Aluksi tunne oli ollut vain epämääräinen, lievästi epämiellyttävä kutina niskassa, ikään kuin jokin hyönteinen olisi kävellyt niskakuopassa, kaivanut olemattomat jalkansa pehmeään ihoon, yrittänyt syvemmälle ja syvemmälle. Sellaisesta tunteesta pääsi eroon raapimalla niskaa, mutta muutaman päivän kuluttua sama tunne palasi jälleen. Sama höyhenen kevyt kosketus, sama kutiava, inhottava olo, joka sai ihon kihelmöimään, vastenmielisyydestä tai jostain muusta.

Vasta kun Kristiina eräänä yönä heräsi ja katsoi pimeään mitään näkemättömin silmin, hän tuli ajatelleeksi, että se tunne niskassa saattoi olla myös mielihyvää. Se saattoi olla merkki nautinnosta taihimosta.

Hän napsautti sormiaan ja yön siniset halogeenivalot valaisivat katon. Hän heitti hiestyneen lakanan yltään, oli liian kuuma, huone oli tukahduttavan lämmin. Hän nousi istumaan ja tunsi hien valuvan niskaa pitkin. Kainaloista lähtevät pienet, innokkaat hikivirrat kastelivat kyljet ja lantion. Sama kosteus tuntui jalkojen välissä.

Kristiina nousi sängystä ja meni keittiöön. Paljaitten jalkojen kosketus sytytti himmeän kohdevalaisimen pöydän päässä. Hän avasi jääkaapin ja otti pullon vettä. Hikinorot kutittivat pohkeita, sisäreisiä pitkin valui kuumaa. Vatsan pohjaa kouristi, ikään kuin kuukautiset olisivat olleet alkamassa. Ehkä ne olivatkin alkaneet, märkä jalkojen välissä oli liian paksun ja tahmean tuntuista ollakseen pelkkää hikeä. Kristiina laski lasin kädestään, otti arkin talouspaperia tiskipöydällä pyörivästä telineestä ja pyyhkäisi jalkaväliään. Paperi ei muuttunut punaiseksi. Se muuttui vain kosteaksi.

Minä olen kiihottunut, Kristiina tajusi katsoessaan talouspaperia. Se oli hänen mielestään lähinnä mielenkiintoista, sillä hän ei muistanut koska viimeksi jos ylipäänsä koskaan-  olisi ollut kiihottunut. Huomio ei tuntunut kiusalliselta, ei mukavalta, se oli vain mielenkiintoinen ja tärkeä huomio. Huomio, jonka takia olisi tehtävä jotain, sillä tuollaiset huomiot vaikuttivat ihmiseen ennen pitkää, eivätkä yleensä suotuisasti. Puutteet oli korjattava, muuten ihminen oli epätäydellinen. Epätäydellinen ihminen ei ollut tehokas, pienetkin puutteet hajottivat keskittymisen rauhan ja työsuorituksesta tuli tehoton.

Kristiina ei ollut epätäydellinen, joten tällekin pienelle puutteelle oli tehtävä jotain. Hän tiesi sen, vaikka ajatus tuntuikin hänestä naurettavalta. Kuitenkaan hän ei voinut jättää mitään sattuman varaan. Hän oli taistellut uransa puolesta, eikä hän aikonut luovuttaa nyt tällaisen vähäpätöisen asian takia. Hän tiesi, että suuretkin olivat kaatuneet pienten seikkojen takia.

Hänen oli hankittava itselleen rakastaja. Se oli typerä ja turhanaikainen idea, mutta sitä ei voinut jättää toteuttamatta. Hän ei voinut kieltää niskassaan kutittavaa tunnetta, joka oli vaivannut häntä viime aikoina. Hän ei voinut kieltää reisien välissä valuvaa kosteutta, ei tunnetta, joka oli saanut hänen ihonsa sävähtämään hänen koskettaessaan talouspaperilla jalkoväliään. Hän oli realisti, hän tiesi, että ihmisillä oli tarpeet, ja vaikka hän olisi mieluiten laskenut itsensä siihen ihmisjoukkoon kuulumattomaksi, niin hän ei suinkaan ollut tyhmä. Hän tarvitsi rakastajan, joka hoitaisi hänen tarpeensa niin tehokkaasti, ettei hänen tarvitsisi tuntea näitä epämääräisiä tunteita, herätä keskellä yötä, valvoa turhaan ennen tärkeää työpäivää.



