-Oletko sinä aivan varma? ne kysyivät minulta viidennen kerran.

Olen, olen, olen, olen.

-Olen valmis. Valmiimpi kuin koskaan.
-Sinähän tiedät, että viimeisen tason toimenpide on peruuttamaton.

-On tullut selväksi, sanoin peittäen haukotukseni.

Niiden puhe oli yksitoikkoista, saman toistoa, mutta minun oli mukauduttava. Tässä vaiheessa en todellakaan halunnut tulla heitetyksi pois kisasta. Olin taistellut jo pitkälle, monta kierrosta, enkä aikonut pilata voittoa hermostumisella.

-Olet siis täysin ymmärtänyt, että…
-…jos menen loppuun asti, menetän kaikki muistoni. Kyllä, te olette kertoneet sen jo niin monta kertaa. Ei ole jäänyt epäselväksi.

Studion valot alkoivat välkkyä, spotti lakaisi yleisöä ja näin etupenkillä perheeni. He istuivat epämukavan näköisinä valokiilan heittäessä heidän kasvoilleen kalvakkaita varjoja. Olisin voinut unohtaa heidät pelkästään selkäni kääntämällä, mutta varma oli aina varmaa.

-Haluatko sanoa vielä sanan perheellesi? vanhin juontajista, pitkäpartainen kääpiö safari-asussaan kysyi kumartuen puoleeni ja leyhäyttäen kissanmintun tuoksuisen henkäyksen kasvoilleni. –Sinä voit vielä kertoa heille, mitä he merkitsevät sinulle ja kuinka paljon olet heitä rakastanut ja muistuttaa heitä, kuinka paljon he voivat hankkia miljoonalla eurolla, joka maksetaan heidän tililleen tämän kierroksen päätyttyä.

Lapset nousivat puoliksi seisomaan, puolisoni tarrasi tuolin käsinojiin. Hymyilin heille hitaasti, sillä tiesin, että he pelkäsivät minun muuttavan mieleni.

-En.
-Mitä et? nuorempi juontaja sanoi valojen iskeytyessä tuoliin, jossa istuin.

-En halua sanoa mitään perheelleni.
-Et jää kaipaamaan heitä? Yhteisiä hetkiä? Yhteisiä muistoja? Yhteistä elämäänne? Yhteistä tulevaisuuttanne? Olet valmis luopumaan kaikesta tuosta miljoonan takia? Miljoonan, jonka perheesi tulee saamaan, jos annat meidän suorittaa sinulle lobotomian tässä suorassa lähetyksessä!

Musiikki alkoi vyöryä orkesterinurkasta, rumpu pärisi ja päähäni asetettiin kuulokkeet.

-Lobotomia on ratkaisukeskeistä perheterapiaa, parisuhdeterapiaa, mutisin tuntiessani sähkön syöksähtävän otsalohkooni. –Muistot, kokemukset, antaa mennä…pyyhkikää pois…saa tulla pyyhkimään…

****

Pitkästä aikaa loppulausetarina, muutama lause on vielä käyttämättä. Tämä loppulause oli Prosperon

 

 

Hän päätti laihduttaa, alkaa syömään terveellisesti.
Mutta silti.

Hän päätti vähentää juomista, herätä krapulattomiin aamuihin.
Mutta silti.

Hän päätti lopettaa tupakoinnin, lopettaa keuhkojensa pihalle yskimisen.
Mutta silti.

Hän päätti lopettaa valehtelun, olla rehellinen.
Mutta silti.

Hän päätti lopettaa huutamisen, olla lapsille kärsivällinen.
Mutta silti.

Hän päätti aloittaa kuntoilun, nousta sohvalta.
Mutta silti.

Hän päätti suhtautua asioihin positiivisesti, lakata olemasta kyyninen.
Mutta silti.

Hän päätti pysyä uskollisena, rakastaa omaa kumppaniaa
Mutta silti.

Hän päätti lakata katsomasta tositeeveetä, avata Teeman sen sijaan.
Mutta silti.

Hän päätti lajitella jätteet, säästää maapallon ennenaikaiselta tuholta.
Mutta silti.

Hän päätti olla vähemmän aikaa tietokoneella, lukea enemmän kirjoja.
Mutta silti.

Hän päätti kaikenlaista, sehän on inhimillistä.
Mutta silti.

