Hmm, riippuu iästä. Hyvä, että saa päättää. Voipi olla ainoa oikea ratkaisu! Nimimerkki "Samassa liemessä joskus olleena"

Tuskaista. Lapsen pitäisi saada ennemmin surra tai raivota tai kiukutella kuin ajatella.

Voi lapsiraukkaa, jos päätös on oltava vielä kertakaikkinen...

Voi lasta! Pidin tästä, alleviivaamaton, syyllistämätön - ja siksi myös niin surullinen. Ei lapsi osaa ratkoa asioita aikuisen tavoin.

Kyllä osaa, väitän minä! Riippuu iästä, onko 4- vai 12-vuotias! Edelleenkin "Samassa liemessä olleena!"

Voi kamala, ajattelin ensin.

Sitten halusin ajatella hyvää: ehkä vanhemmat sittenkin vain tiedustelevat lapsen mielipidettä, mutta tekevät itse päätöksen, kuten aikuisen kuuluu tehdä.

Olkoon lapsi minkä ikäinen tahansa, hänen ei kuulu joutua tilanteeseen, jossa hänen pitää päättää. Lapsi saa kertoa mielipiteensä ja häntä on hyvä kuulla/ pitää kuulla. Päättäminen on kuitenkin aina aikuisten asia.

No, en ole suuremmin näissä liemissä lillunut, kaikissa muissa mahdollisissa kylläkin. Kuvittelisin kuitenkin, että lapsen kannalta päättäminen on aika vaikeaa, ja lapsi myös on usein aika mustavalkoinen tuntemuksissaan. Tässähän tuota kai sitten oppii vähän harmaan eri sävyjä tuntemaan?

Kidutusta parhaasta/pahimmasta päästä.

Kurja juttu, että lapsi oikeastikin joutuu sitä miettimään...

Runon voi lukea monesta lähtökohdasta.
On hyvä, että lapsen mieleipidettä kuullaan, vaikka lapsi ei ehkä pysty ratkaisemaan asiaa yksin! Kunhan lasta taio lapsen mielipidettä ei käytetä vanhempien erossa lyömäkapulana!

Tosi vaikea päätös lapselle. Toivottavasti vanhemmilla on malttia päättää asiasta lapsen parhaaksi.

Ei lapsi ole erotuomari.

Yksinkertainen kuvaus, josta kuitenkin tavoitti hyvin tilanteen. Lapsella varmaan riehui sisällä sellainen tunnemyrsky, että tuskin ajatus kulki, kun tuollaisessa tilanteessa oli.

Iästähän se myös riippuu, Polga, mutta jos ei ole ajatusta? Miten silloin voi päättää?

Maaretta, on se raastavaa.

Äijä, ehkä voi asiaa ajatella uudestaan joskus myöhemmin?

Tuima, lasta on tietenkin kuultava, mutta voiko lapselta vaatia vastuuta asian päättämisestä.

Polga, jos tilanne on mustavalkoinen, asia on kai simppeli, mutta jos haluaa asua molempien vanhempien kanssa, niin ei voi olla helppoa.

Celia, kuultava on, ja kuullun perusteella tehdään päätös. Aikuisten vastuu.

Äijä, moni lapsi on lojaali molemmille vanhemmille, joka ei helpota päätöstä.

Helanes, kyllähän se sitä välillä on.

Inkivääri, varmaan ihan tosi paikka monella lapselle, paitsi tietysti niissä tapauksissa, jolloin vanhemmat menevät oikeuteen. Silloinhan lapsi unohtuu ja alkaa valtataistelu ihan muista asioista.

Mummy, joskus tuntuu, että mikä tahansa ase käy huoltajuuskiistoissa. Varsinkin lapsi.

Savisuti, kyllähän sitä toivoo, että vanhempi on myös aikuinen.

Eipä ole, Iisi, ei ainakaan teoriassa. Käytäntö on sitten eri juttu.

Niin, Marjaisa, voiko aina edes olla ajatusta? Tunteita kyllä.

