Kotiseudullani kansanihmiset määrittelivät lämpimän äidin sellaiseksi äidiksi, joka vielä hengitti ja jota ei siis ollut viety "laudalle jäähtymään."

Ihan oiva määritelmä, Ensio. Erottaa hyvin elävät ja kuolleet toisistaan, jos ei muuten satu huomaamaan...

Ei se aina niin helppoa ole kuin luulisi, Susu. Muista Norman Batesia vaikka.

Norman ei tainnut sitten olla teiltä päin kotoisin, Enska...?

Naapurikylän miehiä, niitä majoitus- ja ravitsemusalla kunnostautuneita Bateseja oli kyllä Norman. Saivat Nuorkauppakamarin viirin ja kunniakirjan ja nimityksen Vuoden Motelliksi silloin aikoinaan.

Mutta kun äiteestä aika jätti niin mikä meni vikaan?

Jonkinasteinen virtahepo olohuoneessa, arvelisin. Kuulema aika tavallinen ilmiö naapurikylän perheissä.

Olohuoneen voi aina siivota - se pitää tehdä kuten Jeesus teki: solmuruoskalla huitoen kaikki Hellstenit ja muut rahanvaihtajat ulos vaan. Puhdistaan olohuoneen, ja ilmanvaihdon.

Mutta oliko motellikuraattoreita vähennetty? Saiko motellipiireissä lukea Nietzschen ja SusuPetalin blogia vailla kontrollia? Mitä ajanlaskusysteemiä käytettiin?

Nämä ovat perimmäisiä asioita.

Hmm, voiko Nietzsheä ylipäänsä lukea? Minusta se on perimmäinen kysymys.
Motellikuraattoreita on todellakin vähennetty. Nykyään yksi hoitaa kahden piirikunnan majoitustiloja, mikä tietenkin vähentää ruoskan heilumista ja lisää elukoiden määrää. Kriisityöryhmä on kyllä jo perustettu, ja rahanvaihtajat ovat luvanneet varantoa mahdolliselle, tarvittavalla traumaterapialle, mikäli vieroittuminen virtahevosta on liian tuskallista.
Kaikki tämä on laskettu tapahtuvan tässä ajassa ja lasku tulee sitten myöhemmin.

Merkitseekö tämä nyt sitten paluuta Paasikiven aikaan? Silloin ei saanut sanoa ääneen mitään. Minäkin muutin Quebeckiin, Kanadaan, Siellä sai sanoa ääneen, ja kunnioitettiin toisia ja heidän ajanlaskuaan. Tapasin useita eri ajanlaskuja edustaneita ihmisiä, opin ymmärtämään heidän ajanlaskujaan, ja myös kunnioitimme toistemme ajanlaskuja. Laskimme leikkiäkin keskenämme, "sinun päiväsi on minulle vuosi"; näin vapaamielisesti silloin suhtauduttiin ajanlaskuihin Quebeckissä!

Kun tulin takaisin Paasikiven aikaisen Suomeen, kuinka oli? Minua ja ajanlaskuani ei kunnioitettu, vaikka pystyin Quebeckin ajoilta esittämään jopa n. kyynärän mittaiseksi kasvaneen ajanlaskun. Ei ei, torjunta oli osani, miestenvessassakin. Kun menin ajanlaskulle rännille, ensin kuului "ohoh, melkoinen ajanlasku tuolla kundila", mutta myöhemmin se kääntyi ylenkatseeksi, suoranaiseksi torjunnaksi. Milloin, oi milloin, suomalaiset päsevät tuosta iänikuisesta kateudestaan? Helsingin Sanomissakin oli tänään hieno kirjoitus, teol.tri, dos. Mooses Pulla kirjoitti osuvasti otsikolla "Oliko ajanlaskun virheellisyys syynä Tsernobylin ydinturmaan" - hieno, ajatuksia herättävä kirjoitus.

Oi, jo pitäisi sinun luopua tuosta kaunaisesta katsantokannastasi ja tunnustaa, että ihmisiähän me vain kaikki olimme silloin, olemme nyt ja tulemme huomenna olemaan! Avaa sydämesi rakkaudella ja hyväksynnälle, avaa sydämesi mulle ja tolle ja hälle!

Louisianan ranskalaiset, nuo leikkisät creolit, vielä ymmärrän, mutta Quebeck -hei, jotain rajaa globaalisaatiollakin, kamoon! Onhan kyynärässä vara parempi, mutta jos virtsata aiot väärää, niin pahaksi on mennyt, hapokasta suoraan.
Usein käynti urologilla auttaa, ja jos hän ei ole kotona titta på ur -den berättar vart tiden har gått.

Luopua Kauniaisista? En koskaan!

Senkin hienohelma! Arvasin tuon. Jos mihin, niin siihen voi luottaa, että quebeckiläisyys tarttuu kuin tauti tappiin.

Kiltissäni ei ole helmoja. Sinne tarttuu kaikki eikä mikään.

Iloinen humanismi on huono päänalunen, joskin suosittu.

Hahhah, iloinen humanismi. Huh, painajaisunia! Mutta, aina voi nukkua ilman tyynyä. Hyvää yötä.