517579.jpg

He olivat juuri rakastelleet ensimmäisen kerran. Poika makasi vielä hänen päällään, ja hetken ajan Siru luuli sen nukahtaneen siihen paikkaan. Poika oli kevyt, tuskin peittoa painavampi, mutta paljon, paljon lämpimämpi.
Siru sulki silmänsä. Ehkä hän pystyisi nukahtamaan tähän, jos hän kuvittelisi, että poika oli vain peitto. Tai lakana, johon kietoudutaan.
Se ei onnistunut.

Siru liikahti ja poika nosti päänsä hänen rinnaltaan. Pojan kasvoilla oli raukea, onnellinen hymy. Siru tiesi, ettei se voinut pysyä enää kauan hiljaa.

-Sä oot pehmee, poika kuiskasi.

Se otti toisen rinnanpään suuhunsa, pyöritti sitä huuliensa välissä ja käänsi katseensa pois Sirusta. Siru katsoi pojan hiuksia, niistä olisi saanut poninhännän.
Siru kierähti pojan alta. Nänniin sattui, mutta vain vähän aikaa, sillä poika päästi hampaansa irti.

-Mul on jano, Siru sanoi.

Hän meni keittiöön, valutti vettä hanasta, mutta ei juonut. Hän ei pystynyt juomaan, huulet olivat liian kuivat, ne takertuivat toisiinsa.
Hän meni keittiön ikkunan luo ja katsoi ulos. Pihalla oli vielä ihmisiä ja Siru kuuli heidän äänensä. Ne lauloivat. Pullot nousivat kohti taivasta ja laulu muuttui äänekkäämmäksi.

Siru toivoi pojan nukahtaneen. Hän ei halunnut puhua sen kanssa. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa sille, eikä hän halunnut kuulla, mitä sillä oli sanottavaa. Hän ei halunnut tuntea poikaa ja jos he puhuisivat, he tutustuisivat. Sitä Siru ei halunnut. He olivat tavanneet muutaman kerran, ja kaikki mikä oli tarpeellista, oli jo sanottu.

Mikä sun nimi on?
Missä sä asut?
Haluutsä kaljan?
Otaksä toisen?

Siinä oli ihan riittävästi, mitään muuta ei tarvittu. Oli ollut virhe pyytää poika tänne yöksi, Siru tiesi sen, mutta hän ei ollut voinut mitään muuta. Se oli ollut niin kiltti. Se ei koskaan pyytänyt mitään, ei kysynyt mitään väärää, ei määräillyt tai komennellut. Ei lyönyt ja kironnut. Se vain istui kaljalasi edessään ja hymyili.
Se oli kiltti ihminen, Siru oli huomannut, eikä hänen olisi pitänyt pyytää sitä tänne. Hän oli kuitenkin nähnyt sen silmistä, että se halusi rakastella.

Olihan se lähes mies.



517581.jpg

Poika ei nukkunut. Siru kömpi pojan viereen ja sulki silmänsä. Kun poika oli siinä vierellä, Siru tiesi, että hän voisi nukahtaa pelkäämättä. Poika antaisi hänen nukkua. Se ei satuttaisi häntä.
Käsi laskeutui Sirun mahalle. Se oli pieni ja lämmin käsi. Sen kosketus tuntui niin kuin ihoa olisi pyyhitty pumpulilla.

-Mitä nää on? Siru kuuli pojan kysyvän.

Pojan sormet piirsivät mahaa, edestakaisin, pitkin, rauhallisin vedoin. Pehmeää, puhdasta pumpulia. Niin kevyttä, niin hellää. Siru jännitti vatsalihaksensa.
Miksi poika ei ollut hiljaa ja nukkunut?

-Nukutsä? poika kuiskasi Sirun korvaan.

Sen hengityskin oli pumpulia, lämmintä ja turvallista pumpulia.

-En mä nuku, Siru sanoi.

