|
|||
 |
|
||
|
30.11.2010 - 18:10
Bloggaavia BoD-kirjailijoita, olkaa hyvät! Ole omaperäinen, osta omakustanne joululahjaksi, älä tyydy massaan!
Uuna Syrjäsuo -blogi BoD-sivut
Ari Kokkonen -blogi BoD-sivut
Una Reinman -blogi BoD-sivut
Kategoriat:
blogipersoonia
, kirjoittamisen monet genret
, kulttuurista kanssakäymistä
18 kommenttia
Kommentoi
24.11.2010 - 08:22
Blogipikkujouluja vietetään Helsingissä ravintola Weeruskassa perjantaina 3.12.2010 alkaen klo 20.00. Lisätietoja täältä. *** Muistakaa katsoa tänään YLE kakkoselta dokumentti Pekka Strengistä klo 22.50.
Kategoriat:
arkea ja juhlaa
, blogipersoonia
, etusivun uutinen
, marraskuun selätys
20 kommenttia
Kommentoi
24.09.2010 - 14:22
En ole koskaan nähnyt maalauksiani kehyksissä. En ole osannut ajatella, että niitä voisi kehystää.
Niin kuin oikeita tauluja.
Miiwin luona näin, miltä kehystetty työni näyttää, kiitos.
15.08.2010 - 16:40
SuviAnniinan näyttely Hämeenlinnan pääkirjastossa (Lukiokatu 2) 16-22.8.2010. Ma-Ti 10-20 Suunnatkaa siis ensi viikolla Hämeenlinnaan!
13.08.2010 - 17:45
Perjantai ja kolmastoista päivä eli hyvä hetki suorittaa arvonta kaikkien niiden kesken, jotka jättivät kommenttinsa postaukseen, jossa kysyin lukijoiden mielipiteitä siitä, mitä tekisin tauluilleni.
Palaan kyselyn tuloksiin ja niiden herättämiin ajatuksiin myöhemmin.
Kiitos kaikille lukuisille, jotka äänestivät ja jättivät kommenttinsa!
AinaIlona ja HymyileeAina eivät tällä kertaa pystyneet toimimaan arvonnan suorittajina (sori, Ari). Ystävykset ovat lomamatkalla Moskovassa lepuuttamassa leukapieliään, tytöiltä tuli kortti, että hengityssuojaimen takaa on vapauttavaa näyttää hapanta naamaa.
Keräsin siis rohkeutta ja otin yhteyttä Heddaan. Luvattuani hänelle hieman juomaa ja mukavan mekon johonkin strippiin, Hedda myöntyi ja sanoi nostavansa ne kirotut voittajalipukkeet boolimaljasta (huom. olen siistinyt Heddan kielenkäyttöä).
Arvonnan virallisiksi valvojiksi Hedda halusi Villiksen, Lakun ja Stigun. Arvonta suoritettiin tänään kello 16.30 Heddan herättyä unilta.
 
Onnea siis Miiwi! Ylimääräiset lohdutuspalkinnot lähtevät Railatertulle, Putiluille ja Tuimalle. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti s-postilla paitsi Putiluille, jonka meiliosoitetta ei löytynyt. Joten Putilui, otapa yhteyttä susupetal (@) hotmail.com!
Kategoriat:
blogipersoonia
, etusivun uutinen
, hedda
, käsillä tehtyä
, latvalaho
23 kommenttia
Kommentoi
14.07.2010 - 11:23
Blogipersoonat ovat kiehtovia. Ihana Unelma on kirjoittanut arvionsa Valkoisista taloista, kiitos. SusuPetal Art Galleryssa tein aikanaan digitaalisia blogipersoonakuvia, ehkä muistatte. Kuvasin eri bloggaajia omien mielikuvieni mukaan. Nyt sarja jatkuu, mutta maalauksin. Olen tavannut kesällä sekä Elegian että SuviAnniinan ja maalasin heistä potretit. Näköisyyttä ei paljon tullut, enempi fiilispohjalta tulkittu näkemys kyseisistä bloggaajista.
06.01.2010 - 12:09
Matkustaminen on hyvä keino, kun haluaa paeta itseään. Tosin, joskus matkalla joutuu kohtaamaan itsensä, mutta silloin voi syyttää olosuhteita, vieraita paikkoja, outoja tilanteita ja ennalta arvaamattomia tapahtumia olostaan.
En pääse itseäni pakoon istumalla sohvalla, en fyysisesti, mutta henkisesti se on mahdollista, edes hetken ajaksi. Olen suunnitellut virtuaalimatkan ympäri maailmaa. Matkalla luotan kanssabloggaajien vieraanvaraisuuteen, olen varma siitä, että he haluavat majoittaa minut muutamaksi päiväksi, viikoksi, kahdeksi. He haluavat pitää minusta huolta, syöttää suklaata ja juottaa viiniä. He tarjoavat minulle nukkumapaikan sohvallaan, lämpimän peiton ja pehmeän tyynyn. He haluavat näyttää minulle, mikä heidän kotipaikassaan on heille kauneinta, ja kun on aika, jolloin oma itse tuntuu taas lähestyvän, pakkaan reppuni ja suuntaan seuraavan ystävällisen ihmisen luo.
Koska on tammikuu, lunta enemmän kuin välttämätöntä, pakkasta samaten, matkaan ulkomaille. Kesällä saatan tehdä kotimaan matkan, kuka tietää.
Tervetuloa mukaan matkalleni.
Hesarin matkailmoitukset kertovat, että Egyptiin pääsee halvalla, otan äkkilähdön, lennän etelään. Laskeudun Hurghadaan, jonne BLOGitse on tullut minua vastaan. Ajamme yhdessä Kairoon, nautin kahdenkymmenen asteen lämmöstä sekä tiedosta, että näen lähipäivinä pyramidit.
BLOGitse ahtaa minuun ruokaa ja taidetta, hänen luovuutensa viehättää minua. Kairon kadut ovat täynnä elämää, liikettä, ääntä ja väriä. Tänne on helppo kadota. Ajatus tuntuu hyvältä.
Haikeat jäähyväiset Egyptille, Israel odottaa. Yaelian odottaa minua appelsiinipuun alla. Hän näyttää minulle kaupungin maustekaupat, hurmaannun väreistä ja tuoksusta. Yhtään valokuvaa en ota, painan näyn muistoihini.
Yaelianin ruokapöytä saa minut toivomaan, että vatsani olisi suurempi, että minulla olisi ruokahalua. Syön silmilläni. Istumme pimenevässä illassa, puhumme hiljaa. On hyvä olla.
Haluaisin pysähtyä Italiassa, mutta en tiedä, kenen luo majoittuisin. Ehkä joskus myöhemmin. Jatkan siis suoraan, ilman välilaskua, Algeriaan. Sirokko kertoo minulle historian, nykypäivän, ahmin sisääni tuulen mukanaan tuomaa elämää menneiltä ajoilta. Hunajaa tihkuvat leivonnaiset tuodaan pöytään, suunnittelemme matkaa vuorille, sitten joskus. Aikaa on. Kevät saapuu lähemmäksi.
Lissabonissa minut ottaa vastaan Gil. Onneksi hän on paikalla, sillä toisin kuin minä, hän matkustaa fyysisesti kaiken aikaa. Kysyn häneltä, onko hän löytänyt itseään lukuisilla matkoillaan vai kadottanut itsensä jonnekin. Hän nauraa. Minähän olen tässä, hän vastaa, tule, mennään, nyt on fadon aika.
Katson jännittyneenä Madridin ihmisvilinää. Onneksi Juanita on kanssani. Itse en osaa espanjaa, vain tilata yhden oluen, eikä minun ole jano. Juanita ojentaa minulle Madridin arkkitehtuurin, pienet umpikujat, salaiset puistot, näen uusia kuvakulmia. Virikkeiden, ärsykkeiden runsaus on huikaisevaa, elämä ympärilläni täyttä. Illalla kerron Juanitalle halustani nähdä joskus Bilbao, ja sovimme, että seuraavalla matkallani menemme sinne yhdessä.
Madridista matkustan Sveitsiin. En ole koskaan nähnyt Alppeja, en tällaisia näkyjä, en edes unissani. Marjut näyttää minulle heräävän kevään niityllä, kosketan varovasti nupullaan olevia kukkia, joiden nimeä en tiedä. Ilma on ihmeen kirkas, on helppoa hengittää.
Peterin kanssa kävelen Pariisin katuja pitkin, saan tietää kaiken Pariisin historiasta, arkkitehtuurista, kulttuurista, sillä Peter tietää kaiken. Hän tietää parhaimmat katukahvilat syrjäkaduilla, espresso on tummaa, vahvaa. Peter löytää Pariisista sen, mitä etsin.
Peterin terveiset mukanani lähden HPY:n luo. Meren tuoksu on voimakas, sumu on lähestymässä, joten kiiruhdamme satamaan katsomaan kontteja ja laivoja ennen kuin kaikki peittyy valkoiseen usvaan. Hetki on kaunis, äänet katoavat, sanoille ei ole tarvetta. Utu ympärillämme kuljemme HPY:n hämärästi valaistuun kotiin, tervehdin kissoja, DD:ä, istuudun pöytään, joka on katettu ostereilla, juustoilla, viineillä, hedelmillä. Minua hemmotellaan.
Lumet ovat sulaneet Lontoossa. Elegian kanssa koluamme syrjäisiä katuja, etsimme hylättyjä taloja, löydämme rikottuja ikkunoita. Joka kadun kulmassa on pubi, ja käytämme tilaisuutta hyväksemme. Emme halua tuntea janoa.
Kaupungin keskustassa katsomme näyteikkunoiden mallinukkeja, matkimme niiden jähmettyneitä asentoja. Nauramme. Ostamme mustat kimonot, puemme ne yllemme ja menemme lounaalle. Kukaan ei tuijota meitä.
Laivalla matkalla Amerikkaan nukun. Unissani sulatan kaiken näkemäni, elän uudestaan viikot, jotka olen ollut matkalla. Herään virkeänä, enkä voi olla ajattelematta, että matkustaminen pois itsestään on toisinaan välttämätöntä. Olla hetken ajan joku muu, ilman velvoitteita, ilman vastuuta, olla valmis olemaan toisten varassa.
Ehkä se on itsensä löytämistä.
