YKSI

Jore nukkui edelleen. Miehen kuorsaus kertoi, ettei se tulisi tajuihinsa vielä muutamaan tuntiin. Se nukkui, nukkui, nukkui, Hanna lallatti mielessään ja kääntyi miestä kohti. Että se oli suloinen. Suloinen ja ihana ja pehmeä. Hanna työntyi lähemmäksi miehen lämmintä kylkeä, nuuhki miehestä lähtevää unensekaista tuoksua. Mies tuoksui unelle niin kuin pieni lapsi, eikä vanhan viinan haju haitannut. Se haju oli ohimenevää. Se haju kertoi vain eilisestä ja tänään oli tänään. Tänään Jore ei joisi, sen se oli luvannut. Eilen se oli halunnut juhlia. Totta kai se oli halunnut juhlia. Se tuli melkein sekapäiseksi, kun Hanna oli kertonut sille uutisen. Se oli huutanut JESS! ja sitten se oli ottanut Hannan kainaloonsa, nostanut syliin ja koko ajan se oli nauranut.

-Tätä pitää juhlia, Jore oli sanonut ja hakenut jääkaapista kaljapullon.

Vanhasta tottumuksesta se oli ottanut pullon Hannallekin. Hanna oli katsonut sitä hymyillen. Se oli niin ihana, niin suloinen ja iloinen uutisesta kuin pieni lapsi.

-Mitä? Et sä juo? Jore oli ihmetellyt, kun Hanna oli pudistanut päätään pullolle, jota mies tarjosi. Samassa mies oli tajunnut. Se oli alkanut nauraa.
-No, sitten mulle tuli kaksi pulloa, mies oli sanonut tyytyväisenä ja sitten se oli ottanut pullot kouriinsa ja siirtynyt sohvalle. Se oli laittanut television päälle ja Hanna oli jäänyt olohuoneen ovensuuhun katsomaan sitä. Se oli näyttänyt ihan samanlaiselta kuin ennenkin, eikä se kai ollut mikään ihme.

Ei isän näköiseksi muututa yhden raskaustestin takia.

<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

Hannaa ei enää nukuttanut ja Joren kainalo alkoi tuntua liian kuumalta. Hanna hivuttautui peiton alta ja lähti keittiöön. Hetken hän seisoi ja odotti, mutta mitään ei tapahtunut. Ei tuntunut pahoinvointia, ei huimausta, ei mitään niistä oireista, joita voisi olla raskauden alussa. Ehkä vielä oli liian aikaista. Oikeastaan se oli hyvä, Hanna ei kaivannut oksentamista.

Hanna nosti yöpaidan helmaa. Vatsa oli yhtä litteä kuin eilenkin. Litteä vatsa, ei pahoinvointia. Jotenkin koko juttu ei tuntunut todelliselta, ja yhtäkkiä Hanna kaipasi jotain merkkiä siitä, että tämä oli totta. Hänestä tulisi äiti ja Joresta isä.

Ehkä kahvi närästäisi. Hanna laittoi kahvin tippumaan ja istuutui odottamaan. Sari ei ollut voinut juoda kahvia yhtään koko raskausaikana. Se oli yrittänyt, mutta se oli sanonut, että sisuskalut syttyivät tuleen saman tien kun kahvi solahti mahalaukkuun. Sama juttu oli tapahtunut, kun se oli syönyt jotain paistettua, se oli kertonut, ei ranskiksia eikä pyttipannua yhdeksään kuukauteen.
Sitä Jore ei kestäisi. Ei yhdeksää kuukautta ilman kaljaa tai pyttipannua. Onneksi miehet eivät tulleet raskaaksi.