Poika painoi pienen suukon Sirun poskelle. Jos se olisi suudellut kunnolla tai tehnyt jotain muuta, työntänyt käden haaroihin, imenyt kaulaa, Siru olisi voinut vetää sen päälleen ja antaa sen tulla sisään ja se olisi ollut hiljaa. Mutta se vain suukotteli. Niin kuin lapset tai koiranpennut. Märkiä, kiintyneitä suukkoja, jotka eivät kaivanneet vastatekoja.

-Ne on raskausarpia.
-Mitä?

Se oli yllättynyt. Sen ääni oli hämmästynyt, Sen sormet vetäytyivät hetkeksi pois vatsalta ja vilu työntyi iholle karkottaen pumpulin lämmön pois.

-Onks sulla lapsia?
-Kaks.

-Ei uskois. Sä et oo itsekään vielä niin vanha.

Siru avasi silmänsä ja katsoi poikaa. Se meni hämillisen näköiseksi. Niin kuin koiranpentu, joka on laskenut alleen.

-Et sä tietenkään mikään kersa oo, poika yritti selittää. -En mä sitä tarkoittanut, mä vaan

Siru hymyili ja poika rauhoittui. Se laittoi kätensä uudestaan mahalle ja silitti. Kylmä iho alkoi sulaa, ihoa alkoi pistellä ja kuumottaa.

-Kaks lasta. Se on hienoa, poika sanoi. Mä oon aina digannut pentuja.

Siru sulki silmänsä uudelleen. Pojan kosketus tuntui hyvältä. Hän halusi, että se jatkaisi silittämistä ja lopettaisi puhumisen. Kaikki olisi hyvin, jos se ymmärtäisi olla puhumatta, mutta eihän se voinut olla hiljaa. Se oli liian innostunut.

-Lapset on jotenkin niin ehdottomii, poika jatkoi tietämättä mistään mitään. Ja ne on rehellisiä, ellei ne sitten oo jo oppineet valehtelemaan. Ja ne innostuu kaikesta. Ehkä se on parasta niissä. Ne ei oo niin pirun väsyneitä kaikkeen niin kuin aikuiset. Ne ei oo niin vitun kyynisii.

Poika oli niin vilpittömän kuuloinen, että se melkein koski. Sehän oli itse vielä samanlainen. Se oli niin kuin lapset. Mikään paha ei ollut koskettanut sitä vielä. Se oli puhdas sisältä. Siinä ei ollut mitään mustaa, ei yhtään harmaata. Pelkkää valkoista ja puhdasta.
Pumpulia.

-Missä ne nyt on?

Siru tarttui pojan käteen ja pysäytti sormien pehmeän kosketuksen. Hän nousi istumaan. Poika katsoi häntä.

-Onks ne jollakin mummilla hoidossa? poika jatkoi, vaikka sen olisi pitänyt olla hiljaa. Tai sun miehelläs?

Se oli todellakin innostunut ja halusi tietää. Sen katse kiersi ympyrää hämärässä huoneessa. Ehkä se uskoi löytävänsä leluja nurkista.

-Haluutsä kaljan? Siru kysyi.


517582.jpg

Saatuaan pullon tyhjäksi Siru tiesi, että hän voisi nukahtaa saman tien. Jos hän olisi ollut yksin, hän olisi asettunut sykkyrään peiton alle, puristanut tyynyä jalkojensa välissä ja nukahtanut. Niin uni useimmiten tuli: yksi nopea pullo, joka sai pään kohisemaan, täyttymään hiilihaposta niin paljon, ettei ajatuksille jäänyt tilaa. Silloin oli mahdollista nukahtaa.

-Niin, ethän sä oo naimisissa?

Poika ei antanut periksi. Se oli tuskin koskenut kaljaansa, leikitellyt vain pullolla ja sen kasvot oli täynnä kysymyksiä. 

-En.

Poika näytti huojentuneelta. Ehkä se oli pelännyt, että joku sitä isompi ja vahvempi kohta tulisi ja puhaltaisi sen pois, niin kuin pumpulin.

-Tiedäksä, mä olin viime vuonna duunissa tarhassa, poika selitti. Puol vuotta työllistettynä. Se oli nasta paikka.