*****

Tavallinen antoi loppulauseen

Juttuhan meni niin, että minun piti ihan totta mennä suoraan kotiin töistä, mutta kun Asikainen sanoi, että nyt lähdetään juhlimaan sitä, että kaupat tuli tehtyä, niin eihän siinä voinut kuin suostua, Asikainenhan on kuitenkin pomo. Otettiin muutamat neuvoa antavat ja Asikainen sanoi, että kotiin ei ollut mitään kiirettä, vaimo oli pistänyt sen ulkoruokintaan ja pyytänyt miettimään vähän tarkemmin, miten sisäsiistinä kuuluu olla. Vaan paskaakos sitä miettimään, Asikainen tuumasi, menee hyvä ilta hukkaan, eikä tänne ole tultu pitämään ikävää, joten siirryttiin puhumaan tärkeämmistä asioista.

Neuvoa antavat antoivat potkua ja Asikainen päätti, että lähdetään Kallioon hierottavaksi, joten hypättiin taksiin ja ajettiin Kustaa Vaasankadulle. Muista sitten, että ne tekee mitä vaan, Asikainen huikkasi olkansa yli mennessään verhon taakse hierojansa kanssa. Ja totta se oli.

Asikainen sanoi, että hyvää iltaa on turha lopettaa kesken, joten tilattiin taas taksi ja suunnattiin kasinolle. Siinä menee elatusavut, mutta menkööt, Asikainen nauroi ja pisti tonnin punaiselle. Minä en pelannut, vaan keskityin tekemään tuttavuutta Irinan kanssa. Tutuksihan tuo tuli, kuten myös Jelena, joka selvästikin toi Asikaiselle onnea peliin, sillä puolenyön aikaan Asikainen oli saanut karhuttua elatusavut ja vähän ylimääräistäkin takaisin talolta.  Sehän oli sitten juhlimisen paikka. Buukattiin sviitti Presidentistä, tilattiin skumppaa ja alettiin urakalla pistää yya-sopimusta ajanmukaiseen kuntoon.

Aamulla silliaamiaiselle ja uusi kierros neuvoa antavia ja siinähän se viikonloppu meni kaikenlaisen liennytyksen merkeissä. Sunnuntai-iltana palasin kotiin ja vaimohan tietysti heti tenttaamaan, missä olin ollut ja miksi en ollut soittanut ja mitä muuta se nyt sanoikaan. Vähän kaikkea. Minä ojensin sille ruusut ja sanoin, että olin ollut viikonloppuna mökillä ajattelemassa vähän asioita, kalastellut ja saunonut ja miettinyt tätä meidän parisuhdetta ja elämää ylipäänsä, sen merkitystä ja tarkoitusta ja siinä samassa yrittänyt löytää sitä sisäistä lastani tämän miehisen ulkokuoren alta ja sen lisäksi vielä pohtinut miehenä olemista ja rakkautta noin ylipäänsä ja miten tärkeää on puhua asioista, jotka on todella tärkeitä ja miten suhdettakin pitää hoitaa ja uudelleenkin voi rakastua samaan ihmiseen.

Vaikka täysin epäuskottava, oli se kuitenkin vaimolle kelvollinen selitys.

*****

Kari (ex-Jussi) antoi loppulauseen.

”Rakas SuoraSanaSusu

Olen palstasi uskollinen lukija ja mielestäni sinulta saa rehellisen vastauksen kysymyksiin. Et silittele turhaan päätä ja pakotat ihmiset tekemään valintoja. Näytät ihmisille peiliä, josta saavat katsoa itseään. Se on hienoa se, sillä niin paljon turhaa lässytystä kaiken maailman asiantuntijoilta riittää tässä maailmassa. Mukavaa tavata ihminen, jonka ryhti on suora, sana on selkeä ja ajatus kristallia.

Haluaisin kysyä sinulta asiaa, joka on vaivannut minua jo pitkään. Kyseessä on vaimoni, jonka kanssa olen ollut naimisissa kohta kolmekymmentä vuotta. Luulisi jo tässä ajassa tottuneen toisen kotkotuksiin, mutta eipä niin ole. Vaimoni pitää aina tehdä jotain. Hän ei osaa olla lainkaan jouten ja kun hän mennä tohottaa koko ajan, niin hän olettaa, että muutkin tekisivät niin. Ei meillä töiden jälkeen saa löhötä sohvalla. Jos niin tekee, käy heti käsky laittaa pyykit narulle tai pitää viedä matto tai koira ulos tai pitää imuroida ja silittää lakanat tai lähteä Ikeaan ostamaan kuurauslaitteita huusholliin. Koko ajan on kiire, kiire tehdä jotain.