Kahvi maistui hyvältä, eikä se polttanut edes suuta. Hanna huokaisi. Hän olisi toivonut, että Jore olisi jo hereillä. Olisi ollut ihanaa puhua vauvasta. Vauva, Hanna maisteli sanaa kielellään. Vauva-vauva-vauva. Se kuulosti mukavalta. Oma höpönassu, elmeri, neiti nötterö. Vauva.
Hanna joi toisen kupin kahvia ja silitti hajamielisesti mahaansa. Siellä se oli, heidän vauvansa. Se ei tiennyt vielä mistään mitään, se ei tuntenut heitä. Ei sen puoleen, eivät hekään tunteneet vielä sitä. Tuntui hassulta edes ajatella sitä, kun ei tiennyt, kuka se oli, oliko se tyttö vai poika, mikä sen nimi olisi.

Jos se olisi tyttö, siitä tulisi Jemina, Hanna päätti. Ei Jasmin tai Mette tai Laura tai Miia. Jemina oli kaunis nimi. Jore, Hanna ja Jemina. Hei, tässä on mieheni Jore ja tyttäreni Jemina. Hauska tutustua.

Hanna hiipi makuuhuoneen ovelle ja raotti ovea varovasti. Jore kuorsasi edelleen, ääni oli liian sikeä, hän ei voinut herättää miestä ja kysyä tältä, mitä se piti Jemina-nimestä. Kai se pitäisi. Jemina oli kaunis nimi.
Pojan nimi oli vaikeampi. Nico oli kaunis nimi, mutta niin oli myös Mika. Tai sitten Rasmus. Missään tapauksessa pojasta ei tulisi Akua eikä Veetiä eikä Jannea. Ehkä Nico.

Jemina ja Nico. Ne sopivat yhteen. Vauva-vauva-vauva.

KAKSI

Kello oli jo kymmenen ja Jore nukkui edelleen. Hanna oli pukenut päälleen, farkut olivat solahtaneet ylle ilman vaikeuksia. No, ei menisi kuin muutama viikko ja hän joutuisi ostamaan suuremmat housut. Itse asiassa hän joutuisi ostamaan paljon kaikenlaista. Itselleen ja vauvalle. Vauvalle piti ostaa vain sellaista, joka oli nättiä. Sari oli kertonut säästäneensä kaikki vauvanvaatteet ja Hanna tiesi, että hän saisi ne varmaan, mutta hän ei halunnut Sarin tytön vanhoja vaatteita. Hänen vauvansa saisi uudet vaatteet, pehmeät, puhtaat ja suloiset. Toivottavasti Sari ei loukkaantuisi. Ei kai. Ja voisihan hän ottaa jotain, jos se väkisin tyrkytti, eihän niitä olisi pakko käyttää.

Vaunut pitäisi ostaa. Sellaiset kolmipyöräiset, ne olivat parhaimman näköiset. Joku kiva ruutukuosi, mutta ei mitään liian tummaa. Vaikka viininpunaista ja vaalean sinistä. Mitäköhän sellaiset maksoi? Pitäisi varmaan lähteä kiertelemään kauppoihin. Heti, kun Jore heräisi.

Jore. Hanna ei voinut olla hymyilemättä, kun hän muisti miehen ilmeen edellispäivänä. Mies oli niin suloinen, toivottavasti lapsesta tulisi yhtä ihana. Jore oli juonut molemmat kaljapullot ja avannut kolmannenkin eilen illalla. Hanna oli tullut istumaan miehen viereen sohvalle limupullon kanssa.

-Tulee sulla olemaan rankkaa, Jore oli todennut ja katsonut cokista. Helvetin pitkä aika olla ilman kaljaa. Ja kesä tulossa.
-Kalja on pahasta vauvalle, Hanna oli sanonut ja yllättynyt itsekin, miten hellältä hänen äänensä oli kuulostanut.
-Mutta hyväksi isälle, Jore oli sanonut ja röyhtäissyt. Mihin aikaan sinne pihalle pitäisi mennä?