Mickin ateljee on täynnä kuvia. Niitä pursuaa hänen koneestaan, kovalevy sykkii värejä ja muotoja. Mick näyttää minulle kävelyretkillämme Syracusen puistot ja polut, ja hän sanoo, että ennen lähtöäni hän vie minut New Yorkiin.
Istumme rinnakkain, teemme kuvia näkemistämme oksista, puun juurista ja hiirenkorvista, jotka sävyttävät maailman hennon vihreäksi.
Unelma toteutuu, kun istun Greyhoundin kyydissä ja halkaisen matkallani Pohjois-Amerikan mantereen. En väsy katsomaan ulos ikkunasta, en nuku kuin unissani, ja silloinkaan en lakkaa näkemästä. Havahdun Tyynenmeren kuohuun, tunnen suolan tuoksun, pisarat ihollani.
Itkupilli haluaa syöttää minua, hän on varma siitä, että olen nauttinut vain silmänruokaa matkallani mantereen poikki. Los Angelesin keittiöt ovat auki aina, sen huomaan, ja tunnen nälkää. Haukkaan Chinatownin värejä, graffiittien hohtoa, katukiveyksen hehkuvaa asvalttia, aurinkoa, joka ei jätä koskaan yksin.
Iltaisin keräämme kaikki löytämämme värit, ripustamme ne kankaisiin, tauluihin, syötämme värikoodit koneeseen ja tulostamme elämää printteristä.
Ruun kanssa etsimme kiviä. Pidän kädessäni australialaista murikkaa, kysyn siltä, mistä se on tullut, mihin se on menossa, kaipaako se muualle. Se ei vastaa, joten tiedän kysymykseni turhiksi. On oltava, elettävä.
Kasaamme kivet rannalle. Nuotion lämmössä Ruu kertoo kivien tarinaa, kuvittaa sanansa tavalla, joka saa minut näkemään eilisen, huomisen, tämän päivän. Kaikki on tässä.
Tiedän, että olen matkaamassa kotiin. Takaisin sohvalleni, tammikuuhun, pakkaseen. Viivytän kotiinpaluuta Intiassa Brocan luona. Hänen energisyytensä ja ilonsa kuljettavat minua pitkin Bengalurun katuja, imen sisääni aurinkoa, valoa, voimaa ja päättäväisyyttä kotimatkaa varten.
Helsinki. Loppiainen 2010. Pakkasta -10,3. Lunta riittävästi. Päiväunien aika. Niin kuin aina. Päiväunen synonyymeja ovat haaveet, unelmat, toiveet, pilvilinnat, tuulentuvat. Niitä on oltava, ja niiden löytyminen kertoo minulle jotain itsestäni.
Kiitos majapaikoista ja vieraanvaraisuudestanne.
Kategoriat:
blogipersoonia
, kirjoittamisen monet genret
, kulttuurista kanssakäymistä
, suhteet
, tänään olen miettinyt
34 kommenttia
Kommentoi
25.11.2009 - 19:32
olen pitkästä aikaa tehnyt jutun kuva ja sana-blogiini kategoriaan inspiraation antaja. Käy katsomassa, kenen blogipersoonan herneet ovat inspiroivia.
14.11.2009 - 10:27
Lepis on jälleen, niin kuin parina edellisenäkin marraskuuna, tehnyt suuren työn hoitaessaan kanssabloggaajien marrasangstia. Tänä vuonna olemme päässeet muokkaamaan interaktiivisesti kuvia, ja näistä kuvista on nyt koottu näyttely uuteen blogiin Galleria Selätys. Lepiksen kanssamoottorina Gallerian perustamisessa on toiminut Hirlii. Marraskuu jatkuu edelleen ja selätykseen voi tulla mukaan, jos kuvan muokkaaminen kiinnostaa. Ilmoittautuminen Lepiksen blogiin. Tänään siis, kello 15.00, aukeavat uuden Gallerian ovet.
TERVETULOA NÄYTTELYN AVAJAISIIN!
Kategoriat:
blogipersoonia
, kulttuurista kanssakäymistä
, marraskuun selätys
15 kommenttia
Kommentoi
24.10.2009 - 00:01
Kuvan on lahjoittanut virtuaalimediataiteilija Lepis ja haastattelun kysymykset ovat malmilaisen Welhottaren maagisista sormista. *** Rakas SusuPetal! Ensiksikin, olen otettu siitä, että pääsen haastattelemaan ja tekemään kysymyksiä Blogistanian kuuluisalle kirjailijalle, runoilijalle, valokuvaajalle, kuvittajalle jne.
Ooh, tämä kuuluisuus on kirous! Blogilistalla on lähes 30 000 blogia, listaamattomat vielä sen lisäksi, ja juuri minä olen se kuuluisa! Jatkuvasti saa paistatella julkisuudessa! Kiitos, Polga, olen otettu siitä, että haastattelet juuri minua, eikä ketään muuta!
Ainakaan nyt.
Blogisi täyttää tänään kunnioitettavat 4 vuotta. En tiedä lasketaanko tämä jo kysymykseksi, mutta mikä blogeista täyttää vuosia vai täyttävätkö kaikki ja miksi perustit tämän blogin ja nuo muut blogit – perusteluja kaivataan...
Tarinablogini SusuPetal eli tämä blogi täyttää neljä vuotta, ulkona liehuvat liputkin merkkipäivän kunniaksi. Perustin aikanaan tarinablogin, koska halusin kirjoittaa tarinoita ja runoja. En ole ollut pöytälaatikkokirjoittaja sitten angstisten nuoruusvuosieni. Olen tottunut kirjoittamaan lukijoille ja löydettyäni blogit vuonna 2005, tajusin saaneeni juuri sopivan julkaisualustan kirjoituksilleni.
Muut blogit syntyivät sitten myöhemmin, kukin vuorollaan, erilaisten tarpeiden pohjalta, siis omien tarpeitteni. Jos ajattelisin muiden tarpeita, joutuisin varmasti eliminoimaan muutaman blogeistani.
Kuva ja sana-blogin myötä elvytin valokuvausharrastukseni ja tutustuin kuvankäsittelyyn. RunoSaaresta halusin paikan, jossa ei olisi ankeaa arkea ja tuskaa, niin kuin tarinablogissani.
Luen pääsosin englanninkielistä kirjallisuutta, joten halusin kokeilla omaa englanninkielen kirjoitustaitoani, näin syntyi SusuPetal in English. Ruotsi oli lapsuuteni toinen kieli, pahasti ruostunut nykyään, ja sen kielitaidon elvyttämiseksi aloitin På svenska-blogin.
Bloggaamisen myötä videokuvaus alkoi kiinnostaa. Minua kiehtoi yhdistää sanaa ja liikkuvaa kuvaa, tehdä kaikenlaisia kokeiluja, myös alkeellisia animaatioita. Näitä tuotoksia voi nähdä SusuPetal Goes Video-blogissa.
Mitä sitten. Joo, halusin kuvablogin, jossa ei ole sanoja laisinkaan, joten oli SusuPetal PhotoGalleryn vuoro. Jossain vaiheessa halusin blogin (pääasiassa) digitaiteelle, joten SusuPetal ArtGallery näki päivänvalon. ArtGalleryn innoittamana olen monen, monen, monen vuoden jälkeen tarttunut väreihin ja siveltimeenkin. Siis ihan oikeisiin.
Unohtaa ei pidä myöskään kollektiivista muotiblogia Lumppuja ja Lureksia, jonka perustin, koska en tiedä muodista mitään, mutta koska muotiblogit ovat niin suosittuja. Blogin kirjoittajaksi olen onnistunut saamaan eturivin tyyliniekkoja.
Voisitko lyhyesti kertoa, millainen ON 4-vuotias Shushu ja mitä hän haluaisi syntymäpäivälahjaksi? Millaiset juhlat hän haluaa järjestää ja tietysti mitä niissä tarjotaan?
Neljävuotias Susu on ikäistään vanhempi – ikäloppu jo syntyessään. Toisaalta Susu on edelleen kehityskelpoinen, innokas oppimaan uutta ja kokeilemaan vähän kaikkea.
Syntymäpäivälahjaksi haluaisin tietenkin, että kaikki lukijani ostaisivat kaikki kirjani, ja jos jo omistaa ne, ostaisi sitten niitä koko suvulle, ystäville ja naapureille joululahjaksi. Mitä enemmän kirjojani myydään, sitä enemmän saan rahaa ja raha on aika kivaa! Toisinaan ihan välttämätöntäkin, jos haluaa maksaa vuokraa ja syödäkin. Joten osta itsellesi kirjajoulu esimerkiksi kotisivuiltani löytyvien linkkien kautta.
Kirjaostosten lisäksi haluan paljon mukavia ihmisiä juhliini, jotka vietetään tässä blogissa seuraavan vuorokauden aikana ja pidempäänkin, jos vierailijoita riittää. Tarjolla on joka maun rakeita, jotka kunkin suussa muuttuvat siksi omaksi suurimmaksi herkuksi. Juomaksi olen varannut kuohuvaa ja kaljaa, vettä ja vinettoa, punkkua ja punssia, rommia ja raparperisoppaa, lonkeroa ja limua, siideriä ja sahtia, viskiä ja valkkaria, kahvia ja konjakkia, teetä ja tuoremehua. Hausbändi hoitaa musiikin, kaikki saavat laulaa, eikä kukaan seiso seinäruusuna. Ohjelmassa ei ole puheita, ei maljankohottamisia, ei yhteisvalokuvan ottoa!
Itse käväisen juhlapäivän aikana jossain vaiheessa Kirjamessuilla, mutta palaan lystinpitoon illan suussa. Uskoisin, että omatoimiset juhlijat osaavat ottaa ilon irti ilman emäntääkin.
Ketuttaako, kun HS:n listauksessa syksyn uutuuskirjoista ei ollut mainittu romaaniasi Valkoiset talot?
No, arvaa vaan! Ketuttaa on aika lievä ilmaus, mutta koska tämä on herttainen perheblogi, jätetään kuvaavammat sanat lausumatta. Lääkitys meni heti uusiksi, piti tuplata annostusta ja tilata ylimääräinen terapia-aika! Ihminen on siitä hölmö, että se luulee omakustanteen olevan yhtä varteenotettavan opuksen kuin kustantamojen julkaisut. Jep, ei tarvi luulla sellaisia. Ei todellakaan. Ketuttaa, ihan oikeasti. Jos edes jokin lehti arvostelisi kirjan, mutta turha toivo. Ei se ole kiinnostava kirja.
