Nastaa ! Mulla on ainakin yksi Marstion vinyyli ja oon aina tykänny hänen äänestään. Hmm, täytyypä laittaa keikkakalenteri korvan taakse, jospa sitä saisi itsensä joskus livemusaa kuuntelemaan...

80-luvulla tätä tuli kuunneltua, mutta on nyt kyllä painunut ihan unholaan. En ole ikinä Marstiota livenä nähnyt, vaikka olen huomannut, että keikkailee ahkerasti erilaisissa ravintoloissa..

No nyt on pakko antaa 10 pistettä sunnuntaiklassikon valinnalle!
Kannattaa käydä katsomassa Marstiota livenä, toimii pubiympäristössä erittäin hyvin - tätä ääntä ei ole tehty teknisesti. Hereticin rumpalista laulajaksi siirtyminen oli varsin onnistunut vaihto.

Olen ollut Marstion keikalla kerran. Hyvä ääni ja verevät tulkinnat.

Hirlii, kannattaa mennä kuuntelemaan!

Sooloilija, mene ihmeessä katsomaan!

Heh, tienpäällä, jotenkin arvasin. Jep, pubiympäristö on paras mahdollinen paikka nauttia Marstion äänestä.

Halo, eikun toisen kerran sitten kuuntelemaan!

Kaveri tulkitsee kyllä tuhannella tunteella, ei voi muuta sanoa. Ihan ei mulle kolise kuitenkaan, mutta klassikko-ainesta ehdottomasti!

Ppi, ainakin klassikkoja suomalaisessa musiikissa.

Harri Marstion raspikurkku puree minuun, on aina purrut. Hänellä on myös lahjakas veli toisella saralla, valokuvaaja Jorma Marstio.

Jo vain, eikä se varmaan mikään arvaus ollut vaan silkka ennakkotieto, heh.
Toisaalta tämän arvosteluunhan minä taidan olla pikkuisen enemmän kuin pikkuisen jäävi... ;))

Suomen Tom Waits? Kiinnostavaa, artistia en tunne ja rupesin miettimään miksi toinen biisi kuitenkin kuulostaa niin tutulta. No sehän on kuuluisa itsemurhalaulu Gloomy Sunday!

Tuttua musaa myös minulle. tykkään kuunnella Marstiota.

Viides rooli, lahjakkaat veljekset, kyllä.

Tienpäällä, joo, sinut olisi pitänyt jäävätä näistä kommenteista pois.

Jep, Pisara, pahamainenen itsemurhalaulu Gloomy Sunday!

Aimarii, minäkin tykkään kuunnella.

Minäkin menisin ihan mielelläni Marstiota.....Hyvä ääninen laulaja.

Jee, The Ääni ja The Mies ,D Tykkään, joo... tietyssä tilanteessa ja tietyistä biiseistä!

Jeah, Marstio! En ole keikoilleet päätynyt mutta varmaan toimii juurikin tuollaisissa pienemmissä paikoissa, ei häntä minnekään isoon hyvinvalaistuun konserttisaliin voisi kuvitella...

Ja Gloomy Sunday on lukuisina versioina aina iskevä sunnuntailaulu :)

Harri Marstiolla on hyvä raspiääni!

Yaelian, ei taida pahemmin valitettavasti keikkailla siellä päin :(

Polga, juuri niin, The Ääni.

hdcanis, savuiset pubit olivat ennen parhaita keikkapaikkoja, nyt siis savuttomat.

Kyllä vain on, Tuima.

Olisi hienoa jos noin upean äänen taustalle saisi vähän monipuolisemman sovituksen.
Marstiosta tykkään :-)

Unii, joo, kyllähän Harrin ääni sopisi suurenkin orkesterin kanssa, toisaalta tykkään mies ja kitara-meiningistä.

Harri on aina jees!!!
Ääni on niin karheen kahisevan kohtalokas....
Kerran olin H:n synttäreilläkin ;)

Say no more, Kimmeli :)

Marstioista olen aina pitänyt. Pidän vieläkin, vaikka ainoa näkemäni live-esiintyminen oli musiikin ohella vittuilua yleisölle: Mitä te täällä teette maanantaina? Olette juoppoja kaikki.

Ärmistys johtuni osittain syystä, että herra Marstio ei ollut päästä ravintolajonon ohi työmaalleen. Portsari nosti kätensä pystyyn ja sanoi: eipä etuilla.

Ohhoh, olipa ärhäkkää kontaktia yleisön kanssa, Ippu! Hmm, I don't like Mondays-fiilis?