Hanna oli pettynyt kuullessaan Joren kysymyksen. Totta, heidän oli ollut tarkoitus mennä pihajuhliin, mutta jotenkin Hanna oli ajatellut, että suunnitelmat muuttuisivat. Raskaustesti oli tehnyt tästä illasta erilaisen.

-Mä ajattelin, Hanna oli sanonut. Ettei mentäiskään pihalle.

Jore oli katsonut häntä yllättyneen näköisenä.

-Minkä helvetin takia ei? Meillähän on kaljat ja makkarat jo jemmassa.

Mies oli kuulostanut ärtyisältä, ihan kuin pikku pojalta, joka ei saanut tahtoaan läpi. Hannaa oli alkanut hymyilyttää, mutta hän ei ollut näyttänyt sitä Jorelle. Mies luuli aina, että hän vinoili sille.

-Mä ajattelin, että oltaisiin oltu kahdestaan tänä iltana, Hanna oli sanonut. Kun tää on eka ilta.
-Miten niin eka ilta? Jore oli kysynyt, eikä selvästikään ollut ymmärtänyt.
-Eka ilta, kun me ollaan isä ja äiti. Oltais kahdestaan.

Jore oli purskahtanut nauruun. Ensin se oli tuntunut Hannasta pahalta, mutta kun hän näki, ettei Jore tarkoittanut sitä pahaksi, hän oli hymyillyt itsekin.

-Hei, kamoon, me ehditään istua koko loppuelämämme himassa sen penskan takia, Jore oli selittänyt. Ei aloiteta sitä vielä. Totta kai me mennään.

Totta kai Jore oli ollut oikeassa. Kuitenkin Hannaa harmitti. Hän oli käynyt ostarilla hakemassa raskaustestin apteekista, tullut kotiin ja tehnyt testin ja palannut sitten takaisin ostarille, hakenut kaupasta perunasalaattia, kalkkunaleikettä ja patonkia. Olisi ollut mukava syödä ne kahdestaan ja puhua vauvasta.  

-Mennään pihalle, Jore oli päättänyt.

KOLME

Tänään Jore ei joisi, Hanna tiesi sen. Eilen miehellä oli mennyt vähän liikaa viihteen puolelle, mutta se oli kai ymmärrettävää, koska se oli niin tohkeissaan vauvauutisesta. Vaikka ei se ollut siitä kenellekään puhunut mitään, ainakaan Hanna ei ollut kuullut. Jore oli istunut muiden miesten kanssa ja ne oli puhuneet futiksesta niin kuin yleensä. Hanna oli katsonut Jorea ja odottanut, että se huomaisi, tulisi viereen ja kuiskaisi jotain vauvasta, mutta tietenkään se ei tehnyt niin. Sillä oli menossa joku kiivas väittely miesten kanssa, vaikka ei se mitään riitelyä ollut, ne kaikki nauroi ja yhteinen pullo kiersi.

Tänään oli eri juttu. Heti kun Jore heräisi, he lähtisivät kaupungille katsomaan vauvalle rattaita. Samalla voisi katsoa pinnasänkyä ja vaatteita, ihania pieniä vaaleanpunaisia sukkia ja myssyjä. Sitten he voisivat käydä kahvilla jossakin ja miettiä vauvan nimeä. Stockmannilla oli varmaan kauneimmat vauvan vaatteet. Siellä voisi käydä kahvillakin. Ostaisi vaikka jäätelön.