Lapsi joutuu ikävään välikäteen.Joku on sanonut ettei lapselle pitäisi tehdä valintoja tyyliin haluatko vaaleaa vai tummaa leipää...

Jipe, paha paikka valita, jos haluaa molempia. Jos ei, niin eihän sitten mitään.

Haluavat tietää, mitä lapsi ajattelee. Toivottavasti se otetaan huomioon. Ja toivottavasti molemmat vanhemmat omaavat vähän järkeä sen suhteen, ettei asia ole lapselle tosiaankaan helppo eikä ihan yksioikoinen. Hyvä repäisy haasteeseen!

Mutta jos saisi sen vastuun vieritettyä lapselle, niin vanhemmilla olisi helpompaa, Elegia...

Jestas kun voi olla ahdistavaa.

Voihan se olla, Piatta.

Peikko muistuttaa susua vaaleanpunaisista laseista.

Ensimmäinen ajatus oli lapsen suru. Harva lapsi valitsisi valitsemisen.
Valinnan lopputulos riippuu siitä, mitä valinnan jälkeen seuraa. Joutuuko joku ottamaan lapsen vai saako joku lapsen? Loukkaantuuko se, joka ei saa lasta, tai iloitseeko se, joka ei joudu hänet ottamaan? Asioissa on niin monta puolta.

Isopeikko, ei niitä voi aina pitää yllä!

Totta, mm, niin monta puolta, eikä sellaista ratkaisua löydy, etteikö joku loukkaisi itsensä.

Tämä kolahti oikeasti taas... Elämä kun on juuri tuossa tilanteessa, että edes jonkun pitäisi osata päättää jotain.

Käy kurkkaamassa blogiini :)

Tuskallinen vaade, mahdoton tehtävä. Ajatuksesi kuin lävistävä tikarin isku, olet Blogistanian omatunto.

Sehän se, Anioni, kun osaisi päättää. Ja jonkun se on pakko tehdä.
Tulenpa kurkistamaan.

Kamalaa, Sivuaskel, en minä halua olla omatunto, se kuulostaaa niin ankealta tehtävältä!

Life isn't easy.

And nobody said it would be...

siinäpä se,
lapsi kun haluaa
äidin ja isän;
miten se nyt on,
onko 10 v vai 12v
kun lapsi saa
valita itse?

Päätösvaatimukset on
lapsen rääkkäystä
tunne tasolla,
oli se ikä sitten
mikä vaan,
lapsi on lapsi,
ei kiistakapula
kahden aikuisen(toivottavasti)
välillä.

Se rakkaus
on pienestä pitäen osattava
valita...nyyh! ja oikein? ..nyyh!

mä oon tuo anonyymi,
unohtu nimmari
nyyh-kiessä.....

Pyyhi nyt kyyneleet, Ubbu.
Niin, mikä on se tunnetaso?
Aikuisilla...?

Leikki on lapsen työtä. Suuret päätökset aikuisen. Parhaimmillaan.

Parhaimmillaan, Mimosa...

Hieno kokonaisuus, runo ja kuva.
Valitettavasti tuota päätöstä tivataan lapsilta nykyisin liian usein. Koruttomasti ja tehokkaasti kerrottu ja kuvattu.

Lasta kuullaan, Leijonainen, se on tietenkin hyvä, mutta...

Ydinkysymyksissä jälleen, Susupetal! Hirveä tilanne lapselle, ellei sitten jompikumpi vanhemmista ole jo saanut itseään ei-toivotuksi.
Kiemurtelemaan pani minua lapsena jo se, että jotkut aikuiset kysyivät: Kummasta tykkäät enemmän, isästä vai äidistä? (Olin ottolapsi, hah)

Hirvittävä kysymys, Utua! Kerrassaan karmea.

Jaa-a. Lapselta odotetaan vastuun kantamista loppuun asti.
Aikas pahan heitit ja yksinkertaisen puhuttavasti. Tosi hyvä ajatus.

Yksinkertaisuus on usein tehokasta, John.