehkä noin neljä tuntia koneella, mutta en siis blogeissa pelkästään, vaan teen myös kaikkea muuta.
Polga, olen sanaton laulustasi edelleenkin. Ehkä toivun huomenna...
Hirlii, en minä uskalla katsoa sängyn alle, koska siellä asuu mörkö!
Anonyymi, kiitos ja mukavaa teehetkeä!
Reine, kiitos!!
chrome3d, eksytin Matit!
Maarit, olisihan se mukava, jos kirjat liikahtaisivat, kiitos!
SuviAnniina, kiitos. Lepis ja Polgahan tässä tekivät suurimman työn, minä vaan vähän peesasin.
Pisara, sitä kyllä olen, täysin lahjomaton :)
xjohan, pitkästä aikaa, kiitos!
Timo, lehtien haastattelut ovat usein vaan pintaa :)
Arleena-haltiatar, kiitos kauniista lahjoistasi!
Ari, kiitos!
Yaelian, aina ne haastattelut vähän uutta paljastavat.
Saara, kiitos lonkeroista ja seurasta! Katsotaan joku vuosi niitä kirjojakin, kun ollaan kirjamessuilla :)
Kiitos, Henna!
That's my man, Kari, korkkaapa lonkero!
Lepis, kun minä en uskalla katsoa sinne sängyn alle! Siellä on mörkö.
Tai sitten villakoiria!
No, mainonnan pitäisi myös tuottaa tulosta ja myydä, joten katsotaan...
Ilona, kiva kun tulit mukaan. Jep, täällä ei kuvata ja laiteta kuvaa sitten nettiin kaikkien katsottavaksi :)
Celia, aika aktiiviselta neljävuotias kuulostaa -jos olisi edes puolta tuosta! Kiitos!
Kiitos, Morgan, kuin myös!
Roosa, minä olisin aika tumpelo perunamaan kanssa!
Famu, oikea asenne. Laulu raikukoon!
Tiitsa, joskus sitä löytää itsensä ihan yllättäen juhlista :)
Aimarii, hyvin ehdit mukaan! Ilta on vielä nuori.
Ippu, jep, koetan tiuskia tekstejä!
-stjr- ennen luettiin Aleksis Kiveä, Mauri Sariolaa ja Hilja Valtosta :)
Harakka, kiva jos Lumpuista ja Lureksista löytyi mielenkiintoista luettavaa!
Ei minulla ole lisäaikaa, olen vain nopea tekemään sen mitä teen.
Ikää ei passaa hienolta naiselta kysyä, mutta ainahan voi arvailla, että jos Taikkarin mäellä-runokokoelma sijoittuu nuoruuteen, joka oli 70-luvun alussa ja puolivälissä, niin minkä ikäinen saattaisin olla.
Saara, sinähän olet kauppias!
***
Toivottavasti sain vastattua kaikille. Jos joku jäi välistä pois, niin se on inhimillinen moka, eikä tahallista huomaamattomuutta.
Marjattah, kiitos halauksesta. Joo, ajatelin, että ihan kohtuulllista, että minäkin joskus vastaan kysymyksiin, kun itse teen muiden haastatteluja ja utelen kaikkea.
Olet ikäryhmäsi kasvukäyrillä ihan yläpäässä sekä pituuden että painon suhteen... Mitä siis syöt jaksaaksesi raapustaa ja riipustaa, pykertää ja pakertaa, veivata ja vaivata ehtymättömällä innolla, laadusta tinkimättä?
Ally, pitkästä aikaa! Mitä sinä korkkailet eli oletko kokonaisena vielä?
Jaa, mitäkö syön...pakko tunnustaa, ettei ole oikein ruokahalua. Jätskiä ja suklaata menee hyvin alas ja jotkin juomat...en suosittele kenellekään tätä ruokavaliota!
No, huh. Onneksi ollaan samaa mieltä asiasta, Saara.
Kiitos, mukavat kinkerit ja blogit laatutavaraa.
Moni on mainiosti.
Nenä pystyyn seuraavaa kautta- sykliä- neljän vuoden jaksoa ajatellen..
Masennus selätetään ajallansa, japalaset liimataan vaikka Mansesta käsin.
Sinnittely on mainio sana synttäreinäkin.
kiitos monesta.