Jäätelöä. Tulisiko hänestäkin sellainen odottava äiti, joka söisi hulluna kaikkea, mitä mieli teki. Joillekin tuli kuulema himo ihan outoihin ruokiin, kun ne olivat raskaina. Paistoivat munakkaita keskellä yötä, kävelivät sateessa hakemaan kioskilta suklaata, halusivat juoda koko ajan keltaista jaffaa. Hanna muisti äidin kertoneen joskus naisesta, joka oli käynyt nelinkontin maahan ja mätännyt multaa suuhunsa kourakaupalla. Ruskean harmaa kuola ja sylki olivat valuneet sen suusta, mutta se ei ollut sitä haitannut. Se oli ollut hulluna multaan, ja äiti oli kertonut, että siitä vauvasta tuli aikuisena puutarhuri. Oli siis parempi katsoa, mitä laittoi suuhunsa raskausaikana. Jos söi liikaa pähkinöitä, lapselle tuli oravanhampaat, suuret ja ristikkäin suussa, oikeat nököhampaat. Jos oli himo kaikkeen happamaan, jugurttiin, piimään ja viiliin, vauvastakin tuli kuulemma sellainen: hapan ja pahantuulinen.

Jäätelöä syömällä vauvasta tulisi varmaan ihan kunnollinen, Hanna arveli, jäätelössä ei ollut mitään pahaa. Sitä uskalsi syödä.

Samalla kaupunkireissulla voisi käydä katsomassa jotain lastenmusiikkia cd:llä. Jorella oli vain heviä, eikä Hannallakaan ollut kunnollista musiikkia lapselle. Sarin tyttö kuunteli lasten räppejä, mutta se ei ollut varmaan ihan sopivaa pikku vauvalle. Jotain tuutulauluja voisi ostaa, sellaista jota voisi kuunnella samalla, kun nukuttaisi vauvaa.

Vai pitäisikö pinnasängyn sijaan ostaa kehto. Se olisi ihana, Hanna ajatteli. Se pitäisi vaan kai kiinnittää kattoon, ja siihen tarvittiin pora. Joren pora oli lainassa jossain, eikä se sen takia ollut saanut kiinnitettyä liesituuletintakaan hellan yläpuolelle, vaikka se tuuletin oli ostettu jo vuosi sitten. Pitäisi pyytää se pora takaisin, jos halusi kehdon. Tai sitten tyytyä pinnasänkyyn.

Hanna otti paperin ja kynän. Oli parempi kirjoittaa kaikki ostokset paperille, ettei unohtuisi mitään. Jore ei ollut niin innokas käymään kaupungilla, joten olisi hyvä hoitaa kaikki asiat yhdellä kertaa. Joresta ei koskaan tiennyt. Se saattoi tulla mukaan seuraavan kerran vasta puolen vuoden päästä, parempi oli siis hoitaa kaikki ostokset jo tänään.

Pankkiautomaatilla pitäisi käydä. Jorella olisi palkkapäivä vasta ensi viikolla, eikä hänen omasta tilistään ollut paljon enää jäljellä, koska hän oli maksanut vuokran. Onneksi vaunut sai ostaa osamaksulla, varmaan sängynkin sai hankittua samalla tavalla. Parempi hankkia kaikki nyt, sillä sitten kun hän olisi äitiyslomalla, rahaa olisi vähemmän.

Äitiyslomalla. Se kuulosti mukavalta. Se kuulosti jotenkin niin viralliselta ja tärkeältä. Päivää, olen Hanna ja tässä on tyttäreni Jemina. Olen nyt äitiyslomalla, Jemina on vielä niin pieni. Mieheni Jore tulee kohta, hän on parkkeeramassa autoamme. Kyllä, olen ajatellut jäädä hoitovapaalle, ainakin siihen asti, kunnes Jemina täyttää kaksi vuotta. Sitten ehkä hän aloittaa tarhan ja minä palaan töihin. Olen ilmoittanut Jeminan muskariin, jotta hän tottuisi lapsiin ennen kuin aloittaa tarhassa, vaikka tottuihan hän jo muihin lapsiin me kävimme vauvauinnissa ja vauvamuskarissa.

Niistä pitäisi ottaa selvää, Hanna tajusi. Missä oli lähin vauvamuskari? Lähin uimahalli ei ollut kovin kaukana, autolla sinne ajoi kymmenessä minuutissa. Jore ajaisi ja he pääsisivät hyvin sinne. Toivottavasti siellä oli vauvaryhmiä.