Siru nyökkäsi hajamielisesti. Hän halusi nukkua ja koko ajan sen halun kasvaessa, uni loittoni kauemmaksi pojan puhuessa.

-Olis ihan nastaa tavata sun skidejäs. Mä todella tykkään penskoista.

Se jaksoi. Se istuisi sängyn laidalla koko yön ja puhuisi ja puhuisi ja puhuisi, eikä sillä olisi aavistustakaan siitä, miten pentu se itse oli. Kohta se varmaan kaivaisi omat lelunsa esiin ja levittäisi leikin lattialle ja pyytäisi Sirua mukaan leikkimään.

Kuitenkin se oli kiltti, eikä Siru olisi halunnut loukata sitä millään tavalla. Se eli ihan omaa elämäänsä ja maailmaansa, eikä siinä maailmassa ollut tilaa millekään käsittämättömälle. Sen pojan maailmassa kaikki oli selvää ja siistiä, puhdasta ja pehmeää, lämmintä ja turvallista. Sen maailma oli kiva paikka. Kiva.

-Ne on otettu huostaan, Siru sanoi ja meni hakemaan uuden kaljan jääkaapista.

 

 


Poika oli hiljaa ja Siru näki, että sen oli paha olla. Kuitenkaan Siru ei sanonut mitään, hän ei jaksanut alkaa selittää. Jos poika halusi tietää jotain, se saisi kysyä. Ja sen se varmaan tekisikin ihan kohta.

Siru veti vaatteet ylleen. Hän istuutui sängyn laidalle ja joi. Poika oli nostanut jalat koukkuun ja nojasi leukaansa muhkuraisiin polviinsa. Se istui kauan hiljaa, mutta lopulta sen oli puhuttava. Se oli niin kovin tiedonhaluinen ja se halusi niin pirusti ymmärtää.

-Missä ne on? Sun skidit?
-Sijaiskodissa. Yhdessä perheessä.

Poika katsoi häntä kiitollisena. Hänen vastauksensa oli tullut nopeasti.

-Onks neonks ne ollut siellä jo kauan?
-Viis vuotta.

Siru otti pojan kaljapullon ja tyhjensi sen. Hän röyhtäisi ja tiesi, ettei uni tulisi tänä yönä. Oli parempi juoda.

-Minkä ikäsii ne on?

Poika halusi tietää kaiken. Se halusi kaiken, sillä muuten se ei ymmärtänyt. Se ei edes ymmärtänyt, että vaikka se tietäisi kaiken, se ei kuitenkaan tajuaisi mitään.

-Poika on kohta kahdeksan ja tyttö täytti juuri kuusi.

Siru haki uuden pullon. Uusi pullo, uusi kysymys.

-Mikstota, miks ne otettiin sulta pois?

Poika katsoi Sirua varovasti. Se pelkäsi kai astuneensa jollekin kielletylle alueelle, eikä sillä ollut aavistustakaan siitä, miten pehmeästi se puhui. Miten kiltti sen ääni oli. Miten viattomia ja tylsiä sen kysymykset olivat.

-Mä vedin kamaa.



517606.jpg

Poika ynähti jotain. Sen silmät muuttuivat tummemmiksi. Se nosti kätensä ja kosketti Sirun hiuksia.

-Se oli varmaan rankkaa, kun ne otettiin sulta.
-Niin kaien mä pystynytjaksanut hoitaa. Hyvin.

Siru joi. Hän huomasi, ettei hänen kätensä vapissut ja se huomio teki hänet tyytyväiseksi. Poika saisi jatkaa kysymistä. Se ei voinut satuttaa häntä.

-Ootsä nähnyt niitä? Sen jälkeen, kun ne vietiin pois?
-Oon, sen jälkeen, kun mä pääsin kuiville. Ennen sitäennen sitä mä en jaksanut. En mä... en mä vaan.

-Sä oot nyt kuivilla? poika kysyi.

Jos se olisi ollut koiranpentu, se olisi heiluttanut häntäänsä. Se oli riemuissaan ja se katsoi Sirua niin kuin kaikki sen omat ja koko maailman ongelmat olisi ratkenneet.