No – nyt on lääkitys aika kohdillaan, joten suhtaudun asiaan rauhallisesti. Ihan rauhallisesti. RAUHALLISESTI!
Voisitko arvioida, paljonko olet elämäsi aikana tuottanut tekstiä – sanotaanko vaikka julkaisemiesi kirjojen paksuuden perusteella, liuskoina tms.? Eli montako kirjallista tekstiä olet takonut aikaiseksi sekä Blogistaniassa että muualla?
Huh, onpa vaikea kysymys. Jätän ainakin päiväkirjat pois tästä laskutoimituksesta…kymmenen viihdepokkaria…sata novellia…kirja…muutama blogi…jotain 6000 liuskaa tai niillä main. Se voi kuulostaa älyttömältä määrältä, ja niinhän se on. Olen usein aika älytön.
Milloin saamme lukea seuraavan laajemman eli painetun hengentuotteesi? Vai onko seuraavana vuorossa ehkä näyttely, sarjakuva-albumi – mitä?
Äh, en niin mielelläni puhu tulevista projekteista ennen kuin ne ovat viittä vaille valmiit. Sen voin kertoa, että projekteja on kypsymässä, mutta mikä niistä toteutuu, jää nähtäväksi.
Näyttely olisi kyllä hieno juttu. En vaan tiedä, mitä laittaisin sinne näyttelyyn. Digikuvat ovat niin pieniä, ja suuria tauluja en jaksa maalata.
Olet multilahjakas persoona, kuten tiedämme. Onko mitään, mitä et osaisi ja haluaisit oikein kovasti osata ja vieläpä hyvin?
Multipersoonallisuus siis…Haluaisin osata soittaa korvakuulolta pianoa. Nuoteista osaan soittaa jotenkuten, mutta helppoa se ei ole. Pitäisi harjoitella enemmän, siitähän se on kiinni.
Oikeastaan haluaisin oppia tekemään paremmin sen mitä jo osaan. Haluaisin oppia piirtämään paremmin, haluaisin oppia laulamaan niin hyvin, että voisin heittää keikan Storyvillessa. Haluaisin oppia editoimaan leffoja.
Mitä itse luet mieluiten kotona soffan nurkassa ennen saippuasarjan alkua eli millainen kirjallisuus maistuu itsellesi luppoaikana? Entäs liikkuva kuva?
Viime aikoina olen lukenut hyvin vähän, kiitos masennuksen, joka vie keskittymiskykyä. Pystyn kirjoittamaan lyhyitä tarinoita, mutta en lukemaan. Televisiosta katson kaikki ohjelmat, joissa tapahtuu murha, paitsi en CSI Miamia ja saksalaisia dekkareita. Seuraan myös Selviytyjiä, Täydellisiä naisia, Amazing Racea, Muodin huipulla, Talentia ja Top Chefiä. Leffoja katson lähinnä DVD:ltä, olen addiktoitunut leffojen ostaja. Koskaan en katso ohjelmia kuten Punainen lanka, Inhimillinen tekijä ja BB. En vaan pysty. Jotain rajaa olen yrittänyt pitää itseni ruoskinnassa.
Jos pääsisit eroon palkkatyöstä, millä täyttäisit runsaan jäljelle jäävän vapaa-aikasi?
Ryhtyisin täysipäiväiseksi taiteilijaksi. Ehdottomasti.
Kenen Matin kaa? Vanhanen, Nykänen, Ijäs, Hälli, Rossi vaiko Esko....
Ei ainakaan Vanhanen. Hälli on kuollut, joten pois pelistä. Rossi…ehkä…ei, liian periaatteen mies, luulisin. Ijäs voisi olla ihan ok, hän voisi opettaa minulle sitä leffan leikkaamista…mutta ei. Nykänen on ihan ok tyyppi. Jos hän olisi kuka tahansa muu, hänen lauseensa olisivat filosofisia aforismeja. Nykäsen kanssa voisi kyllä jutella, urheilustakin, minähän olen vallan kunnostautunut joka-lajin-penkkiurheilija, mutta annetaan Matin olla rauhassa, sitä hän kaipaa.
Eli jäljelle jää Matti Esko, jolla on mukava äänen väri, sopisi hyvin laulamaan stemmoja sinne Storyvilleen. Jep, Matti Esko.
***
Mitä, mitä, joko ne kysymykset loppuivat? No, juhla alkakoon! Pitäkää hauskaa! Ja jos haluatte täydentää haastattelua omilla kysymyksillänne, tehkää niin kommenttilaatikossa. Ehkä vastaan, jos ei ole ihan liian vaikeita kysytä.
 26.09.2009 - 13:00
Kiinnostus kanssabloggaajiin on inhimillistä. Ainakin minä olen kiinnostunut heistä, ja olen kait inhimillinen. Kun viikkoja/kuukausia/vuosia lukee toisten blogeja, alkaa mielessään muodostaa kuvaa ihmisestä, joka on sanojen takana. Onko se oma mielikuva oikea tai väärä, on aika samantekevää. Kyse on vain omasta mielikuvastani. Kukaan ei anna itsestään täyttä ja koko kuvaa kirjoittaessaan blogiaan. Blogiin valikoituu se teksti/ne kuvat, jotka haluaa julkaista. Paljon jää kertomatta, ja siksi onkin aika hullua vetää jotain johtopäätöksiä ja kiveen hakattuja totuuksia bloggaajasta tekstien/kuvien perusteella. Tavallaan blogin antama kuva bloggajasta on mielestäni täysin yksiulotteinen.
Mutta mielikuvat ovat eri juttu. Niillä on kiva leikkiä, ja ne hahmottuvat vähitellen. Ensimmäisiä mielikuvia kanssabloggaajista julkaisin aikanaan Kuva ja sana-blogissani kategoriassa metakuvaaminen.
Art Galleryssa on piirtämiäni naivistisia kuvia blogipersoonista. Sarja alkoi Lepiksen kuvalla. Tapasin Lepiksen ensimmäisen kerran ihan oikeasti kuvan piirtämisen jälkeen, ja voin vakuuttaa, ettei hän todellakaan tanssi tähtien kanssa, vaan mönkii maassa kasvien ja juuriston seassa. Muilta osin mielikuvani oli oikea…
Tuiman arjen kaaosteoriat ovat hyvin visuaalisia, joten tein hänestä kuvan, halusin itsekin oppia hieman arjen hallintaa.
Elegian synkkyys liippaa läheltä omaani, ja oli melkein kuin olisin tehnyt omakuvani (tosin en ole kaunis).
Mymskän näen charleston-tyttönä, joka unelmissaan ja nykyään oikeasti sujuvasti sukeltaa suurkaupungin sulatusuuniin.
Hirliin blogin perusteella tein Hirliistä kuvan, jossa kaupunki ja luonto muodostavat runollisen liiton.
Hooverin omat kuvat ovat niin uskomattoman upeita, että melkein pelotti tehdä Hooverista kuvaa, mutta uskaltauduin kuitenkin.
Sooloilija oli mielestäni synonyymi sanoille sohva ja elokuva (ja tämä mielikuva kertoo todellakin, että kyseessä on vain mielikuva, ei koko totuus).
Vintin halusin nostaa arjen yläpuolelle edes hetkeksi, suoda lepoa ja rauhaa.
HPY on itse kuvannut paljon vesitorneja, joten tietenkin HPY:n kuvassa piti sellainen olla. Ja kissat. Ja HPY.
Hennan maailma on kiehtova, en tunne ketään muuta, joka on töissä museossa. Se maailma oli pakko ikuistaa.
Inkivääri on Blogistanian kukkakeiju, jonka jalat ovat mullassa, mutta onneksi pää hipoo myös pilviä.
Sydämessä tuntuu lämpimältä, kun luen Obeesian juttuja lapsenlapsistaan. Obeesia on ihana Mumma!
Uunan luovuus hipoo sfäärejä, näen Uunan lentävän Linnunradalla, koko maailma ja kaikki mahdollisuudet käden ulottuvilla.
Iiriksen runokeinu antaa hyvät vauhdit, mutta keinuminen myös rauhoittaa ja antaa lepoa.
Arin näen pyöräilevän pitkin Aurajoen rantaa, pysähtyvän, ottavan kuvia, nauttivan hetkestä, elävän tässä ja nyt.
Isopeikon maailma ja itse Isopeikko on suuri mysteeri, arvoitus ja metsästä löytyy salaisuuksia, jotka kutkuttivat minua.
Miten sitten kanssabloggaaja päätyy kuviini tai haastatteluun? Aika sattumanvaraisesti. Olen pitänyt jonkinlaisena periaatteena, että jos olen piirtänyt bloggaajasta kuvan, en haastattele häntä ja päinvastoin, mutta itseni tuntien tuollaiset periaatteet voivat hyvinkin romuttautua jonain päivänä. Olen myös halunnut esitellä bloggaajia muille bloggaajille, jakaa löytöjäni. Ja blogeja riittää hamaan loppuun asti, sen voin vakuuttaa! Teitä on siellä todella paljon!
Pääblogissani olen julkaissut bloggaajien haastatteluja. Se on ollut todella mielenkiintoista, ja kysymykseni ovat palvelleet täysin omaa subjektiivista haluani tietää joistakin asioista enemmän.
Koska esimerkiksi sisustustaitoni ovat Lumpuissa ja Lureksissa kuvailemaani luokkaa, halusin haastatella Arleenaa, jonka esteettinen silmä on aivan toista luokkaa kuin omaani. Halusin tietää enemmän maailmasta, joka ei ole minulle tuttu.
Sama juttu Marin kanssa. Otanhan minä valokuvia, mutta en ole valokuvaaja.
Saaralta yritin saada välillä järjellisiä vastauksia, koska hän yleensä yrittää vain vietellä minua kaljoille. Halusin myös kuulla, minkälaista elämä on, kun on lopettanut bloggaamisen, sillä aina välillä miettii, mitä kuuluu niille kaikille, joiden blogeja aikanaan on seurannut ja jotka, syystä tai toisesta, ovat lopettaneet bloggaamisen.
Karin suhteen ihmetykseni oli suuri – mitä ihmettä stdailainen tekee Oulussa?
Kirstin halusin kerrankin saavan rauhassa miettiä jotain muutakin kuin viihteen ja hömpän asemaa kirjallisuudessa.
Tienpäällä-Erkki on vaan muuten sellainen Kyllikki ja kaiken lisäksi entinen kollegani Kolmiokirjan ajoilta, että oli helppoa haastatella häntä.