Nuorena minä vielä jaksoin olla vaimolle mieliksi, mutta nyt alkaa jo ikä painaa ja haluaisin vain olla töitten jälkeen, enkä koko ajan tehdä kaikkea vaimon käskystä. Mitä minun pitäisi tehdä. Susu? Luotan, että sinä keksit keinon, jolla pystyn muuttamaan vaimoani.

”Kuulehan, Reiska. Sinähän vasta laiska paska olet. Vaimo saisi tehdä kaiken ja sinä vain istuisit sohvalla! Etkö sinä ole kolmessakymmenessä vuodessa oppinut, ettei se ruoka tule sieltä kaupasta itsestään pannulle ja pöytään? Ettei ne matot lennä itsestään tuulettumaan? Etteivät ne pyykit kuivapeseydy siellä lattialla?

Olet toivoton tapaus, luulisi vaimosi jo kypsyneen koulimattomuuteesi kolmessakymmenessä vuodessa. Hänkään ei taida olla kovin fiksu. Taisit valita hänet ulkonäön takia, et aivojen.

Ota ero, huku omaan paskaasi, tuollaiset tyypit eivät pärjää kauan eron jälkeen. Sittenpähän huomaat, että enää ei ole kiire.

SuoraSanaSusu"

*****

Genoveeva antoi loppulauseen.

Samasta loppulausekategoriasta löytyy myös Lukijakirje 1

Olin istunut pöydän äärellä jo kauan. Kortti oli edessäni, edelleen valkeana ja tyhjänä. Kuoreen olin sentään saanut kirjoitettua heidän nimensä, kortin kirjoittamiseen eivät käteni taipuneet. Kynää pitävä käteni oli voimaton.

-Äiti, minä lähden nyt. Mummi tulee kohta hakemaan.

Käännyin katsomaan tyttöä. Hän näytti kauniilta vaaleanpunaisessa puvussaan, hiuksissaan vaaleanpunainen panta. Hänen kasvoillaan oli odottava hymy, hänen kätensä heilutti pientä, vaaleanpunaista pussukkaa ja levottomat jalat kiersivät ympyrää. Helma hulmusi, silmiini sattui.

-Onko se kortti valmis, äiti? Joko sinä kirjoitit sen?

Katsoin valkeaa korttia, punaisia ruusuja kannessa, sisältä valkoinen ja tyhjä.

-Etkö sinä ole vielä kirjoittanut, äiti! Kirjoita pian, mummi tulee ihan kohta.

Miten minä pystyisin sanomaan hänelle ei? Miten kertomaan, etten voinut kirjoittaa onnitteluja hänen valitsemaansa korttiin?

-Kirjoita jo, äiti, tyttö hoputti. –Sinulla on niin ihana käsiala! Kirjoita se runo, muistathan sinä? Se runo, jonka minä sanoin: ”Nyt on isin ja Katin päivä, poissa on kaikki huolen häivä. Aurinko paistaa ja kellot soi, häitä nyt juhlitaan, oi. Iloista hääpäivää isi ja Kati toivoo Anette”.

Puristin kynää sormieni välissä, pudotin musteen paperiin, pyöritin kiehkurat kirjaimiin. Sanat takertuivat paperinkulmaan ja kuvittelivat, että löytävät merkityksensä. Mutta ei. Ne olivat vain sanoja ilman ajatuksia.

*****

Sivuaskel antoi loppulauseen

 

se oli kesäloman viimeinen päivä, hävitin kaiken, jätin kytevät rauniot
vain koska olin kiltti, liian kiltti jo kotona, lapsena, kyllä, kyllä, kyllä, minä teen, viitsin, ehdin,
kyllä, kyllä, kyllä
ja niin minä tein
ensin kotona isän ja äidin mieliksi ja sisarusten mieliksi
ja opettajan mieliksi ja ystävien mieliksi

kunnes se mies tuli ja otti minut mielikseen
minä myös hänet
se oli taivas ja paratiisi, eikä ollut mitään mitä en
olisi sen miehen vuoksi tehnyt ja niin minä tein
kaiken
kaiken, kaiken, kaiken ja taivas muuttui helvetiksi

paratiisin hedelmät lapsiksi ja minä tein, tein, tein
eikä kukaan muu tehnyt mitään, opetin niille sen:
miten olla tekemättä mitään
mitään ne ei tehneetkään, ei kukaan ja vuosiksi
unohdin itkun, sillä ei ollut aikaa itkeä, oli tehtävä, tehtävä, tehtävä

herää yössä, vauva itkee, lapsi näkee painajaisia, mies kuorsaa,
lämmitä maitoa, lohduta, hae tutti sängyn alta, herää aamulla, tee aamupala,
vie eskarilainen tarhaan, sitten kouluun, harrastuksiin, muista äidin syntymäpäivä,
ota siskon lapset hoitoon viikonloppuna, isä on saatava dementiakotiin, nuorimmaisen oikoja kello 11.30, miinustunteja töihin, käy kaupassa, siivoa, kuulustele läksyt, valvo myöhään, pese, paikkaa, rakastele, nuku, jos jaksat, osta vaatteet, tyhjennä äidin asunto, lainaa esikoiselle rahaa, nuorimmainen lintsaa koulusta, opeta kotona, kitke puutarhapenkkiä, kolaa lumet, ompele verhot

avaa ikkunat
ja hengitä

MUISTA!