Vintti, mehän olemme tottuneita sinnittelijöitä! Jatketaan samaan malliin, hetki, päivä kerrallaan, eteenpäin.
Kiitos.
Polgan kysymyksistä minua jäi kiehtomaan ajatus SusuPetalin sarjakuvakirjasta. Syntyisikö sellainen?
Näin ihaniin juhliin on ilo osallistua - lupasithan että kaikki saavat laulaa?
Kun missään eikä koskaan ikinä muualla anneta.
Kiitos, Tuima, en osaa vielä sanoa mitään sarjakuvakirjasta, katsotaan. Joo, ei tarvi laulaa, Hausbändi soittaa juuri Sweet Sixteeniä, ihan minulle :)
Mk, täällä saa ihan kaikki laulaa, joten anna raikua vaan!!!
Lyhyesti: Onnittelut 4-vuotiaalle!!!!
(Kirjamessuilla ei ollu edes vaatenaulakkoa saati ketään sen alla. Ehkä peikko unohti avata silmät.)
Sori oon vahan myohassa...pitka matka you know.
Mika fiilis nyt?
Tosi hyvaa skumppaa! Huh, ootko laittanut jotain vahvennusta tahan juomaan? Huippaa paasta...ahah, ei ku ma join ehka yhden liikaa tai liian nopeesti ku kiireella tulin, hick. Sori ma meen tonne pihalle vahaks aikaa....nastat bileet, hick. Susu rocks! hick.
Ja se tyhmä kysymys: Valitsitko vahingossa blogisi synnytys/syntymäpäiväksi neljä vuotta sitten päivän, joka on liputuspäivä?
No höh, Elegia, paha yhteys ja sekin katkeaa, mutta lyhyestä kommentti kaunis!
Isopeikko, kiitos potkuista. Seuraavalla kerralla pitää muista avata silmät ja katsoa baariin!
BLOGitse, she shkumppa on aitoa ranshkalaista, poreet pishtää pulputtamaan!
jl, ei sitä nyt kahta yötä peräkkäin jaksa juhlia! Tinapillin tuutulaulun kuuntelen mielelläni! Laulun kera -onko se mahdollista yhtä aikaa???
Ihan vahingossa tulin aloittaneeksi YK:n päivänä.
Rakastuin videoon ruusuista ja runoihin :)
Kiitos, FM, rakastuminen on ihanaa!
jl, Amazing Grace on kaunis, soita hiljaa, niin lapset eivät herää. Kiitos.
paitsi Susu joka juo greippimehua.
Onnea vain ja kiitos kahvista ja konjamiinista.
Lähdenpä himppeen, ahdistaa tämä tungos.
Hyvää ötyä!
ps. Ruusu joka on ovenkahvassa on minulta.
Alastalo, niin se aika kuluu!
KooTee, ihan viisasta pysytellä greippimehussa, koska ilta on ollut pitkä. Kiitos ruususta!
Pantteri, hyvä, että tarjoilut maistuvat! Jep, joskus pitää vastata, eikä aina vain kysellä :)
Sattumalta tästä huomasin että unohdin 9.10. viettää omien blogieni 4-vuotisjuhlia! :D
Ehdin vasta rääppäjäisiin, mutta meno eikun jatkuu vaan. Annostelin ihan itse raparperikeittoa, rommia ja suolapähkinän makuisen rakeen. Nam!
Kiitos, Halo, ollaan samanikäiset!
Oi, Marjut, onpa kaunis kimppu, kiitos!
Hoover, täällä meno vaan jatkuu ja paranee. Bon appetit ja kiitos.
P.S Ajoin möröt pois ja nostin lahjat siihen sängyn päälle.
Hirlii, Susu heräsi jo talviaikaan. Kiitos, nyt uskallan avata lahjan...mitä ihmettä täällä on....kelluntapuku! Jess, se tuli tarpeen -eipä pääse vajoamaan liian syvälle, kiitos!
OIKEIN PALJON ONNEA SINULLE BLOGIEN JA BLOGISTANIAN KUNINGATAR!!! Onnen lisäksi hyviä kirjakauppoja ja paljon rahaa. Myös uusia kirjoja täällä odotellaan :-)
Unnu, täällä on jemmoja siellä täällä, ei juotava kesken lopu, eikä ruokakaan! Pidot vaan paranevat.