SuviAnniinan uskomaton luovuuden puhkeaminen kiehtoi minua ja halusin kuulla, mikä saa hänet kukoistaman.
Polgara taas on niin outo, että väkisinkin alkaa kiinnostaa ihminen valituksen takana. Olen tavannut Polgan haastattelun jälkeen ja mielikuvani hänestä oli turhan laimea.
Iisin leppoisuus on jotain aivan toista luokkaa kuin oma angstinen suhtautumiseni elämään ja sen ilmiöihin, joten päätin tutustua positiivisuuteen.
Eli näin, lyhyesti, miksi teen näitä juttuja. Hahhah, lyhyesti. Jos oma mielikuvasi jostain bloggaajasta on tyystin erilainen kuin omani, niin ei se mitään. Kysehän on mielikuvasta. Ei totuudesta.
Ja sitten: uusin blogipersoona, olkaa hyvät.
23.09.2009 - 03:11
Hei Kirsti. Olet syntyisin Porista ja asut nykyisin Turussa. Tunnetko kotiseuturakkautta jompaa kumpaa kaupunkia kohtaan vai mistä olet kotoisin? Wikipedian mukaan olet syntynyt vuonna 1968, mutta se kai lienee liioittelua?
Jokin nuorennusleikkaus olisi kieltämättä tarpeen, mutta pelkkä vuoden vaihtaminen ei vielä paljon auta. Olen syntynyt 1958. En tiedä kuka on pistänyt tiedot Wikipediaan.
Porilais-turkulaiseksi tunnen itseni.
Julkaisit ensimmäisen kirjasi Isäni koti vuonna 1994. Minkä ikäisenä tiesit, että sinusta tulee kirjailija? Kirjoititko jo lapsena tarinoita?
En ole vieläkään ihan varma siitä, tuleeko minusta kirjailija. Olin kyllä lapsenakin innokas kynäilijä, kirjoitin päiväkirjaa ja runoja, mutta tarinoita en osannut kirjoittaa. Kehittelin juttuja päässäni nukkumaan mennessä, mutta en koskaan tajunnut, että niitä voisi kirjoittaa paperille. Tämä osoittanee, ettei järjenjuoksussani ole aina kehumista. Varsinainen kirjoittaminen kohdallani alkoi vasta aikuisena, kun yhtäkkiä oivalsin, että paperille voi laittaa nimenomaan juuri sitä, mitä korvien välissä liikkuu, ei tarvitse erikseen keksiä jotain ihmeellistä.
Olet julkaissut lukuisia teoksia, joista kotisivuillasi on kattava selostus. Mikä kirjoista on sinulle a) rakkain, b) hämmentävin ja c) vaikeimmin syntynyt? Miksi?
Iiris on kirjoista rakkain. Se on kirjoistani myös henkilökohtaisin. Se on paljon velkaa eräälle ihan oikealle Iirikselle, joka katosi elämästäni yhtä salamyhkäisesti kuin kirjan Iiris katoaa Viirun elämästä. Kaikki kirjani sen sijaan ovat yhtä tasapuolisen hämmentäviä. Pappia kyydissä oli vaikein, koska se vaati niin valtavasti taustatyötä.
Minkälaiset ovat kirjailijan rutiinisi? Kirjoitatko aamuisin, öisin? Kuunteletko musiikkia kirjoittaessasi? Kuinka paljon kahvia menee? Kuinka paljon työstät tekstejä päässä, kuinka paljon hiot niitä koneella? Oletko lähestyttävässä mielentilassa kirjoittaessasi? Ja niin edelleen.
Kirjoitan aamusta noin klo kahdeksasta iltapäivään kahteen. Olen täydellisessä hiljaisuudessa, kahvia kuluu kolme isoa mukillista. Kuluisi enemmänkin, mutta säännöstelen kofeiinin saantiani. Joskus juon vielä yhden kupin kofeiinitonta iltapäivällä. Tekstit syntyvät koneen ääressä istuen. Se on typerää, mutta en osaa kirjoittaa muulla tavalla. Jonkin verran luonnostelen henkilöitä, juonia yms. vihkoon käsin. Olen erittäin epälähestyttävässä mielentilassa kirjoittaessani. Paitsi, että vastailen sähköposteihin ja blogikommentteihin tuumaustauoilla, joita pidän usein. Sähköiset viestit eivät sekoita päätäni. Mutta esimerkiksi puhelu sotkee vireen aina pitkäksi aikaa.
Keskustellessani kanssasi minua on hämmästyttänyt se, että sinulla tuntuu olevan monta rautaa tulessa samaan aikaan: työstät erilaisia tekstejä, sinulla on erilaisia projekteja sekä toimit myös sanataiteen opettajana eri puolilla. Onko tämä runsas takominen sinulle luontaista vai saneleeko taloudellinen puoli myös asiaa?
En itse koe, että olisi monta rautaa tulessa. Enimmäkseen kuitenkin vain kyyhötän vinttihuoneessa tietokoneen ääressä ypöyksin. Kirjoittajaohjauskeikat lähtevätkin puhtaasti omasta tarpeestani jalkautua välillä oikeiden elävien ihmisten pariin, mutta on kieltämättä kätevää että siitä maksetaankin. On mukavaa kun olen päässyt mukaan erilaisiin projekteihin, ja saan tehdä runoja maahanmuuttajien kanssa ja näytelmää oppimisvaikeuksista kärsivien lasten kanssa, ja muuta sellaista. Se avartaa kummasti kun saa tutustua ihmisiin. Romaanien kirjoittaminen on silti aina se tärkein asia, eikä mikään sivuhomma saa syödä energiaa kirjoittamiselta.
Kirjoittajana olet monipuolinen: sinulta on ilmestynyt romaaneja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Olet myös kirjoittanut näytelmiä, scifiä ja novellejasi on ilmestynyt Portti-lehdessä ja erilaisissa antologioissa, puhumattakaan pitkästä urastasi Kolmiokirjan avustajana. Kaikkea mahdollista siis, mutta koska saamme lukea runokirjasi?
Olen miettinyt itsekin, että olisi hauskaa tehdä runokirja. Mutta kuten Runotorstain runoistani voimme havaita, siihen on vielä pitkä matka.
Olet taitava piirtäjä, ja olen miettinyt, onko sinulla suunnitteilla sarjakuvaa tai kuvitusta esim. lastenkirjaan?
Haaveilen, nimenomaan haaveilen siitä, että alkaisin tehdä sarjakuvaa. En oikein ymmärrä miksi en piirtele enemmän, koska se on kuitenkin niin hauskaa. Nyt on tekeillä lastenkirja, jota teen yhteistyössä oikean kuvittajan kanssa, sellainen antaa suhteellisuudentajua, mitä piirtämiseen tulee, lastenkirjan kuvitukseen eivät taitoni riittäisi. Mutta koen, että sarjakuvaa voisi tehdä vähän tumpelompikin piirtäjä, ja tekstin ja kuvan yhdistäminen kiinnostaa.
Kotisivuillasi on mielenkiintoinen osio fundeerausta, joka sisältää ajatuksiasi kirjoittamisesta. Saatko paljon lukijapostia nuorilta ja lapsilta, joita kiinnostaa kirjailijan ura? Entä muuta ihailija- tai vihapostia ja miten suhtaudut siihen, vastaatko lähettäjille?
Postia tulee jonkin verran. Vihapostia on tullut ainoastaan kolumnista, jossa tölvin Kalevalaa. Joskus tulee sellaisia ihania viestejä, joissa kerrotaan, että olen pelastanut jonkun ihmisen lapsuuden tai nuoruuden kirjoillani. Ne ovat parhaita viestejä, koska itsekin koen joidenkin kirjojen pelastaneen oman lapsuuteni. Luultavasti en olisi jaksanut elää ilman tiettyjä kirjoja. Vastaan huolellisesti jokaiselle.
Olet estradilla Turun Kirjamessuilla sunnuntaina 4.10. puhumassa uusimmasta kirjastasi Pappia kyydissä. Oletko innokas esiintyjä? Mitä ajattelet/toivot ennen esitystä? Kuinka paljon esiintymisiä sinulla on vuoden mittaan ja minkälaisissa tilaisuuksissa Kirjamessujen lisäksi?
Inhoan esiintymistä. Ennen esitystä toivon, että saisin tietää kysymykset etukäteen ja ehtisin valmistautua. Inhoan isoja, avoimia kysymyksiä tyyliin mistä kirjasi kertoo. Kirjamessujen lisäksi esiinnyn vuosittain ehkä 2-4 tilaisuudessa, enkä minä enempää varmaan sietäisikään.
Lopuksi viimeinen eli se kiperä kysymys: Ottaisitko mieluummin Finlandia-palkinnon tai kansalaispalkkaa 1500€/kk eläkeikääsi saakka?
Kysymys ei ole ollenkaan kiperä, ilman muuta ottaisin kansalaispalkan. Pienempikin riittäisi kuin tuo ehdottamasi, mielestäni hulppea summa. Vaihtaisin Finlandiapalkinnon jopa 600 euron kansalaispalkkaan ilman hetkenkään epäröintiä, edellyttäen että saisin rangaistuksetta kirjoillani tienata sen päälle mitä elääkseni tarvitsen.
Kiitos haastattelusta!
Kiitos itsellesi ja terveisiä kaikille SusuPetalin faneille.
14.09.2009 - 14:06
Hei! Kuka olet ja mistä tulet?
Hei Susu! Olen SuviAnniina, syntyjäni Helsingistä ja kun olin varhaisteini, muutimme Hämeenlinnaan. Myöhäisteininä muutin Iittiin Perheniemen kylään vuodeksi kansanopistoon musiikkia opiskelemaan ja sieltä palasin takaisin Hämeenlinnaan, piipahdin Helsingissä ja taas Hämeenlinnaan, kunnes nyt asun perheeni kanssa Hattulassa kahdeksatta vuotta. Olen varhaiskeski-ikäistymässä oleva kolmen lapsen kotiäiti tällä hetkellä.
Tupsahdit Blogistaniaan tämän vuoden huhtikuussa. Oletko todellakin tuore bloggaaja vai onko sinulla ollut aikaisemmin muita blogeja? Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Olen ihan tuore bloggari ja minulla ei ole ollut muita blogeja. Kun perustin tämän blogin, olin juuri aloittelemassa valokuvausharrastustani ja kai minulla oli tarve saada kuviani näytille, palautetta ja vuorovaikutusta samoja intressejä omaavilta ihmisiltä.