Hanna kirjoitti toiselle lapulle "vauvamuskari" ja "vauvauinti". Niistä pitäisi kysellä ensi viikolla jostain.

Kello oli jo yli kahdentoista. Jore nukkui edelleen.

NELJÄ

Yhden aikaan Hanna avasi makuuhuoneen oven. Hänen oli pakko herättää Jore, muuten he eivät ehtisi kauppoihin. Stockmann oli auki kuuteen, mutta vaunuliikkeet menivät aikaisin kiinni, koska oli lauantai. Jore olisi kärttyinen, mutta ei se jaksaisi kauan murjottaa.

Jore oli heittänyt peitot lattialle. Se makasi selällään ja kuorsasi. Se oli ihan veljensä näköinen siinä asennossa, juuri tuollainen Jussikin oli aina krapulassa: vähän punakka, vähän pöhöttynyt. Hanna puri huultaan, Jussia ei ainakaan pyydettäisi kummiksi. Se ryyppäsi liikaa, eikä se takulla muistaisi vauvan syntymäpäiviä. Kummin piti olla joku luotettava ihminen, sellainen joka välitti oikeasti. Välitti ja muisti ja joka halusi myös hoitaa vauvaa silloin tällöin. Jussista ei olisi sellaiseen. Ehkä Sari tulisi kummiksi?

-Jore-kulta

Hanna silitti miehen poskea varovasti. Kuorsaus katkesi hetkeksi, Jore säpsähti, mutta ei avannut silmiään. Hanna silitti lujemmin.

-Jore, herää. lähdetään kaupungille.

Miehen silmät avautuivat hitaasti. Katse oli samea ja harhaileva, mutta vihdoin silmät kiinnittyivät Hannaan.

-Mitä helvettiä sä tökit, anna mun nukkua, saatana, mikä olo.

Jore kääntyi vatsalleen ähkäisten ja hautasi päänsä tyynyn alle. Selkä oli hikinen. Hanna taputti varovasti nihkeää ihoa.

-Lähdetään kulta kaupungille, Hanna sanoi maanitellen. Kello on jo yksi. Älä nuku enää.

Hannaa hymyilytti. Tällä tavalla hän joutuisi herättämään lapsenkin. Maanittelisi ja houkuttelisi sitä heräämään ja lähtemään tarhaan. Ja kouluun. Herää jo, kulta.

-Jore, Jore, Jore
-Älä huuda, Joren pää sukelsi tyynyn alta. Vittu mä kuulen vähemmästäkin. Mikä helvetti sulla on?

Mies näytti vihaiselta, mutta se ei haitannut Hannaa. Mies ei voinut olla vihainen, se ei vaan muistanut, mitä oli tapahtunut, että siitä tulisi isä.

-Lähdetään kaupungille, kulta, katsomaan vauvalle vaunuja, Hanna sanoi hitaasti ja juhlallisesti.

Jore ei sanonut mitään, sulki vain silmänsä ja ähkäisi jälleen. Hanna jatkoi miehen käden silittämistä ja puhui hiljaa:

-Mennään kaupungille. Kierrellään katsomassa vaunuja ja sänkyjä.

Mies makasi kuin kuollut ja alkoi jälleen kuorsata. Hanna tönäisi velttoa kättä lujasti ja miehen silmät rävähtivät auki.

-Ei helvetti sentään, Jore huusi. Anna, saatana mun nukkua.
-Lähdetään kupungille.

Hanna tunsi kyynelien nousevan silmiin. Jore osasi välillä olla hankala ja itsepäinen, eikä se ollut krapulassa kovin mukava aina. Parempi olikin antaa sen nukkua pöhnänsä pois, mutta tänään siihen ei ollut aikaa. Eikö se tajunnut, miten tärkeää tämä oli?

-Kulta-pieni, nouse nyt, Hanna sanoi itkuisella äänellä. Lähdetään.

