EDIT. 13.1. klo 13 ja risat:

No niin, päivä on valjennut (kai, siis voi tuota harmautta), ja väkeä lappaa blogiin täältä ja täältä ja tuosta jälkimmäisestä sen verran, että pitänee korjata tässä tuollainen olettamus, että SusuPetal on "kolmekymppinen nainen(?)".
Siis, mistä tulee olettamus, että olen 3-kymppinen? Onko se ylipäänsä tärkeää, minkä ikäinen olen? Ei muistakaan palkinnnon saajista kerrota, minkä ikäisiä he ovat. Onko kolmekymppinen nainen mediaseksikkäämpi kuin iätön tai peräti vanhempi, hui! keski-ikäinen! virtuaalihahmo vai miksi tuollainen olettamus -ja suorastaa pieleenmennyt arvaus- on tuohon laitettu?

Siis, hei haloo! Jos olen julkaissut juuri runokirjan(ja taas siis mainosta -joka välissä, totta kai), jossa kuvataan nuoruutta 70-luvulla, niin voisihan siitä esim. laskea, minkä ikäinen saatan olla.
Tai sitten ne runot ovat vaan ihan silkkaa fiktiota, hahhah ja kaikki on vain sairaan mielikuvitukseni tuotetta.

Eli oma pointtini on: miksi olettaa, että olen 30? Miksi ikä on niin tärkeää? Miksi juuri 30? Miksi ei 40? 20? 50? 66?

Ja vielä mainos: jutussa sanotaan, että minulla on tämän blogin lisäksi vielä kuva- ja runoblogit. Niiden lisäksi minullahan on vielä englanninkielinen ja ruotsinkielinen blogi sekä videoblogi, älkääkä unohtako myös kotisivuja.

****

Tuossa torstaina makailin sohvalla, läppäri sylissäni, kun näyttöön kilahti meili. Lähettäjänä Petja Jäppinen ja meilin aiheena "Ennakkotietona".

No voi perkele, etten muuta sano. Kaamea aavistus alkoi kihelmöidä ja klikkasin kauhusta kankealla sormella sähköpostin auki. Jep. Oli se. Kaamea aavistus todentui kun luin, että SusuPetal oli yhdessä Kemppisen kanssa voittanut äänestyksessä vuoden 2007 parhaan blogin arvonimen. Kemppinen ja minä! Mies, joka luonnehtii blogiaan "merkillisen monipuolinen blogi aiheista, joista kirjoittaja on muutamilla ammattilainen." ja minä, jolla on neljä silmää, enkä taatusti minkään alan ammattilainen!

Jessus, eihän siinä auttanut muu kuin mennä omaan blogiin ja lukea SE kirjoitus, jossa muistini mukaan manasin alimpaan helvettiin sellaiset kilpailut, joissa äänestetään parasta blogia. Lukea ja katsoa, pystyisinkö nyt mitenkään ymmärtämään, miten tässä näin kävi ja etenkin sitä, mitä minä nyt sanon ja miten suhtaudun kyseiseen kilpailuun…voinko enää edes kulkea ympäri Blogistaniaa verhoutumatta sala-asuun –kaksi silmää kenties? Olisiko minun vaihdettava nimeni? Kehtaisinko enää edes nostaa katseeni kohti kanssabloggaajia vai olisiko minun parasta suoraan piehtaroida tervassa ja kieriä höyhenissä ja sitten mennä juomaan pääni täyteen, lopettaa bloggaaminen ja ryhtyä vakavasti otettavaksi taidekirjailijaksi?

Huh, luin juttuni ja onneksi en ihan niin pahasti kironnut kyseistä kilpailua, itse asiassa juttuni pointti näytti olevan, että en itse ymmärrä kriteerejä, joiden perusteella blogeja voi arvottaa, mutta jos muut pystyvät, niin siitä vaan äänestämään. Petjaakaan en onneksi haukkunut.
Täpärä kasvojen pelastus, siis.

Vaan vieläkään en tiennyt, miten suhtautua tähän ennakkotietoon. Pitikö minun olla onnellinen, ärsyyntynyt ja kieltäytyä ehdottomasti kunniasta – kiittää kutsusta, mutta kieltäytyä niin kuin Kaurismäki teki aikoinaan Linnan juhlien suhteen. Vai kieltäytyikö hän Oscar-ehdokkuudesta? Olenko minä Aki?

No, en todellakaan. Tykkäisin kyllä olla.

Petjan meilistä luin sitten seuraavaa ja löysin ajatuksen: " Minä en näe tätä kyllä blogien välisenä kilpailuna, johon viittasit blogillasi. Kyse on lukijoitten arvostuksesta, joka ei ole kilpailtava asia,
vaikka sen sellaisena saattaa nähdä ja varmasti jotkut näkevätkin." "… saamani palautteen perusteella tämmöinen on ihmisistä kivaa, kun pääsevät osoittamaan arvostusta."

Eli kyse ei siis ollut minusta vaan lukijoistani, jotka halusivat kannustaa minua, koska tykkäävät blogistani. Lukijat ovat tärkeitä ja moneen otteeseen olen kirjoittanut, että ilman lukijoita ei ole blogia. Ei ainakaan minulle, sillä Blogistanian yhteisöllisyys on se, joka antaa minulle virtaa kirjoittamiseen.

Ja jos joku haluaa kiittää minua äänestämällä minua, niin mitä se asia minulle oikeastaan edes kuuluu? Mikä kyylä minä oikein olen?

Joten, ihan vilpittömästi ja pystypäin, kaikki neljä silmää tallella, tervan tuoksua vain vastapestyissä hiuksissa, höyhenenkevyt hymy huulilla: suuri kiitos kaikille lukijoilleni. Olette te mahtavia.

(luulen kyllä, että en itse tule vastaisuudessakaan äänestämään kyseisessä kilpailussa, en vaan osaa!)