Olen todella hurmaantunut kuvankäsittelytaidoistasi. Oletko itseoppinut vai onko sinulla alan koulutusta?
Kiitos kovasti :-) Täällä blogistaniassa minua alkoi kiinnostamaan kuvankäsittely, kun vastaan tuli muiden blogeissa niin upeita töitä. Kyselemällä ja kokeilemalla olen sitten yrittänyt kehittyä itsekin. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi kuvitella menevänsä jonnekin kuvakursseille, mutta tällä hetkellä suurin aikani menee perheen kanssa (ja vähän-liikaa-blogistaniassakin).
Mikä kuvan muokkaamisessa kiehtoo sinua?
Kuvallisen ilmaisun maailma on ollut minulle tähän asti vieras asia, mutta nyt se on alkanut kiehtomaan minua aivan suunnattomasti ja huomaan, että nälkä kasvaa syödessä ja haluaa koko ajan kehittyä ja tehdä itselle kaunista. Eräässä blogissa on puhuttu paljon "kuvan synnystä", kuinka kuva syntyy "itsestään", pensseli maalaa ja käsi seuraa...en ymmärtänyt tätä ollenkaan silloin, mutta oikeasti nyt voin sanoa että usein kuvat syntyvät näin matkan varrella olemattomasta ideasta, se on aika hieno prosessi.
Jos ei osaa maalata, piirtää, muovata, veistää, digitaide on aivan mieletön mahdollisuus silti luoda jotain.
Blogisi sivupalkissa kerrotaan ”Mustarastas runoilee”. Kuka on mustarastas?
Mustarastas on kirjallisuutta, elokuvia ja teatteria rakastava äitini, jonka olen "pakolla" värvännyt runoilemaan blogiini.
Perustit jokin aika sitten Pienen Postikorttikaupan. Nettikaupassasi on myynnissä tekemiäsi ihastuttavia kortteja. Mistä sait ajatuksen ryhtyä myymään korttejasi? Aiotko laajentaa valikoimaa jossain vaiheessa, esim. T-paitoihin, jossa on kuviasi tai muihin vastaaviin tuotteisiin?
En kyllä tosiaan muista mistä sain päähäni perustaa postikorttikaupan, kai se oli joku hetken intuitiossa tehty suuruudenhullu yritelmä. En ole ajatellut laajentaa tuotevalikoimaa, ainoastaan minua on alkanut häiritsemään se, että käytän niin paljon muiden kuvia korteissani (luvallisia sellaisia), että yritän nyt työstää omaa kuva-arkistoani, että kokisin, että kuvat on enemmän minun...niin ja olihan mulla ajatuksena, että ehkä pikku tauluja voisi tehdä, joskus..ehkä. Ja tosiaan, onhan siellä nyt uutuutena, Postikortit Omasta Kuvasta-osio!
Kuviesi, kauppasi ja blogisi perusteella olen saanut sinusta kuvan, että olet taiteellisesti hyvin luova ja lahjakas. Mitä luovuus sinulle merkitsee?
Kiitos taas Susu! Itseään on niin vaikea arvostella, siksi palaute onkin niin arvokasta. Olen niin paljon kaikenlaista luovaa elämässäni kokeillut, ja koen, etten ole oikein missään onnistunut, paitsi nyt tämä kuvallinen ilmaisu on avannut minulle uusia luovia näkökantoja ympärilleni, ja kai se luovuus on sitä että ilmaisee ja antaa itseään ja saa onnistumisen tunteita. Tämä on minun juttu ja pidän tästä, se antaa kyllä voimia kun saa tehdä sitä omaansa.
Mitä muuta teet kuvien tekemisen lisäksi? Piirrätkö, maalaatko, kirjoitatko, soitatko, tanssitko, teetkö ruokaa…?
Rehellisesti sanottuna näin meidän kesken (ja SusuPetalin fanilauman), elämä tällä hetkellä on todella hektistä, stressaavaa ja uuvuttavaa, arki tuottaa jo itsessään niin ison vuoren pyykkiä, tiskiä, roskapusseja, pölypalloja, meteliä, itkua jne...että ihmettelen itsekin kuinka olen ehtinyt tekemään kaikki nuo kuvat. Aika on nyt kortilla, ja kodin ja kuvien lisäksi ei juuri muuta ehdi...tai jos ehtisi, niin ei jaksa.
Kuvitellaan, että saat jostain 50 000 € ylimääräistä rahaa. Eläisitkö taloudellisesti turvattua elämää muutaman vuoden sillä rahalla vai lähtisitkö maailmanympärysmatkalle?
Minulla ei ole mitään erityistä matkakuumetta ja pelkäänkin vähän ulkomaita ja lentokonetta, että kotimaahan varmasti jäisin. Luulen, että rahat menisivät varmaankin elämiseen ja remonttia voisi tehdä ja uusia huonekaluja ostaisin ja uusi autokin olisi ihan kiva. Joo, kyllä varmasti käyttöä keksisin.
Kiitos haastattelusta. Eihän ollut pahoja kysymyksiä?
Kiitos itsellesi, että pääsin mukaan blogipersoonahaastatteluihin, kysymykset oli ihan mukavan kinkkisiä!
04.09.2009 - 16:44
Kuka olet ja mistä tulet? Mihin olet menossa? Mitä stadin kundi tekee Oulussa?
Tuo on aika tarkka luonnehdinta.
Kuvat ovat sinulle tärkeitä, näin olen ymmärtänyt. Mikä kuvissa kiehtoo sinua? Kumpi vetoaa enemmän sinuun, valokuvataide tai kuvan muokkaaminen enemmän kuvataiteen suuntaan? Jos historiasta jotain voi oppia, ainakin sen, että sitä ei pitäisi toistaa.
23.08.2009 - 16:16
Hei Saara. Blogihiljaisuutesi on nyt kestänyt jo puoli vuotta. Ihanko tosissasi olet lopettanut blogin kirjoittamisen? Siltähän tuo nyt näyttää. Pikkuruinen, liki läpinäkyvä hämähäkki kipuaa juuri läppärin näyttöni edessä seittiä pitkin ylös ja alas. Tässä kävi tämän koneen kanssa vähän niin kuin meikäläisen vanhalle Ladalle, kun katsastuksessa löysivät jarrupaloista hämähäkinseittejä. Se nyt ei todista vielä mitään muuta kuin että tuli ajeltua ikkunat huurussa summassa mihin sattuu ja jarruteltua liian vähän tai liian myöhään liian tehottoman koneen vedellessä viimeisiään. Sitten jouduin luopumaan koko autosta. Miten kaikki aikanaan alkoi eli miksi aloit kirjoittaa blogia? Foorumeilla oli kai liian vähän tilaa näin isolle egolle, eikä kukaan oikein ottanut enää mitään tosissaan. Olen vakavamielinen ihminen ja halusin sanoa jotakin. En kyllä ymmärrä miksi. Opin tuntemaan sinut blogissasi suorasanaisena, huumorintajuisena ja lievähkön äkkijyrkkänä kirjoittajana. Miten itse luonnehtisit itseäsi? Virtuaalissa suorasanainen ja äkkijyrkkä pelle. Todellisessa elämässä huumorini on joutunut liian usein koetukselle pysyäkseen yhtä voimallisena. Toki pyrin siihen koko ajan. Pidän nauramisesta. Mutta tiukat sanat tulevat kyllä lopulta suoraan myös päin naamaa, jos asiat menevät liian pitkälle. Uskoisin tosin olevani vähemmän äkkijyrkkä ja hieman kärsivällisempi, kuin mitä voisi luulla. Jotkut voisivat jopa ihmetellä. Bloggasit neljä vuotta. Mitä hyvää bloggaaminen toi elämääsi? Mikä oli antoisinta, mitä kaipaat siltä ajalta?
Se kuhina oli kyllä aika hauskaa silloin kun kaikki vielä "tunsivat" toisensa. Nythän blogit ovat enää toisistaan irrallisia nettisivuja. Mutta minulle bloggaaminen toi mukanaan todellisia ystäviä. Niitä takavuosien hauskoja keskusteluja ikävöin, mutta en niitä rasittavia kinasteluja. Välillä nousee vieläkin möykky jonnekin rintakehän alueelle, kun vain ajattelenkin. Toisaalta kaipaan myös sitä tunnetta, kun on omasta mielestään kirjoittanut jotakin näppärää ja joku yllättäen ymmärtää. Mutta toisaalta ei ole kivaa olla väärinymmärrettykään. Aikamoista vuoristorataahan se oli joo. Enskaa ikävöin kovasti.
Bloggaamisessakin on ikäviä piirteitä – mikä sinua pänni blogin pitämisessä? Oliko se kirjoittaminen, aiheiden keksiminen, tylsät kommentoijat tai jotain muuta? Mitä et todellakaan jäänyt kaipaamaan, kun lopetit bloggaamisen? Haluan tehdä kaiken aina täysillä, mitä sitten teenkin. Se on joko on tai off. Blogeja on ihan riittävästi luettavaksi kaikelle kansalle, ilman että joku diiva heittelee silloin tällöin eetteriin räkäisen nenäliinansa uskollisten lukijoidensa nyrpisteltäväksi. Eli ärsytti ne juostenkustut ja väkisin väännetyt jutut, jotka olivat pelkkää tekohengitystä terminaalitilassa olevalle blogille. En siis kaipaa sitä vääntöä yhtään. Kommentoijat ovat tylsiä vain silloin, kun eivät kommentoi, eivätkä aina silloinkaan.