Jore nousi istumaan. Se ei näyttänyt mitenkään hilpeältä.

-Siis kartsalle? Minkä helvetin takia? Se kersa ei synny kai ihan just, vai mitä? Onhan tässä saatana aikaa vielä monta kuukautta. Mitä helvettiä sä meuhkaat?

Hanna ei voinut kyynelille mitään. Ne alkoivat pudota hiljalleen silmänurkista, eikä hän välittänyt pyyhkiä niitä pois. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin itkenyt, ei vaikka Jore oli ärjynyt ja karjunut ennenkin krapulassa. Nyt häntä kuitenkin itketti.

Tällaista oli siis olla raskaana. Nainen tuli herkäksi, Hanna tajusi, ja samassa kyyneleet eivät tuntuneet niin pahoilta. Koko paha olo ei ollut enää niin paha. Tämä oli merkki raskaudesta. Tällaiselta kuuluikin tuntua, tämä kuului raskauteen niin kuin mieliteot ja vatsa, joka paisui ja paisui.

-Hei kulta, mitä sinä nyt, Hanna kuuli Joren sanovan. Mitä sä itket?

Miehen ääni kuulosti niin hätääntyneeltä, että Hanna itki entistä enemmän. Jore otti hänet viereensä, eikä kyynelistä tullut loppua. Oli ihanaa itkeä, oli ihanaa olla raskaana.

-Älä itke, Jore sanoi. Mulla on vaan niin hirvee olo, kai sä tajuut. Mennään sinne kaupunkiin joku toinen päivä, eiks niin. Tänään mä en jaksa.

Hanna itki Joren kainalossa. Mies haisi kamalalta, mutta oli niin ihana ja pehmeä ja lämmin. Vauvan isä, vauvan, vauvan, vauvan isi.

-Eiks niin, ollaan vaan kotona, Jore mumisi. Mä en jaksa istua dösässä, eikä musta oo ajamaan.

Jore kuulostikin väsyneeltä. Eihän se ollut nukkunut pitkään, se oli tullut pihalta vasta neljän aikaan viimeistenkin lähdettyä nukkumaan. Hanna oli lähtenyt aikaisemmin, pelkkä cokis pissitti koko ajan ja pihalla oli tullut kylmä.

-Et sä hakis mulle yhtä kaljaa, Jore pyysi. Pakko saada, et pääsee käyntiin.
-Ei siellä oo enää. Et sä muista, että sä hait viimeisetkin pihalle viime yönä.
-Voi, helvetti.

Jore oli hiljaa niin kauan, että Hanna luuli miehen nukahtaneen uudestaan. Häntäkin alkoi väsyttää, oikeastaan oli päiväunien aika. Hän alkoi vetää peittoa heidän ylleen, olisi toisaalta ihan mukavaa maata tässä rauhassa. Kohta siihen ei olisi mahdollisuutta, kun pitäisi nukuttaa ja ulkoiluttaa vauvaa.

-Kulta, hei, Jore sanoi suloisella, pehmeällä äänellä. Et sä viitsis käydä ostarilla ostamassa mulle sixpäkkiä? Mä ihan totta tartten sen kaljan.

Hanna katsoi Jorea. Sen silmät olivat anovat ja kirkkaat. Jos se ei saisi kaljaansa, se lähtisi paikalliseen ennen iltaa, se oli tehnyt sen aikaisemminkin.

-Jos mä tuon pari kaljaa, Hanna huokaisi. Et viitsis juoda tänään enää niin paljon. Voitaisiin jutella vauvasta. Mä voisin vaikka vuokrata jonkun videon ja oltaisiin kotona ja juteltaisiin.

Jore sulki silmänsä, eikä vastannut mitään. Hanna nousi vuoteesta. Häntä itketti taas, mutta sehän kuului asiaan. Hänhän oli raskaana.

Ostarilta voisi ostaa samalla jäätelöä.


 

.....loppu.....