niin minä lähdin pois ja kerroin, että riittää, että en jaksa, en halua enää olla kiltti
että tehkää saatana jotain itse, minä en jaksa teitä, en sinua, enkä sinua, enkä sinua,
sillä te kaikki vain vaaditte ja viette, eikä kukaan ole pitkään antanut minulle mitään

lähdin sinä kesäloman viimeisenä päivänä ja
vain kerran katsoin taakseni: näin alun ja lopun ja lopun lopuksi
olin sanonut sanottavani
kerrankin, peruuttamattomasti,
kieltäytynyt näkemästä miten he hajosivat ympärilläni sanojeni voimasta

olin tehnyt temput, rikkonut luita ja tuhonnut ympäriltäni sen mitä olin rakentanut,
tästä oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.

*****
Katariina antoi loppulauseen

 

Ritu makasi päiväpeiton alla ja nosti päätään hieman, kun Jaakko tuli makuuhuoneeseen. Jaakko rypisti otsaansa ja istuutui sängyn laidalle.

-Ei tästä tule mitään. Ei näin voi jatkua, Jaakko sanoi ja huokaisi raskaasti. –Et sinä voi maata täällä.

Ritu ei liikahtanutkaan. Jaakko nousi ylös ja meni ikkunan ääreen.

-Siellä on niin kaunis ilmakin. Mentäisiin nyt ulos. Ei tämä näin voi jatkua. Että...että sinä vain makaat ja odotat, että minä passaan sinua. Ei sellainen käy.

Jaakko avasi ikkunan ja tunsi sieraimissaan pakkasen tuoksun. Yöstä tulisi kylmä.

-Piipahdetaan ihan nopeasti ulkona, eikö niin, Ritu? Tekee hyvää meille molemmille. Minä olen istunut koko päivän duunissa, ja sinäkin olet ollut sisällä...

Jaakko vaikeni. Hän huokaisi toistamiseen ja tiesi, että puhe oli turhaa. Ritu ei ymmärtänyt. Ei edes halunnut ymmärtää. Ei ainakaan lempeää puhetta. Jaakko pudisti päätään. Hänen pitäisi olla tiukempi. Hänen pitäisi vaatia Ritulta enemmän. Hyvällä hän oli yrittänyt tähän asti, eikä se ollut auttanut. Oli aika ottaa uudet keinot käyttöön.

-RITU!

Jaakon karjaisu sai Ritun liikahtamaan, mutta mitään muuta ei tapahtunut.

-En minä jaksa tällä tavalla! Ei sinusta ole mitään seuraa, sinä vain nukut ja syöt. Olisit edes iloinen, kun tulen kotiin, mutta ei, ei edes sitä! Sinä et jaksa nostaa persettäsi tuolta sängyltä!

Jaakko tunsi hien kutittavan niskassaan. Hän ei olisi halunnut olla vihainen, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ritu oli saatava ymmärtämään. Tällainen pelleily oli kestänyt liian kauan.

-Se olen minä, joka määrään täällä! Minä! Ja kun minä sanon, että nyt pois siitä sängyltä, sinä tottelet! Kuuletko! Senkin...senkin perhanan narttu.

Ritu katsoi Jaakkoa loukkaantuneena ja Jaakko tunsi piston itsessään.

-Älä nyt, Ritu, en minä sitä silleen tarkoittanut. Minä en vaan...ei tämän näin pitäisi olla. Minähän hankin sinut seurakseni, lenkkikaverikseni, mutta ei sinusta ole mihinkään. Kyllähän minä tiedän, että sinua paleltaa talvella, sen takia minä sen takinkin sinulle hankin. Älä nyt katso tuolla tavalla, en minä huuda enää. Minä, minä...en vaan tiedä. Se on minun sänkyni, kuule, Ritu. Tulisit nyt pois, käydään iltapisulla vessassa, enhän minä sinua ulos raski viedä, kylmähän siellä jo on. Anteeksi, että huusin. Mikähän perhana minuun oikein meni?