Mitä ihmettä olet tehnyt tänä aikana, kun et ole kirjoittanut blogia? Käsittääkseni kirjoittaminen on sinulle yhtä luonnollista ja tarpeellista kuin hengittäminen, oletko siis siirtynyt muunlaiseen kirjoittamiseen? Oletko koukussa Facebookiin, Twitteriiin tai muihin vastaaviin? Mihin puoli vuotta on mennyt? Niin. Voisi luulla, että blogin lopettamisen jälkeen minulle olisi jäänyt työpäivän jälkeen kosolti turhauttavia ja tyhjiä tunteja, kun ei ole pihassa sitä uima-allastakaan, eikä allaspoikaa, saati niitä kultareunaisia kahvikupposia, joista siemailisin kerman väriseen jakkupukuun sonnustautuneena hieman kaffetta kuivan suun kostukkeeksi katsellessani patiolta paidattoman miehen työskentelyä uima-altaan reunalla. Mutta ei. Näin onnellisesti ei ole päässyt käymään. Aika on täyttynyt huomaamatta ihan arkisilla asioilla ja hivenen sosiaalisemmilla ympyröillä. Olen hakeutunut jälleen myös opiskelemaan. Ehkä olen sitä paitsi vanhemmiten hidastunut hieman eli esimerkiksi ruuanlaittoon menee nyt enemmän aikaa kuin ennen se viisi minuuttia siihen broilerifileiden karrelle paistamiseen. Pitkään aikaan en ajatellut kirjoittamista ollenkaan. Nyt kirjoitan ajatuksissani koko ajan, jopa häiriöksi asti, mutta näppikselle asti pääseminen vaatii vielä aikaa. En haluaisi vielä sitoutua edes omaehtoisiin kirjoitushommiin. Kärsin varmaan jostain kammosta. En tyhjän paperin kammosta, vaan päinvastoin, tyhjänpäiväisyyksillä täytetyn paperin kammosta. Facebookissa seuraan lähinnä työkavereitten juttuja ja vaihdan silloin tällöin chatissa pari sanaakin heidän kanssaan. Itse en edes tilapäivityksiin saa kirjoitetuksi mitään mikä kiinnostaisi ketään. Hädin tuskin kerran kuussa näyttäydyn siis sielläkään. Olen kyllä tehnyt testejä paljon: Sisäinen kirjailijani on kuulemma Aleksis Kivi, mikä ei lupaile kovin valoisaa tulevaisuutta, koska myös hulluuteni taso on luokkaa "lähes sekaisin". Muistutan myös Matami Mimmiä, koirarodultani olen bordercollie, henkinen ikäni on 60 vuotta ja salainen paheeni on viinan juonti. Lisäksi olen muiden mielestä "pervo". Näin ne asiat selkiintyvät vähitellen.
Aikanaan Blogisanomat toimi Blogistanian virallisena juoru- ja ajankohtaisblogina, joka kertoi, kuka puhuu missä ja mistä. Blogisanomien lopettaessa päivitykset, selvisi, että sinä ja Kirsti olitte olleet julkaisun toimittajina. Luuletko, että nykyään Blogisanomien kaltaiselle julkaisulle olisi käyttöä? Ai että, minä kyllä tykkäsin Blogisanomista. En silti usko, että tarvetta enää on. Blogeja on Blogilistan mukaan liki 26 000, eikä monikaan enää kaipaa sellaista yhteisöllisyyttä, jota sillä lärpäkkeellä oli osin myös tarkoitus luoda. Varmaan on ihan riittävää, että paperilehdissä blogeja välillä mainostetaan.
Nyt, kun olet ollut bloggaamisesta kuivilla puolen vuoden ajan, onko käsityksesi bloggaamisesta muuttunut verrattuna oman bloggaamisesi alkuaikoihin? Onko bloggaaminen terveydelle vaarallista? On se. Hartiat ainakin jumittuvat. Nyt en ihan heppoisesti uskaltaisi bloggaamista aloittaa. Pitäisi olla takataskussa vähintään puolen vuoden kirjoitukset valmiina, ikään kuin takeena blogin jatkumisesta. Enkä voi kovin avoimin sydämin lukea muidenkaan blogeja. Suosikkilista lyhenee koko ajan. Enää ei myöskään tunnu siltä, että jään jostain paitsi, jos en lue joitakin määrättyjä blogeja joka päivä. Blogeja on nyt niin paljon, että myös lukijakunta on pirstaloitunut. Eivät kaikki voi lukea kaikkien blogeja. Bloggareilla pitäisikin ehkä olla vieläkin enemmän kohderyhmäajattelua. Sitä kautta syntyisi kenties jonkinlaista tiivistymistä, joka vilkastuttaisi lukijoitakin. Jos sitä vilkastusta nyt ylipäätään enää tarvitaan. Lukee ketä huvittaa. Dah. Muotibloggarithan ovat tässä suhteessa just omalla paikallaan. Alkuaikoinahan kohistiin kovasti myös siitä narsismista, joka kalvaa salaa jokaista bloggaria ja nakertaa blogi blogilta suomalaisten nöyrää ja paatoksellista hyveellisyyttä, josta me olemmekin niin erityisen hyvin tunnettuja. No, suomalainen vaatimattomuus koki kuitenkin kirjailijaeliitin mielipiteen mukaan romahduksen juuri sen vuoksi, kun tavisnarsisti nousi julkkisnarsistien rinnalle liput liehuen ja herranjumala, kirjoitti intternetissä häpeämättömän julkisesti. Jotkut ihmiset tosiaan kokivat, että vain heillä on yksinoikeus olla narsisteja, ikään kuin kustantamon antamalla mandaatilla. Onhan siinä jokin logiikka varmasti olemassa. Saavutetuista eduista ei kukaan haluaisi luopua. Niin kuin Kirsti vastikään blogissaan kirjoitti, että ennen vanhaan kirjailijat olivat näkijöitä ja edelläkävijöitä. Se on totta. Nykyään ne roikkuvat hyvin hoidetuilla kynsillään markkinointiassistenttiensa kanssa junan perässä kovaäänisesti kirkuen. Narsismi sinällään on jokaisen ihmisen ominaisuus. Ilman sitä olisimme kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten. Ei se minultakaan mihinkään ole hävinnyt, vaikken enää pidä blogiakaan. Tuskin Seppälän Juhaltakaan.
Sitten kaksivalintatehtävä: kumman kaa – ja valitaan tähän kaksi pitkän linjan bloggaajaa, joiden huumorintaju toivon mukaan kestää. Sedis tai Kemppinen? Olisin varmaan sen kumman kaa. Viikset eivät oikein sytytä. Molemmat ovat kyllä hyvällä tavalla ihan friikkejä.
Kiitos haastattelusta. Sainko yhtään sytytettyä sinut palaamaan takaisin Blogistaniaan? Ei taida olla vielä tarpeen palailla. Mutta kiitos, kiitos. Oli ihanaa olla haastateltavana!
18.08.2009 - 21:59
Taitava ja ystävällinen on tehnyt blogipersoonakuvistani KIITOS!!!!! Käykää myös tutustumassa Arin omaan, taidokkaaseen portfolioon.
17.08.2009 - 04:40
Kuka olet ja mistä tulet? Mari, kotkalainen (paikallisilta jos kysyy, niin yhä kymiläinen, (olenhan syntynyt Karhulan puolella) veneilevä ja valokuvaileva kansankynttilä. Kuinka kauan olet bloggaillut? Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? Ensimmäisen blogini laitoin Ninnin yllytyksestä pystyyn heinäkuussa 2006. Olen siis vielä melkoinen untuvikko. Matkan varrella on tainnut käydä niin päin, että minä hurahdin, ja tarvitsisin jo vieroitushoitoa, Ninnillä on pysynyt kohtuukäytössä. Olet opettaja ja valokuvaaja. Näin ainakin minä olen käsittänyt. Oletko kuvaava opettaja vai opettava valokuvaaja? Haastattelija on tehnyt hyvät pohjatyöt Meri, laivat ja luonto ovat blogiesi mukaan sinulle läheisiä. Mikä niissä vetoaa sinuun? Jos sinut olisi viety ensimmäistä kertaa saaristoon viiden kuukauden vanhana ja siitä sitten joka kesä, niin sinun ei tarvitsisi kysyä tätä kysymystä. Siihen on kasvanut, kasvatettu, en kylläkään valita, päinvastoin, kiitos siitä vanhemmilleni. Voisi sitä huonompiakin harrastuksia olla. Kameravene-blogin lisäksi sinulla on Puutarhapainajaisia ja Painajaiskasvio-nimiset blogit. Juontaako noiden blogien perustaminen johonkin lapsuuden aikaiseen kasvienkeräilytraumaan vai mistä oikein on kysymys? Sanotaanko, että puutarhanhoidossa en ole ihan niin perusteellinen kuin valokuvaamisessa ja muussa toiminnassani. Kukkia tulee ja menee, painajaisina minulle ja muille (etenkin taloyhtiömme muille asukkaille). Puutarhablogin pistin pystyyn, jotta sain paikan, mihin kuvata niitä "pliisuja kukkakuvia" joilla ei viitsinyt kameraveneen blogia täyttää. Samalla olen huomannut, että Blogistania on täynnä tietäviä avuliaita ihmisiä, jotka sivistävät kansankynttiläparkaa kasvituntemuksen osalta (nolottaa ihan tunnustaa etenkin tässä ammatissa...). Ja ehkä... jos asiantuntija alkaisi kaivella, niin kyllä sieltä voisi joku alitajuntaan jäänyt kasvitunnistustrauma