-Mä oon ollut yli vuoden ilman kamaa. Ilman mitään, subuja tai mitään.
-Mutta

Poika vaikeni. Se näytti miettivän jotain keskittyneesti, mutta Siru ei ollut kiinnostunut. Hän halusi pojan lähtevän. Hän halusi olla yksin.

-Mikset sä ota niitä takaisin? poika kysyi kiihkeästi. Etkö sä haluais saada niitä nyt kun sä oot kuivilla?

Poika näytti voitonriemuisalta. Se oli selvästikin saanut ajatuksensa järjestykseen ja siinä samassa ratkaissut kaikki ongelmat. Se katsoi Sirua odottavasti.

-Mä en saa niitä takaisin, Siru sanoi. Otatsä kaljan?
-Mikset saa?

-Niillä on hyvä olla siellä missä ne nyt on. Ne on ollu siellä niin kauan. Ei ne oikeastaan edestai en mä tiedä, ehkä ne joskus ajattelee, en mä tiedä.
-Mut sähän oot niiden mutsi!

Poika näytti vilpittömän närkästyneeltä. Se nousi seisomaan ja käveli jotenkin hermostuneesti pari askelta. Siru sulki silmänsä ja otti pitkän kulauksen uudesta pullosta. Pojan nykiminen sattui päähän.

-Ei se oo niin yksinkertaista, Siru sanoi hetken kuluttua. Mikään ei oo niin yksinkertaista. Niil on hyvä nyt siellä ja mä...ei se ole sellaista...ei me olla enää...en mä tiedä.
-Mutta jos sä kerran oot kuivilla ja sulla on duunipaikkakin ja asunto!

-Niin.
-Kai sä haluaisit ne takaisin? poika kysyi.

Siru avasi silmänsä ja katsoi poikaa. Se oli todellakin pentu. Pelkkä typerä, tyhmä piski.

-Kai mä haluaisin, Siru sanoi.

Poika tuli hänen luokseen, veti hänet pystyyn ja halasi.

-Mä autan sua, poika sanoi hiljaa. Mä haluaisin todella nähdä sun skidis, sillä mä pidän susta.

Se veti Sirun viereensä sängylle, otti kainaloon ja jatkoi puhumista. Siru kuunteli, miten se suunnitteli tulevaisuutta, miten selvää kaikki oli sille, miten itsevarmalta ja lapselliselta se kuulosti.

Oli ollut virhe tuoda se tänne.

 

 


Poika oli vihdoin nukahtanut. Se oli miettinyt liikaa ja väsynyt, väsynyt puhumiseen ja tulevaisuuden maalaamiseen. Se makasi selällään ja sen rinta oli valkoinen ja karvaton. Se hengitti tasaisesti ja rauhallisesti ja sen huulilla oli onnellinen hymy. Se oli ratkaissut kaikki ongelmat ja se näki unessaan täydellisen perheen.

Isän, äidin ja kaksi lasta.

Siru katsoi poikaa ja tiesi, ettei se onnistuisi. Hänestä ja pojasta ei tulisi mitään. Hän ei aikonut tavata poikaa enää uudestaan tämän yön jälkeen. Poika oli liian kiltti. Se oli elänyt elämäänsä muualla kuin tässä maailmassa. Se ei tiennyt mistään mitään, se vain luuli kaikkea.
Siru otti muovikassin ja täytti sen pulloilla. Pihalla oli vielä ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät kysyneet, vaan halusivat ainoastaan tulla kuulluksi.
Se sopi Sirulle paremmin. Hän ei halunnut enää vastata kysymyksiin tänä yönä. Ei puhua, ei ajatella, ei käsittää mitään. Oli parempi vain juoda.

Hän avasi pullon valmiiksi, otti huikan ja katsoi nukkuvaa poikaa. Se olisi surullinen herätessään. Se heräisi ja huomaisi, ettei se sittenkään tiennyt mitään, eikä se ollut ratkaissut mitään. Se olisi jotain uutta pojalle, ja se tulisi surulliseksi, koska se ei käsittäisi miksi.

Se olisi surullinen, ei hän.