******

Alastalo antoi loppulauseen.

****

Elegia antoi loppulauseen. Satu on trad. Toteutus oma.

Meri antoi loppulauseen
Tee palapeli valmiiksi, niin näet.

 

Elinan ehdotuksesta kahvi päätettiin juoda vasta testamentin lukemisen jälkeen. Jaakko nurisi, sillä ilman kahvia ei saanut konjakkia, eikä näin ollen ollut mahdollisuutta sikarinkaan polttamiseen. Jaakko istahti sohvalle ja huokaisi syvään. Elina oli järjestelmällisyydessään ja ehdottomuudessaan melkein pahempi kuin äiti.

Raijalle järjestely sopi hyvin, sillä hän ei aikonut jäädä juomaan kahvia. Oli ollut jo muutenkin hankalaa muuttaa päiväjärjestystä, tärkeä tapaaminen oli pitänyt siirtää iltapäivälle. Raija katsoi Elinaa. Oli juuri isosiskon tapaista järjestää äidin testamentin kuuleminen keskelle päivää. Ikään kuin ihmisillä ei ollut töitä tehtävänä! Elinallahan ei tietenkään ollut töitä, koska oli kotona lasten kanssa. Edelleen, vaikka kaksosetkin olivat jo toisella kymmenellä ja Sanni aloittamassa yläasteen syksyllä. Ihme, että Elina uskalsi jättää lapset yksin kotiin muutamaksi tunniksi. Juhalla täytyi olla kesäloma, Raija ajatteli katsoen Elinan levotonta vaeltelua olohuoneessa.

Elina kysyi tuomarilta, halusiko tämä lasin vettä, mutta tuomari pudisti päätään. Elina meni keittiöön, otti kännykän ja soitti kotiin antaakseen Juhalle ohjeet kalamurekkeen tekoa varten. Mies ei vastannut. Elina puri harmistuneena huultaan ja antoi puhelimen hälyttää. Ei vastausta. Juha oli tietenkin päättänyt olla tekemättä ruokaa ja lähtenyt lasten kanssa ulos syömään niin kuin silloin, kun Elina oli ollut Marttojen kevätretkellä. Illalla kotiin tullessaan siskonmakkarakeiton ainekset olivat olleet jääkaapissa ja Siiri oli kertonut innoissaan, että isi oli vienyt heidät syömään Essolle Havaijin pihviä.

Ovikello soi ja Elina avasi oven.  Riitta tuli myöhässä, viimeisenä niin kuin aina, kiirehtimättä, tajuamatta, että muut olivat joutuneet odottamaan. Riitta ei edes vaivautunut riisumaan kenkiä, vaan marssi suoraan olohuoneeseen ja Elina seurasi kurajälkiä.

Elina nyökkäsi tuomarille. Kaikki olivat paikalla.

-No niin, jospa sitten aloitetaan. Äitinne testamentti on laadittu vuosi sitten, testamentin aitous on todistettu kahden todistajan allekirjoituksella. Testamentti kuuluu: ”Minä, Anna Maria Virtanen, jätän omaisuuteni, niin asumani kiinteistön kuin irtaimistonkin, muutamin poikkeuksin, tv-sarjan ”Paljastetut salaisuudet” tohtori Manniselle eli näyttelijä Jesse Johanssonille, joka toisin kuin lapseni –Elina, Jaakko, Raija ja Riitta- on tullut luokseni säännöllisesti viikon jokaisena arki-iltana. Lapsilleni jätän seuraavat tavarat: Elinalle olkisen kukkahattuni, Jaakolle alkometrin, joka hänen isältään jäi hyödyntämättä, Raijalle joogamattoni sekä kirjan ”Mielenrauhaa kotikonstein” ja Riitalle rannekelloni.

Tuomari nosti silmänsä sisarusparveen; testamentti oli nyt luettu.

*****

Paju antoi loppulauseen.

 

*****

Polgara antoi loppulauseen. Jouduin hieman editoimaan lausetta, en sisällön, vaan ääkkösten takia, sillä tuo Newspaper clip-ohjelma ei hyväksy ääkkösiä.
Höh.