kouluajoilta löytyä, en epäilisi yhtään Kotka ja laivabongaukset ovat myös blogiesi aiheita. Mikä on parasta Kotkassa (meri ei nyt kelpaa). Mikä on komein kuvaamasi laiva? Johan pahan heitit... Vaatii mietintää. Kyllä se on "kaupunkisisustaminen", kulttuuri sanaa en käytä, koska Kotka ei ole kulttuurikaupunki siinä mielessä, että täällä oltaisiin suopeita tavallisten tallaajien puolelta kulttuurihankinnoille tai -tapahtumille (satamakaupunki-imago jyrää vielä sen tuomine asenteineen). "Kaupunkisisustamisella" tarkoitan esim. puisto-osastomme sitkeää näkemystä kehittää kaupunkimme viihtyvyyttä luomalla upeita, erilaisia puutarhoja / istutuksia ympäri kaupunkia ja sijoittamalla ulkoilmataidetta koko Kotkan alueelle. Visuaalista ilotulitusta. Vielä se laiva... Tall Ships Races kilpailun aikaan 2007 oli Kotkassa laivabongarin paratiisi. Upeita vanhoja purjelaivoja koko kylän täydeltä! Siinä meinasi pieni valokuvailija ihan mennä sekaisin. Joku kaunokainen sieltä... No, valitaan se suurin ja mahtavin, venäläinen koululaiva Sedov. Kuinka kauan olet valokuvannut – onko kiinnostus lähtöisin jo lapsuudesta? Mikä on ensimmäinen kuva, jonka muistat ottaneesi? Kerro siitä. Oikeastaan kuvausvimmani lähti liikenteeseen siitä, kun aikoinani ostin ensimmäisen järkkärini ihan 90-luvun alussa. Se oli (ja on vieläkin olemassa) venäläinen Zenit. Kuvat ovat mitä ovat, sen kun kaivaa esiin on ilmassa "holgailun" tuntua. Digijärkkärin hommasin vasta 2005. Aiemmin maalasin ja piirsin, nyt tuntuu, että valokuvaus on mukamas nopeampi keino saada ilmaistua itseään. Ihan ensimmäisestä kuvastani minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Joku pokkarikuva saaresta, totta kai! Kuvasi ovat mielestäni eleettömän tyylikkäitä. Käytätkö kuvatessasi paljon aikaa sommitteluun? Kuinka ”valmiita” kuvasi ovat muistikortilla, kuinka paljoni työstät niitä koneella käyttäen eri ohjelmia? No mutta kiitos! Olen kuvatessa perfektionistinen jahkailija. Eli rajaan niin kauan, että minusta ei ikinä tule esim. ötökkäkuvaajaa. Ne ehtivät pyrähtää pois ennen kuin saan kuvasta mieluiseni. Eli en kovasti rajaa enää koneella, teen "perussäädöt", koska digikamerahan antaa vain "negan", joka pitää säätää kohdalleen "kehittää". Muunnan raw-kuvan Lightroomissa ja sitten vielä "trimmaan" kuvan Photarissa. Joskus blurraan tai muuten muokkaan vielä Picasassa. Siinä kuvankehittämiseni kova kolmikko. En muokkaa kuviani "epätodellisiksi", koska olen kuvauksen suhteen melkoisen vanhoillinen - horisontti suoraan, puhkipalamista ei suvaita, kultainen leikkaus ym. - tylsän perinteistä. Kuvitellaan, että eräänä aamuna heräisit Sisä-Suomesta. Kotisi olisi siirtynyt paikkaan, jossa ei ole edes pientä puroa 50 km:n säteellä. Sinulla olisi uudella paikkakunnalla hyvin palkattu työ ja asiat muutenkin hyvin. Jäisitkö sinne vai kuuluisiko meren kutsu? Auts. Pahin painajainen. Opiskeluaika Savonlinnassa oli jo tukahduttava, olihan siellä vettä, mutta järvi on ihan eri asia, puut kasvavat järvestä eikä karua merenrantakalliota ole missään. Ehdottomasti, karkaisin heti takaisin merenrantakaupunkiin. Kaipaan pitkälle kylmiä keväitä, lämpimiä syksyjä ja kovatuulisia, kosteita talvia. Kiitos haastattelusta. Merenkävijä en itse ole, ja erotan juuri ja juuri Suomen Joutsenen Sigynistä, mutta toivottavasti asiantuntemattomuuteni ei häirinnyt liikaa. Kiitos itsellesi. Hyvinhän olet meriasioissa edennyt, tuosta on hyvä jatkaa
03.08.2009 - 05:30
Kuka olet ja mistä tulet? Olen brunette, sinisilmäinen Arleena. Tulen Keski-Pohjanmaalta Helsinkiin, sieltä takaisin Keski-Pohjanmaalle ja lopulta olenkin täällä Turussa. Kuinka kauan olet bloggaillut? Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? Bloggaukseni täytti 2-vuotta 1.7.2009. Oli sateinen kesäkuun 30. päivä, sade inspiroi selailemaan Bloggeria, jossa en ollut aikaisemmin koskaan käynyt. Hetken mielijohteesta perustin saman tien blogini, joka jatkuu rönsyillen edelleen. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla, jotka sanat liittyvät myös luontoon. Olen toukokuu, tosin olen syntynyt maaliskuussa. Luonnon ja urbaanien maisemien ihailija. Herkkä optimisti (jopa idealisti) ja realistinen ideoiva unelmoija. Blogiasi lukiessa huomio kiinnittyy sisustukseen. Olet esitellyt huonekaluja, niin kodissasi kuin muualla. Mitä sisustaminen merkitsee sinulle? Miten kuvailisit omaa tapaasi sisustaa, omaa makuasi? Sisustaminen on ollut ja on edelleen rakas harrastus. Sisustan selkeästi, isot pinnat ovat vaaleita ja valkoisia. Käytän lähes 100 %:sti luonnonmateriaaleja ja hyvä design on aina onnistuneen ekologisen ostoksen tae. Värikkyyttä luon tauluilla ja pientavaroilla, kuten tyynyt ja pienesineet sekä kukat. Sisustustyylini on klassisen moderni. Kotona-blogissasi sinulla on herkullisia reseptejä. Mistä kokkausintosi on lähtöisin? Mitä tarjoaisit minulle, jos sattuisin tulemaan luoksesi? Ruuanlaittoinnostukseni on herännyt vasta muutama vuosi sitten. Katselen ruokaohjelmia, luen ruokapalstoja ja keittokirjoja. Olin kerännyt sekalaisia kasoja erilaisia reseptejä, joita en kuitenkaan jaksanut koskaan järjestää. Enkä koskaan oikealla hetkellä löytänyt oikeaa reseptiä. Tästäpä suivaantuneena päätin julkaista luettavaksi, mitä keittiössäni Kotona kokkailen. Samalla reseptit tallentuvat kuin huomaamatta. Erotin vuosi sitten pääblogistani ruuat Kotona-blogiin. Kuten Kotona-blogista voi nähdä, en brassaile mitään erikoista ruokaa, joten sinulle tarjoaisin alkuruokana feta-salaattia, jossa on suikaloitu roomansalaatti pohjana, kurkkua, tomaattia, kesäsipulia ja fetaa. Öljy-balsamicokastike. Pääruokana naturel-risoton kera pannulla suolassa savustettua lohta. Jälkiruokana mansikoita maustettuna mustapippurilla. Kermavaahtoa saa pyydettäessä. Esteettisyys, tasapaino, käsillä tekeminen ja kasvun ihme ovat sanoja, jotka nousevat mieleeni lukiessani blogiasi. Mitä nuo sanat merkitsevät sinulle? Ne kuvaavat minua osuvasti, lisään vielä mukaan ideoinnin. Ne kuuluvat elämäntapaani. En tee käsitöitä, mutta ideoin luonnosta ja sen materiaaleista kukin, kivin, sammalein. Ideointieni toteuttamiseen tarvitsen joskus assistentin ja hän on minulle aina valmiina. Käsittääkseni olet matkustanut paljon. Onko sinulla lempipaikkaa, johon haluaisit palata aina uudestaan? Jos on, miksi? Onko paikkaa, jota et vielä ole nähnyt, mutta jonne haluaisit matkustaa? Ranskan Provence on matkakohde, jonne voisin matkustaa uudelleen ja uudelleen. Kaunista, inspiroivaa, kulttuuria ja taidetta. Kaupunkimatkalle haluaisin uudelleen New Yorkiin, inspiroiva ja lumoava suurkaupunki. Haaveeni on joskus matkustaa Iso-Britannian Skotlantiin. Blogissasi on myös runoja kuvien ja päiväkirjamerkintöjen lisäksi. Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Kirjoittaminen merkitsee tunteiden, ajatusten, kokemusten ja muistojen dokumentointia itselle ja muille. Se on mieltä puhdistava rakas harrastus. Ja sitten perinteinen kiperä kysymys eli kumman kankaat valitset syksyn tyynyihin: Marimekon tai Kenzon? Se on Kenzo. Marimekkoa käytän vain pöytäliinoina. Kiitos haastattelusta. Ottaen huomioon, että en itse tiedä oikeastaan mitään sisustuksesta tai kasvien kasvattamisesta, niin eivätkö kysymykset olleet kuitenkin ihan asiallisia…? Kiitos sinulle haastattelusta. Pitää myöntää, että olet blogini perusteella osannut muodostaa erittäin sopivat kysymykset. Persoonani taitaa välittyä lukijoille, vaikka en henkilökohtaisesta yksityiselämästäni ole kertonutkaan.