Hyvä, että kätket poistonapin!
Kiitos onnentoivotuksista!
Seuraavat neljä vuotta menevätkin sitten jo huomattavasti kevyemmin. ;-)
Viides rooli, seuraavat neljä vuotta kuulostavat kamalan piiiitkältä ajalta! Kiitos.
Krisu, täällä juhlitaan edelleen täyttä häkää, mukaan vaan, työn raskauttama!
Minä en, sillä näyttää siltä etten vapaalla ollessani ole täysipäinen taiteilija, silloin kun minulla olisi aikaa (lomilla yms) en saa mitään aikaiseksi.
Minulla pitää olla päivärytmi (i.e. työ) jotta saan runoja/muuta tekstiä aikaiseksi.
Joten jotta voisin heittäytyä "vapaaksi taitelijaksi" minun pitäisi saada niin paljon rahaa että voisin toteuttaa kaksi haavettani, eli perustaisin:
1) Divarin josta myisin kirjoja vain sellaisille ihmisille jotka katson kirjojen arvoisiksi.
2) Kustantamon (Nimikin on jo valmiina: Kusta (vrt. Leevi Lehdon ntamo) joka julkaisisi vain sellaista kirjallisuutta jota en ymmärrä.
Jouni, päivärytmistä minäkin pidän, siitä pitäisin kiinni, vaikka en töissä kävisi.
Olisi kyllä mielenkiintoista tulla divariisi ja katsoa, saisiko ostettua mitään! Kässärikin olisi ihan mielenkiintoista laittaa sinulle tulemaan tuohon Kusta(ntamoon). Minkälaista kirjallisuutta et ymmärrä, kiinnostaa.
Helmipöllö, kiitos! Nyt on jo aika pimeää.
Tämä blogi on paikka, jossa minulla on tapana käydä hämmästymässä. Kiitos!
Niin, ja onnea!
Kiitos, Obeesia, vai hämmästymässä :)
Hannele, kiitos!
Paljon olet tuohon ikään aikaiseksi saanut! Toiset ne tekee mitä haluaa ja vielä osaavatkin sen!
Kiitos, Marjukka!
Hyvä lahja, Hirlii.
Kata Pultti, minullakin on sellainen olo, että olen aina ollut täällä. Hmmm, pitäisiköhän minun alkaa tehdä jotain muuta, OLEN JÄMÄHTÄNYT!
Suuret kiitokset, Vaiheinen.
Onnea nelivuotiaalle! Kyllä se Nobeltoimikunta vielä Susun huomaa. Odotellaan rauhassa.
MÄ OON SIIS ARMOTTOMASTI MYÖHÄSSÄ!
Anteeks! Oisko mitään jääny... niiku juotavaa tai syötävää?
Mulla ei oo kyl mitää lahjaa, mut mä voin laulaa.
Täst lähtee ...... yy kaa ja yykaakoonee:
Paaljon ooonneeeaa vaaan
Paljjjooon oonneeeaaa vaaan
Paaaaljonnn ooonneeaa SusuPetaaaal blooogi
Paaaljooon ooonneeeaa vaaan!
...köhKRÖH!
Mä tuun sulle vaik roudariks sinne Storyyyn!
Unelma, eikös merkkipäivien aikana ollakin usein matkoilla :) Kiitos toivotuksista!
Arja-Anneli, hmmm, kiitos laulusta, joo... roudariksi mieluummin... Ällös pelkää, jemmassa on vielä runsaasti kaikkea hyvää, siitä vaan, baari on auki!
Ei haittaa, Pekka, tervetuloa juhliin, sen ruusunhan jo sinulta nappasin :)
No noiden blogiesi perusteella sanoisin:
Etkä ole!
Minä taas olin. Kaksi vuotta sitten kyllästyin blogikirjoitteluun, mutta jatkoin silti sitä vielä vuoden, kunnes lopulta lopetin blogin ja aloin tekemään jotain ihan muuta.
Nii juu; ja onneva.
Joskus olisi ihan hyvä tehdä jotain muuta, Jouni, kun vaan keksisi mitä. Kiitos onnitteluista.
Kiitos, Iiris!
Kiitos, Inkataika, ehtii tänne vielä.
Inkivääri, kiitos ja mukaan arvontaan vaan!