Olen niin kyllästynyt, kerta kaikkiaan väsynyt siihen, ettei meillä seiso mikään muu kuin kaikki jonninjoutavat jutut.
Järki kyllä seisoo ja se onkin niin tönkkönä, että vetelämpi kadehtisi.
Työtkin seisoo, se on sanottava, ja seisoohan tuo jalkalamppukin tuossa, vaikka hyvin joutaisi lentää ulos. On se niin ruma.
Ilmakin seisoo, helkkari, on niin turkasen kuuma, että ei saa happea, mikä sopii kyllä kuvioon, koska eipä sitä saa paljon muutakaan täällä.
Jääkaapista löytyy pitkään, pitkään seissyttä piimää, jos jotakuta kiinnostaa, vaan tuskinpa kiinnostaisi, miksipä kiinnostaisi. Minuakaan ei kiinnosta.
Joessakin on vedet seisseet jo viikon, ei vaan käy tuuli, ei mikään vilvoita.
Tein tuossa lettutaikinaa ja annan sen seistä ihan rauhassa jonkin aikaa, mitä sitä nyt turhaan häiritsemään. Seisköön siinä.
Naapuri osti sitten saksan seisojan, ihan kuin pilkatakseen.
Sanojenikaan takana en jaksa enää seistä, mitä se hyödyttää, kun mieli on kuitenkin joustava ja avoin.

Niin kuin näette, paljon seisoo, vaan kaikkea turhaa. Niin kuin nyt tämäkin valhe: lopussa kiitos seisoo.

*****

Reiska antoi loppulauseen.

Terhi oli jo pidemmän aikaa seurannut naapurissa asuvan pariskunnan elämää. Olihan se nyt ihan väistämätöntä, toisten asioista tietäminen, sillä taloyhtiö oli pieni, seinät ohuita, eikä avonaisesta ikkunasta kantautuvista äänistä voinut erehtyä.
Pariskunnalla ei mennyt hyvin, eikä Terhi oikeastaan ihmetellyt sitä laisinkaan. Nainen oli juuri sitä tyyppiä, joka antoi itsensä rupsahtaa, kun säädetty määrä kakaroita oli hankittu. Juuri sellainen nainen, joka risti jalkansa lasten saamisen jälkeen.
Eikä mihinkään munalukkoon.

Siinä isäntä sai sitten vonguta turhaan, niin kauan, että kyvyt menivät. Henkinen impotenssi, sellaisesta Terhi oli lukenut. Mies turhautui ja menetti pikku hiljaa halunsa ja oli Terhi lukenut myös, että siinä vaiheessa naisella sitten alkoi hormonit hyrrätä, kun mies ei pystynytkään. Niin kuin nyt naapurin emännällä ilmiselvästi.
Isännällä ei vaan ottanut eteen.

Avonaisesta ikkunasta kuului kyllä yöaikaan yritystä, mutta täyttymystä ei seinän takaa kuullut. Nainen rupsahti entisestään ja mies paineli autolleen niin lyödyn ja surkean näköisenä, että Terhiin ihan koski. Terhillä olisi kyllä ollut neuvoja tarjota naiselle, miten tämä voisi herättää miehensä halut, mutta eihän hän nyt toisille halunnut ohjeita tuputtaa. Kyllähän nyt jokaisen naisen piti tietää, että puuterinvärisillä sloggeilla, jotka naapurin nainen laittoi pyykkinarulle kuivumaan, ei miehen haluja hyrryytelty. Eivätkä kulahtaneet, liiasta pesemisestä harmaantuneet valkoiset rintaliivitkään mitenkään edesauttaneet himon syttymistä.

Naapurin nainen ei vain ymmärtänyt sellaisista asioista, juoksi sen sijaan mukuloidensa perässä ja kulutti voimavaransa niiden hyysäämiseen, kun joskus välillä olisi voinut ajatella vähän miestäänkin. Nainen ei vain ymmärtänyt miehiä.
Terhi ymmärsi.

Vappuun tultaessa naapurin isäntä alkoi näyttää kaikkea muulta kuin isännältä. Ennemminkin mies muistutti kapista koiraa, joka luikki häntä koipien välissä pakoon. Terhin kävi miestä sääliksi, joten vapunaattona, kun taloyhtiö järjesti grilli-illan ja asukkaat kerääntyivät pihalle juhlimaan, Terhi kutsui naapurin isännän luokseen, pyytäen tätä kiristämään vuotavaa keittiön hanaa. Vaimo jäi pihalle kääntämään kiiltävinä pullottavia makkaroita grillissä, eikä vilkaissutkaan miehensä perään.