Kristiina  haki tietokoneesta SexTronicsin kotisivun ja syventyi tutkimaan robottirakastajien valikoimaa. Oli kätevintä ja järkevintä ottaa rakastajaksi robotti, joka oli ohjelmoitu suorittamaan vain yhdyntä. Hän ei halunnut rakastajaltaan terapeuttista syliä, ei lohduttavaa olkaa, ei säkenöivää keskustelutaitoa. Perusmalli olisi riittävä. Jos hankki robotin, joka oli varustettu lisäominaisuuksin, saattoi yhtä hyvin sekaantua elävään ihmiseen.

**********

Robotti saapui seuraavalla viikolla. Miesten jätettyä kantamuksensa eteisen lattialle, Kristiina tunsi hetkellistä epävarmuutta katsoessaan kelmuun käärittyä kookasta hahmoa. Hän saattoi vielä perua ja palauttaa robotin tehtaalle. Hän voisi lisätä joogaa ja SuperPerfect Body-ohjelmia. Hän voisi lisätä työntekoa. Hän voisi täyttää elämänsä niin, ettei hänelle jäisi hetkiä, jotka tuntuivat levottomilta.

Epäröinti oli turhaa. Robotin saattoi tuhota koska halusi, joten mitään ongelmia ei siis tulisi. Kristiina haki sakset ja leikkasi kelmun irti. Hän taitteli muovin tiiviisti, vei sen keittiön muovijäteastiaan ja palasi vasta sitten katsomaan robottia.

Se oli, hänen tilauksensa mukaan, 185 senttiä pitkä. Sillä oli tummanruskeat hiukset ja siniset silmät. Se oli hoikka, mutta treenatun näköinen. Sen huulet olivat kapeat ja sen nenä oli suora. Sillä oli yllään tumman siniset suorat housut ja valkoinen paita. Jalassa sillä oli tumman siniset nahkakengät ja tummat sukat.

Kristiina piti näkemästään. Hän oli saanut juuri sitä mitä tilasi. Hän kosketti kevyesti robotin kättä; iho tuntui lähes oikealta.

Robotti piti vielä aktivoida. Kristiina luki mukana tulleen manuaalin ja hetken epäröityään otti robotin kaukosäätimen ja näppäili siihen aktivointikoodin. Robotti sulki hetkeksi silmänsä, avasi sitten ne uudelleen ja katsoi Kristiinaa.

  Hei, robotti sanoi pehmeästi. Sinä olet Kristiina ja minä olen sinua varten.

Se kuulosti hyvältä. Kristiina kosketti uudestaan robotin kättä ja näki ihokarvojen nousevan pystyyn. Robotti oli valmis. Kristiina tarttui robotin käteen ja vei sen makuuhuoneeseen.

Robotti oli täydellinen. Se toimi juuri oikealla tavalla, sillä tavalla kuin Kristiina halusi. Se ei tyrkyttänyt itseään, se vain odotti ja oli olemassa Kristiinaa varten. Se oli hienotunteinen, eikä se puhunut turhia, vaan pysyi asiassa. Se kysyi ja toimi Kristiina ohjeiden mukaan.

Se oli vastassa eteisessä, kun Kristiina tuli töistä. Kenet tahansa muun Kristiina olisi kokenut tungettelevaksi asunnossaan, mutta robotti oli riittävän epäinhimillinen, eikä se aiheuttanut kiusaantumista.

  Haluatko rakastella heti vai myöhemmin? robotti kysyi joka ilta, kun Kristiina riisui takkiaan.
Ehkä myöhemmin, Kristiina sanoi rypistäen otsaansa. Ja muista, en pidä sanasta rakastella, puhu mieluummin yhdynnästä. 

Anteeksi, muistan seuraavalla kerralla. Haluatko, että viettelen sinut vai haluatko pikayhdynnän?
Viettelyyn menee liiaksi aikaa, säästetään se sunnuntaille. Ota minut nopeasti. Puolen tunnin kuluttua.

Edestä vai takaa?
Vaikka takaa, koska aamulla teimme sen edestä. Takaa, keittiön pöytää vasten, puolen tunnin kuluttua. Ja nyt häivy, minulla on pari muistiota, joita minun täytyy tutkia.