22.07.2009 - 08:42
Kuka olet ja mistä tulet? Juuri tällä hetkellä tulen vessasta. Noin muuten yleensä juuri sieltä, johon en alkujaan ollut edes menossakaan. Koska aloitit bloggaamisen ja miksi? Bloggaamisen aloitin muistaakseni loppuvuodesta 2006 sorruttuani haastattelijan kieroihin suostutteluihin, ja pystyäkseni laiskana ihmisenä kertoilemaan kuulumiset kaikille tutuille pitkin sekä poikin maailmaan yhdellä kertaa kätevästi. Blogiasi lukiessa sinusta tulee mieleen, että olet jokseenkin äkkijyrkkä vääräleuka, jolla on suuri ja ennakkoluuloton sydän. Pitääkö näkemykseni paikkansa? Ellei, kerro, minkälainen oikeasti olet. No siis oikeastihan minussa on suurinta ja väärintä nenä, eivätkä suinkaan leuka ja sydän. Hallitset mielestäni hyvin pakinatyylin, mutta olen lukenut Hömpän Helmistä, että sinulla on menneisyys myös viihdekirjoittajana. Olen käsittänyt, ettet enää kirjoita viihdettä, mutta kirjoitatko jotain muutakin kuin blogia? Mitä kirjoittaminen ylipäänsä sinulle merkitsee? Jo vain, kirjoitin viihdettä – ajoittain liki päätoimisesti – yli 20 vuotta. Nyt kirjoitan enää vain tienpäällä-blogia, ja toista, suvun omaa, lähinnä keskinäiseen tiedottamiseen tarkoitettua. Blogisi nimen perusteella ja lukiessani päivityksiä, tuntuu, että tie vetää sinua puoleensa. Mikä tiessä saa lähtemään? Mikä on kulkemisen viehätys? Tiessä saa lähtemään sama kuin mihin kulkemisen viehätys perustuu: tärkeintä ei ole perille pääsy, vaan matkalla olo. Se, kuinka ei koskaan tiedä mitä seuraavan mutkan takaa tulee eteen. Mikä tahansa ja samalla kaikki on mahdollista, eikä ohi vilistäviä maisemia tai tietä väsy koskaan katselemaan. Kotisi sisustus näyttää mielenkiintoiselta blogissasi olleiden valokuvien perusteella. Sinulla on esim. moottoripyörä olohuoneessa. Mitä huonekalua/tavaraa/ihmistä et missään nimessä huolisi olohuoneeseesi? Miksi? Matti Vanhasta. Olen lukenut blogistasi, että ainoa syy tehdä työtä, on saada palkkaa. Mikäli sinun ei tarvitsisi tehdä työtä rahan takia, mitä tekisit kaikkein mieluiten? Söisin, joisin ja nai… ei kun siis söisin, joisin, nukkuisin, ajaisin, matkustelisin, lukisin, harrastaisin, viettäisin aikaa tärkeiden ihmisteni kanssa, ja… ja… Käsittääkseni inhoat puuterin värisiä sloggeja, muistan lukeneeni mielipiteesi joskus. Mistä kumpuaa tämä jyrkähkö mielipide? Se pohjautuu täysin visuaalisiin havaintoihin. En pidä myöskään muhkuraisia, liian pieneen kuoreen survottuja nakkeja tai makkaroita kauniina. Saati seksikkäinä. Klassinen kysymys eli Baywatchista tutut, kumman kaa: Pamela Anderssonin tai David Hasselhoffin? Ja miksi? Pamelan. Sillä on käsittääkseni pehmeiksi juotujen aivojen sijasta vain hepatiitti. Kiitos haastattelusta. Oliko tämä ensimmäinen kerta, kun sinua haastateltiin? Entä viimeinen? Haastateltava ei kuulemma etiikan mukaan saa koskaan kiittää haastattelijaa haastattelun lopuksi, joten tyydyn toteamaan, että ei, tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
13.07.2009 - 22:21
Kuka olet? Iisi. No, vähän semmoinen tai sitten tällainen, eli on vaikea peittää savolaista perimää. Lienee myös pohjalaista taustaa - ja kipeniä sieltä Karjalastakin. Näistä kaikista koostuu sekarotuminä, joka tykkää kaikennäköisistä ja -kokoisista ihmisistä, kaikista paitsi omahyväisistä ja ylenkatseisista sikatyypeistä. Milloin aloitit bloggaamisen ja miksi? Kolme ja puoli vuotta sitten eläkkeelle jäätyäni mietin uutta harrastusta, kun olin vanhat hylännyt (ei tapahtunut enää edistystä). Hankin sitten tietokoneen, vaikka en siitä mitään ymmärtänytkään. En tosin tajua paljon vieläkään. Pitihän se oma blogikin saada, sen verran itserakas olen. Ja hauskaa on ollut. Ystäviä saa ja maailmaa näkee lähtemättä mihinkään (kuulostaa ihan lottomainokselta). Blogisi perusteella olen saanut sinusta kuvan, että olet tasapainoinen, sinut itsesi kanssa, lempeä ja luotettava. Millä sanoilla vaimosi ja lapsesi kuvailisivat sinua? Olen vaaka, joka etsii koko ikänsä tasapainoa. Ehkä sen viisarit viimeisenä hetkenä ovatkin rinnakkain. Lempeä olen ainakin kissaa ja pihan eläimiä kohtaan. Enkä raitillakaan ketään kivillä heittele. Luotettava - suurimmat huijarit ovat onnistuneet, kun ovat melkein viimeisen päälle luotettavia. Vaimon kanssa on pärjätty kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, 42 vuotta ilman suuria sotia. Rajakahinoita arkipäivässä sopivasti elävöittämässä sateisia päiviä. Niin, ja poikien kanssa olemme puheväleissä, eivätkä he isäänsä hauku ainakaan edessäpäin. Enkä niskani takaakaan ole naputusta kuulunut. Miten itse kuvailisit itseäsi kuudella sanalla, kolme positiivista ja kolme vähemmän viehättävää ominaisuutta. Tuo on niitä työpaikkahaastattelun kysymyksiä, joihin en koskaan vastannut. Sen vuoksi en juurikaan ollut työttömänä. Jos vastaisin, joku voisi muistella, että juuri noinhan se Aatukin aikoinaan vastasi. Kuka teillä määrää kaapin paikan? Vaimo, kissa vai sinä? Vaimo osoittaa kaapin paikan, kissa määrää ulosmenoajan ja itse olen se verkställande direktör. Käsittääkseni olet aikamoinen kokki, ainakin sopan keittäjä, olen lukenut herkullisia kuvauksia, miten valmistat hernekeittoa. Mikä on lempiruokasi ja kenen valmistamana? Kirjoitan hyvän mielen tuntemuksista, kun maha on täysi. Kun olimme molemmat töissä, niin ruoan teki se, joka parhaiten kerkesi. Kun pidimme kiinni siitä, että kerran pöydässä syömme saman pöydän ääressä kaikki neljä - ja mieluiten yhtä aikaa. Olen lukenut blogistasi hyvän määrän mielenkiintoisia tarinoita ja novelleja, joita olet kirjoittanut. Oletko kirjoittanut pienestä piltistä lähtien? Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Oletko ajatellut julkaista kirjaa? Jos vastaus on myöntävä, mistä tuleva kirjasi kertoo? Jos vastaat kieltävästi, perustele, miksi et julkaise. Olin kova lukemaan heti sen taidon opittuani. Kolmannella oppikoulussa äidinkielen opettaja Ritva Ahonen kannusti kirjoittamaan. Sen jälkeen on melkein jotain viritystä ollut sillä alalla. Kirjaa en ole koskaan tosissani suunnitellut, siihen en ole tarpeeksi sisukas, älykäs, pitkäjänteinen (rastita yksi tai useampi). Enkä voi edes matkia esikoista, joka on julkaissut jo pari kirjaa. Olen ajatellut, ettet varmaan koskaan hötkyile tai painele pää neljäntenä jalkana eteenpäin. Mistä rauhallisuutesi on peräisin? Vai onko ainoastaan virtuaaliminäsi levollinen? Hiilimurskaradalla olin muutama vuosikymmen sitten kohtalaisen nopea, samoin töissäni pyrin (imperfekti) rivakkuuteen, kuitenkaan hötkyilemättä. Varsinkin nykyisin olen suvereeni laiskottelija. Mietin monta kertaa, ennen kuin jätän menemättä. Kuvitellaan hetki, että sinä, peruspositiivisena ihminen, heräät eräänä aamuna ja huomaat peruspessimisti Malmin Polgaran ja ahdistusangstaaja SusuPetalin kuorsaavan sohvassasi, jossa sinä myös loikoilet. Mitä edellisiltana on tapahtunut? Miten tähän on tultu ja miten tästä tilanteesta selviää ja saa vieraat ulos ovesta mahdollisimman nopeasti? Meillä on vain kahdenistuttava sohva ja sekin risa. Vain minä saisin unenpäästä kiinni, Polgara ja SusuPetal pakenisivat kiireimmiten kuorsaustani. Aamulla keittäisin pannullisen kahvia ja kaipaisin edellisiltaista virkistävän kirpeää seuraa huokaillen ja teille runoja kirjoitellen. Kiitos haastattelusta. Toivottavasti en häirinnyt liikaa.
06.07.2009 - 04:54
SusuPetal ArtGalleryssä esittelen näkemyksiäni eri blogipersoonista ja tässä blogissa alkaa nyt blogipersoonien syvähaastattelut. Blogistania on niin täynnä toinen toistaan kiehtovampia persoonallisuuksia, joten on suorastaan velvollisuus ja etenkin kunnia esitellä teille aika ajoin näitä mielenkiintoisia, outoja, hauskoja, viehättäviä, vieraampia ja tuttujakin tutumpia bloggaajia. Näiden haastattelujen kuvitus on haastateltavan toiveiden mukainen. Olkaa hyvät, tässä ensimmäinen haastattelu! Kuka olet? Kuvaile itseäsi kuudella sanalla – kolme positiivista, kolme negatiivista luonnehdintaa. – Yleensä ystävällisen auttavainen, jos syytä on. Hyvä laittamaan ruokaa. Kohtuullinen kirjoittaja ja peto kirotusvihreiden (ei omien) huomaaja. – Kateellinen. Kärttyisä. Valittelee aina ja joka asiasta. Koska aloitit bloggaamisen ja miksi? – Öh... toukokuussa -06, Vinski tuli taloon ja kaverilla oli blogi. Yritin jo aikaisemminkin pitää blogia, mutta siitä tuli liian kirjallinen, en itsekään enää ymmärtänyt tekstiäni – Minulla ei ole muita harrastuksia - en katsele liikkuvaa kuvaa, olen saanut siitä yliannostuksen takavuosina. Olen aina lukenut paljon. Kirjat vievät pois ns. normitodellisuudesta, antavat tietoa, mielikuvia, innostavat, suututtavat, saavat esiin odottamattomia tunne-elämyksiä - elämä ilman kirjoja on mahdotonta! Kuinka monta kirjaa omistat? – n. 45 hyllymetriä. Tappelet jatkuvasti kuljetuspalveluiden kanssa. Kuvitellaan hetki, että kuljetuspalvelut pelaisivat kuin unelma (kuvittele oikein kovasti!). Kenen kanssa tappelisit silloin? – Sosiaalitoimiston, KELAn ja muiden instanssien - joka tapauksessa viranomaisten ja lääkäreiden kanssa! Welhottarena manaat taivaalle ukkosta ja myrskyä. Se sinulta sujuu, mutta mitä tekisit, jos olisit päivän Itsevaltias ja kaikki toivomasi ja haluamasi toteutuisi? – Rauhaa, ruokaa ja terveyttä kaikille - minä en tarvitse mitään. (Kuulostaa kliseeltä, mutta jos todella olisi valta ja voima niin kai sitä käyttäisi muidenkin hyväksi sitten!) – Molempien! En ole koskaan harrastanut kimppakivaa, se kuulostaakin vähän yököttävältä. Ja näin se toteutuisi myös yököttävimmällä mahdollisella tavalla. Söisin ensin paaaaaaaaaaaljon valkosipulia! Olet viettänyt, näin olen käsittänyt, huuruisen nuoruuden Turussa. Mitä vinkkejä antaisit nykyajan nuorille elämän suhteen? – Viettäkää huuruinen nuoruus, ehditte te vielä ryhdistäytyäkin. Tai on siis pakko. Muuten iskee teini-ikä vasta joskus 30-v. jälkeen ja se vasta on kamalaa. Voi se iskeä silti. Eli pitäkää hauskaa, älkää unohtako lukemista ja kaveria ei sitten jätetä! Kiitos haastattelusta. Tekikö kipeää? – Ihan hirveesti nuo muutamat kysymykset. Sattuu niskaan!
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Harrastuksekseen kuvaava opettaja (olisikin toisin päin) - voitte kuvitella, että meidän koulussa valokuvataan koko koulun voimalla 
Ovat varmaan oppilaat ihan kyllästymiseen saakka täynnä valokuvaesimerkkejäni.