Terhi katsoi miehen hauista, kun tämä väänsi hanaa tiukemmalle, eikä hän voinut olla kehumatta ja kysymättä, kävikö mies useinkin salilla. Mies hymähti ja väänsi tiivistettä tiukempaan. Terhi nojasi tiskialtaaseen ja kurotti yläkaapista pari lasia. Hame nousi reittä pitkin ja rintoja peittävä kangas pingottui, anteliaasta kaula-aukosta kurkistivat push-upien kohottamat rinnat mukavan terhakkaina. Samppanjapulloa Terhi ei saanut auki. Kyllähän hän yritti, mutta voimat eivät riittäneet, hän joutui nauraen toteamaan. Mies avasi pullon ja kullankeltainen samppanja räjähti ilmaan kastaen heidät molemmat makeilla pisaroilla.

 

Aamulla Terhi heräsi hymyillen. Avonaisesta ikkunasta ei kuulunut kuin sireenipensaassa asustavan pikkulinnun laulua.
Vaikkei asia ollut vielä sillä selvä, oli helpottava tietää, että naapurin isännän eturauhasvaivat oli saatu hetkeksi parannettua.

*****

Allyalias antoi loppulauseen.

Jo vuosien ajan olin tottunut nostamaan hänet kuiville. Olin kannatellut häntä, estänyt hukkumasta. Olin riisunut kengät jaloistaan, kun hän makasi sammuneena eteisen lattialla. Olin vetänyt oksennuksesta lemuavat lakanat sängystä, vienyt ne pyykkikoneeseen, sijannut sängyn puhtailla lakanoilla ja taluttanut hänet takaisin nukkumaan, peitellyt, hiipinyt hiljaa pois.
Olin soittanut hänen puolestaan työpaikalleen, valehdellut hänen puolestaan niin kauan kunnes valhetta ei enää tarvittu.
Olin hätistänyt pienet pirut hänen kimpustaan, olin tuntien ajan pitänyt häntä kädestä, pyyhkinyt hiessä uivaa otsaa, luvannut hänelle, että kaikki olisi kohta hyvin, kohta on parempi olo.
Olin antanut hänen mustuneitten kynsiensä kaivautua kämmeniini, ottanut vastaan kivun, jota hän ei jaksanut yksin kantaa.
Olin kuunnellut ja kuunnellut, miten kaikki muuttuisi, miten meillä joskus olisi rahaa ja auto ja talo ja lapsilla olisi pelit ja kännykät. Olin kuunnellut, kunnes puhe oli muuttunut soperteluksi, jollottavaksi yksitoikkoisuudeksi, jota karkuun ei päässyt.
Olin pelännyt päiviä, päivien ajan, jolloin häntä ei näkynyt, ei kuulunut, odottanut poliisin koska tahansa tulevan oven taakse, kertovan, että kaikki oli ohi, odotus on nyt loppu. Unettomia öitä, pelokkaana, sydän hakaten, toivoen ja peläten, älä tule kotiin, tule kotiin, kuole pois, älä jätä minua, tule jo.

Eilen sain koepalatuloksen. Leikkaus on ensi viikolla, yrittävät säästää rinnan, samantekevää, se ei ole tärkeintä. Tärkeintä olen minä. Minä yksin. Ei hän enää. Minä.

Se ajatus mielessäni nukahdin eilen illalla. Herätessäni tiesin, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan. Nyt minun olisi pakko lähteä. Eteenpäin.

*****

Vintti antoi loppulauseen

Taiteilija saapuu kirjakaupan kahvilaan,
iso lasi lattea,
ei hymyä kassan takana
seisovalle blondille,
perkeleen palkkatyöläinen, paskaduunin tekijä, materialisti,
päässä ei muuta kuin hopeiset hiukset.

Taiteilija istuutuu pöytään, kaivaa
laukustaan esille uusimman kirjansa,
asettaa sen pöydälle
pyyhkäistyään murut, jotka se saatanan
pimu ei ole vaivautunut lakaisemaan,
liian kiire kai viilata kynsiään,
mitä se luulee, kuka sitä haluaa.

Taiteilija siemailee latteaan, antaa
katseen kierrellä, pöydissä istuu nälkäisen
näköisiä kirjallisuuden opiskelijoita,
etsimässä jumaliaan,
valmiina antautumaan sellaisen kohdatessaan.

Taiteilija avaa kirjan, poimii sanan ja hymyilee,
kuulee kohahduksen ja tietää, että
jumala on muuttunut lihaksi. Muusat ympäröivät hänet,
hän laskee näennäisen vastahakoisesti kirjan käsistään,
valmistautuu ottamaan vastaan ihailun,
johon hän on oikeutettu.

Tiskin takana ehostustaan korjaava kassaneiti
vääntää huulensa hymyyn, mutta sitä taiteilija ei näe.
Elämä ei kiinnosta häntä. Hän sokaistuu ainoastaan
sanoistaan ja itsestään, eikä välttämättä siinä järjestyksessä.