Robotti hävisi, ja Kristiina asettui keittiön pöydän ääreen ja kaivoi salkustaan muistion, jota oli alkanut valmistella edellisviikolla. Hänen työtehonsa oli parantunut huomattavasti robotin tulon jälkeen.

SexTronicsin insinööri lähti ja Kristiina jäi raivostuneena katsomaan kiinni paiskaamaansa ulko-ovea. Mies oli vakuuttanut, ettei robotissa ollut mitään vikaa. Se oli yksinkertaisinta mallia, siihen ei mitenkään voinut tulla toimintahäiriötä.

Haluatko yhdynnän nyt vai myöhemmin? Kristiina kuuli nurkasta, johon insinööri oli asettanut robotin ohjelmointiarvioinnin ajaksi.
Mitä?

Ehkä nyt. Perusteellinen yhdyntä laukaisee kohdun ja klitoriksen tuntopisteiden lisäksi myös kireät hermot, poistaa paineita ja antaa hyvän yöunen.

Kristiina tuijotti robottia uskomatta korviaan. Nauroiko se hänelle?

Ja sinun mielestäsi minä olen juuri tällä hetkellä perusteellisen yhdynnän tarpeessa? Kristiina kysyi hampaittensa välistä.
Niin minä ajattelin.

Ja mistä lähtien minä olen pyytänyt sinua ajattelemaan? Jos olisin halunnut ajattelevan robotin, olisin tilannut sellaisen.

Kristiina tuijotti robottia, joka vastasi katseeseen tyynesti.

Tulkitsenko siis oikein, ettet halua hermopainetta laukaisevaa perusteellista yhdyntää juuri nyt? Siinä tapauksessa, voisin tarjota sinulle työtehoa lisäävää pikapanoa, käykö se?
Minä en halua mitään! Häivy! Ja lopeta tulkitseminen! Sinun ei tarvitse kuin kuunnella käskyjäni, jätä loput minulle.

Kristiina vaikeni ja katsoi robottia haastavasti. Se nyökkäsi lyhyesti ja Kristiina istuutui tietokoneen ääreen.

Tarkoitatko siis, ettet halua rakastellakaan?

Kristiina kääntyi nopeasti ympäri, mutta robottia ei näkynyt. Hänen oli täytynyt kuulla väärin. Hän kääntyi ja avasi tietokoneen. Kevyt vaatteiden kahahdus kertoi hänelle, että robotti oli palannut olohuoneeseen. Kristiina vilkaisi olkansa yli. Robotti seisoi tavallisella paikallaan sohvan vieressä, olohuoneen nurkassa.

*********

Viikkoa myöhemmin Kristiina ei enää kestänyt robotin mykkää tuijotusta olohuoneen nurkassa. Hän otti robotin, vei sen eteiseen ja käänsi seinää vasten. Se jäi siihen seisomaan ja se seisoi siinä edelleen aamulla, kun Kristiina heräsi ja lähti töihin. Se seisoi siinä edelleen, kun Kristiina palasi töistä illalla, ja lopulta Kristiina haki sen pois ja käski sen istua sohvaan. Jostain syystä Kristiina oli raivoissaan. Hän ei tiennyt miksi, eikä kenelle, eikä hän pitänyt tällaisesta epätietoisuudesta.

Me emme ole harjoittaneet yhdyntää pitkään aikaan, robotti sanoi yhtäkkiä. Siitä on kuusi päivää, kuusitoista tuntia ja kolme minuuttia.
Minä olen ollut väsynyt töistä. Se muistio oli loistava, ja olemme saaneet tehtyä uusia lakialoitteita, mutta lausuntokierros on pitkä ja täysin epäpäteviä ihmisiä pitää kuulla.  Asia ei todellakaan kuulu sinulle. Me yhdymme, kun niin haluan. Nyt ei huvita. Ja sitä paitsi, minä en ole tilivelvollinen sinulle.

Koska sinua sitten huvittaa?
Minua huvittaa kun huvittaa. Laske vaan päiviä, tunteja ja minuutteja.

  Ei minulla muuta tekemistä olekaan.

Robotti sulki silmänsä jotenkin mielenosoituksellisesti, ja Kristiina nousi nojatuolista kiukkuisena. Hän ei todellakaan tarvinnut tällaista. Hänen ei tarvinnut sietää jonkun alkeellisen koneen vihjailuja. Hän voisi lähettää koneen tuhoomoon koska tahansa, ja niin hän tekisikin, jos se ei oppisi tavoille.