Hmm, olen mahtanut olla tosi humalassa itsekin, kun vieläkin puhun Marstioista. Kuinkahan tuhatpäisenä hän on nähnyt yleisönsä..?

80-luvun keikkailijat olivat oma lukunsa. Tulee mieleeni Riki Sorsa ja samainen ravintola. Yleisöä oli tosi vähän, eikä kukaan tanssinut. Riki ei jäänyt toimettomaksi, vaan haki itse kesken biisin kaverini tanssimaan, eli taas vierestä vietiin. Usko jo, minua ei ole!

Marstiolla on niin mukavan rosoinen ääni, että sitä jaksaa kuunnella. Hauskat palat!

Mä tykkäsin myös hänen äänestään tosi paljon!

Kyllähän tämä toimii ja on tuossa äänessäkin karismaa. Hienot biisit.

En toki Suomen Tom Waitsiksi Marstiota sentään nimittäisi, kun meillä on Tuomari Nurmiokin olemassa :-)

Hyvin raapii!

Hyvä valinta tosiaankin. Marstion laulusta olen aina tykännyt. Siinä on sitä särmää ja poissa liika hienostelu.

Kuuntelemaan en taida kuitenkaan mennä koska noissa kapakoissa tulee niiiin harvoin käytyä. En edes muista milloin viimeksi olisin ollut.

Ippu, ehkä maanantaisin ei voi olla selvänä kapakassa? Jos on Marstiot nähnyt, on pakko olla olemassa.

Lepis, hyvin jaksaa kuunnella.

Harakka, hyvä maku sinulla!

Vaiheinen, en minä oikein näe tuota Nuormiotakaan Suomen Waitsina. Suomessa ei voi olla Waitsia, niin se vaan on.

Jep, timbuktulaiset!

Alastalo, vaikea minullakin on muistaa viimeistä kapakkakäyntiä :)

Taitaa olla vaan erisyyt muistamattomuuteen. ;))

Hahhah, Alastalo :)

susu, en uskalla enää mennä Marstiota kuulemaan livenä kun ed. kerralla tapasin siellä ex-mieheni ekan kerran - tiedä minkälainen ääliö sieltä nyt liittäytyisi följyyn... :D

Vaikka minut on jo jäävätty ihan pakko vielä valaista Viidettä Roolia että ei ne lahjakkaat siinä parvessa kahteen lopu: menestyneitä veljeksiä on 3 ja se niiden kaikkien ainoa siskokin kirkkaasti yli keskitason.

Joo, Halo, älä mene, osta Harrin levy ennemmin. Parempi olla ottamatta riskejä.

Kiitos tiedosta, tienpäällä.

Jihuu, nostalgiaa ja tuplajihuu, sain varattua kirjastosta Valkoiset talot, jään odottamaan innolla sen saapumista. :)

Kiva, Kristiina, mukava kuulla, mitä pidät kirjasta tai pidätkö ollenkaan...oletko jo lukenut Toisen painoksen ja Taikkarin mäellä? Niitäkin saa kirjastosta.

Marstio heitti keikan jopa läheisessä grilli/pub-parakissa, jonne mahtuu noin 10 henkeä, mutten valitettavasti ehtinyt paikalle, jos olisin mahtunutkaan.

Surullinen sunnuntai meinasi lyödä oikkariin, koska en keksinyt heti mistä sen parhaiten tuntee. Billie Holiday varmaan, mutta Elvis Costello jäi kans mieleen. Poikana kotona soi luultavasti vielä vanhempi esitys, Paul Robesonin Gloomy Sunday:
http://www.youtube.com/watch?v=9CyMF0Uhv08

Unkarilainen itsemurhalaulu… taustatarinassa oli yllättäviä asioita, jos se on pannaankin pantu liian synkkänä. Eivät tunne suomalaisiskelmän helmiä Ameriikan radiossa.

Varapygmi, löysin Eila Pellisen version vuodelta 1959.

Paul Robesonin tulkinta on muhkea, niin kuin Robesonin laulu aina. Upeaa.

En ole vielä ehtinyt lukea Susupetal, mutta aloitan tästä ja kerron kyllä. :D

Tuttu tyyppi, oli vaan niin unholaan painunut jo, että oli ihan mielenkiintoista kuulla nämä laulut taas...kuuntelenpa vielä toisenkin kerran ! Tykkäsin silloin aikoinaan näistä kovastikin...

Kiitos, Kristiina.

Hane, kiva, että palautui mieleen.