Lasi puolillaan, loput tyhjää, muusat lähteneet,
kun hopeahiuksinen nainen
saapuu pyyhkimään pöytää. Hän katsoo kirjaa, jonka
taiteilija on laskenut käsistään. Luetko todellakin tuota, nainen kysyy
ja huitaisee rätillä näpeille. Taiteilija hymyilee ja nainen vastaa
hymyyn.
Paskaa, nainen sanoo, minihame pingottaa takapuolen päärynäksi. Lue
jotain parempaa. Tuo on sitä itseään.
Paskaa.

******

Itte antoi loppulauseen.

”Rakas SuoraSanaSusu,

luen aina palstasi ja arvostan tapaasi vastata kysyjille suoraan. Pidän muutenkin lehden linjasta ja luen sen heti, kun se tulee kotiin. Olen siis kestotilaaja.
Mieheni on ongelmani ja haluaisin saada Sinulta neuvoa sen suhteen, mitä minun pitäisi tehdä.

Mieheni ei tee mitään. Hän käy töissä, mutta siinä sitten kaikki. Meillä on kolme lasta, Jesse on eskarissa, Minna toisella luokalla ja Juho neljännellä.
Minä en vaan jaksa enää hoitaa koko huushollia. Olen töissä päiväkodissa lastenhoitajana ja tulen aina kaupan kautta kotiin, vaikka mies on kotona aikaisemmin kuin minä. Mies ei vaan mene kauppaan, siellä se odottaa kotona, että minä tulen ja alan laittaa ruokaa. Ei se kyllä osaisikaan laittaa mitään.
Tiskejäkään se ei laita koneeseen ja parempi niin, kolauttaa aina säröjä laseihin, kun iskee ne niin voimalla koneeseen. Minä sitten laitan ne tiskit ja sitten autan lapsia läksyissä ja laitan pyykit koneeseen ja jos on viikonloppu, siivoan ja vaihdan lakanat ja haravoin pihalla. Mies vain on, lukee tai katsoo telkkaria. Hyvä mieshän se on, ei juo, eikä polta, mutta ei tee sitten paljon muutakaan. Ei pahemmin puhukaan.
Mitään se ei tiedä, ei milloin Jessen pitää mennä hammaslääkärille tai milloin Minnan kuoroharjoitukset on tai edes sitä, koska Juholla on karatea. Minä niitä lapsia kuskaan töitten jälkeen harrastuksiin. Miehellä ei ole edes ajokorttia.
Nyt minusta tuntuu, etten jaksa enää. Olen ihan rätti, kun töissäkin vaan porukka sairastelee, eikä saada sijaisia.
Mitä minä teen SuoraSanaSusu? Olen pyytänyt miestä auttamaan kotitöissä viimeksi viisi vuotta sitten, kun minulta leikattiin suonikohjut, kerran se kävi kaupassa ja silloinkin unohti ostaa maitoa ja toi flooraa vaikka meillä on syöty keijua jo monta vuotta.
Seksiä ei tee mieli, kun olen väsynyt. Mies kyllä haluaisi, mutta en minä jaksa. Kyllä minä rakastan miestä, mutta saisi se tehdä joskus jotakin.
Mitä minä teen? Mitä minun on sanottava miehelleni, että hän alkaisi tehdä kotitöitä? Neuvo minua!

Kestotilaaja”

 

”Sinulla tuntuu olevan hillitön kontrollinhalu, haluat pitää kaikki langat käsissäsi ja hommien pitää hoitua juuri sinun tavallasi. Varmaan miehesi on joskus yrittänyt tehdä jotain, mutta onko se kelvannut sinulle? Ehei! Nykyään hän ei enää viitsi tehdä mitään. Oma vikasi.

Lapsistasi on tulossa passattuja paskiaisia, opeta ne nyt laittamaan tiskit koneeseen edes! Ja kyllä jo tuon ikäiset lapset osaavat haravoida ja vaihtaa vuodevaatteensa.

Otapa nyt passi käteesi ja lähde viikoksi etelään. Yksin. Perheesi pärjää vallan hyvin ilman sinua, usko minua. Voi ehkä jopa paremmin, kun et ole koko ajan huohottamassa heidän niskaansa. Loma tekee sinullekin hyvää, iske joku nuori, nätti poika ja nai aivosi pihalle, niin ei tarvitse nipottaa kotiin tultuasi. Muista kondomi. Lähde jo! Tekeekö tiukkaa?

SuoraSanaSusu”

*****

Ruu antoi loppulauseen