Kristiina oli jo vaipunut horrokseen, kun hän tunsi kosketuksen lanteillaan. Hän makasi kyljellään, selkä pyöreänä, kädet jalkojensa välissä, puoliksi unessa, puoliksi valveilla, ja hetken ajan hän luulikin näkevänsä unta. Hän ei ollut pyytänyt robottia viereensä.

Kevyt kosketus piirsi hänen lantionsa kaarta, käsi putosi hartioitten suojassa olevalle rinnalle ja nipisti varovasti nänniä. Toinen käsi alkoi hitaan sivelyn nilkoista, nousten ylös pyörivin liikkein kohti polvia ja reisiä. Kristiina tunsi märän suudelman niskakuopassaan. Huulet liikkuivat hartioille, olkapäälle, solisluun kuoppaan, ja koko ajan kädet jatkoivat väsymätöntä kosketustaan rinnoilla ja lantiolla.

Kädet käänsivät Kristiinan selälleen, kädet nostivat sormia, liittivät ne yhteen pään yläpuolella ja kuumat huulet painautuivat Kristiinan kainaloon. Kristiina huokaisi ja tiesi, ettei tämä ollut unta. Tämä oli totta ja tämä oli väärin. Hän avasi silmänsä ja näki robotin yläpuolellaan, hän tunsi sen painon koko kehollaan. Robotin silmät olivat kiinni, kun se nosti kasvonsa Kristiinan kainalosta. Sen huulet lähestyivät Kristiinan huulia.

Ei, Kristiina kuiskasi heikosti. Minä en pyytänyt. Sinä et saa.

Robotin silmät avautuivat. Se katsoi Kristiinaa ja pudisti hitaasti päätään.

Sinä et pyytänyt, mutta sinä haluat, robotti kuiskasi. Ja minä haluan, ja pyydän. Nyt.

Robotin huulet painautuivat Kristiinan suulle. Sen kieli levitti Kristiinan huulet auki ja märkä, kuuma henkäys syöksyi sisään. Kristiina kuuli mumisevan huutonsa robotin hampaita vasten, hän tunsi avaavansa reitensä ja päästävänsä robotin sisälleen.

 

***********

Tuhoomon miehet ja robotti olivat poissa, kun Kristiina tuli suihkusta.  Hän puki nopeasti ylleen, tilasi taksin ja lähti töihin. Mahassa kiersi edelleen ja hän joutui pidättämään oksennusta. Karvas sappi työntyi suuhun, poltti kitalakea, ja vaikka Kristiina oli varma siitä, että hän oli jo oksentanut kaiken mahdollisen, hän ei uskaltanut avata huuliaan, vaan puristi niitä tiukasti toisiaan vasten. Taksikuskin partavesi lemusi makealta ja halvalta ja imelä tuoksu sai uuden pahoinvoinnin aallon nousemaan vatsasta kurkkuun.

Minä en muistakaan, koska sinä olisit ollut pois töistä, Laitosten johtaja sanoi. Toivottavasti se ei ollut mitään vakavaa?

Johtaja katsoi Kristiinaa silmälasiensa yli kysyvästi.  Miehen silmät olivat hailakan siniset, eikä niissä ollut myötätuntoa.

Tuskin mikään vakava kestäisi päivän, Kristiina sanoi lyhyesti.

Johtaja nyökkäsi, mutta näytti edelleen miettivältä.

Sinä näytät huonovointiselta.

Se oli syytös, ja Kristiina kohensi ryhtiään.

Lievää vatsaflunssaa vain. Ei sen kummempaa.

Ei siis mitäänhenkilökohtaista? johtaja kysyi merkitsevästi. Jotain, mitä minun pitäisi tietää?

Kristiina tiesi, mihin johtaja käytti kaiken henkilökohtaisen tiedon, jonka hän keräsi alaisistaan. Se tieto laitettiin tuottamaan ja yleensä se tuotti vaihdoksia johtoportaaseen, joten Kristiina tyytyi vain naurahtamaan lyhyesti ja pudistamaan päätään.

No, hyvä, johtaja sanoi. Ja nyt näihin lakialoitteisiin, jotka on tehty muistiosi pohjalta. Lausuntokierros päättyi eilen ja nyt voin onnitella sinua. Olet onnistunut. Täydellisesti. Oletko sinä aivan varma, ettei mikään ole huonosti? Sinä näytät pahoinvoivalta.