Hän tietää kaiken. Ei löydy asiaa, johon hänellä ei olisi vankkaa, perusteltua mielipidettä. Itse asiassa hän perustelee mielipiteensä niin laveasti ja käyttäen hengästyttävää määrää sivistyssanoja, ettei kenellekään tule edes mieleen, etteikö hän olisi oikeassa.

On aivan sama, mitä asiaa mielipide koskee, tärkeintä ei ole mielipide vaan perinpohjaiset perustelut, joiden tarkoitus on ainoastaan kertoa kuulijoille hänen laajasta sivistyksestään, nokkeluudestaan, älyllisestä ylivoimaisuudestaan ja tehdä tiettäväksi, että hän osaa ulkoa sitaatteja ja eri tieteenalojen teorioita enemmän kuin tavallisen ihmisen olisi tarpeellista osata.

Jos joku erehtyy ihmettelemään ääneen, miksi hän perustelee kantaansa niin laajasti ja eikö vähempi riittäisi, voisiko vaikka yksinkertaisesti vain sanoa kyllä tai ei, hän hermostuu, mutta yrittää pysyä hyväntahtoisena ja kummastelee itse sitä, eikö kysyjällä ole tarvetta nähdä asioita laajemmin. Ellei tämä vakuuta kysyjää, hän toteaa, että joidenkin ihmisten kanssa keskusteleminen on mahdotonta.

Hänellä ei ole ystäviä, eikä hän ystäviä oman käsityksensä mukaan tarvitsekaan. Hän ei pidä itseään yli-ihmisenä, mutta ei hän niin pidä ihmisistäkään. Toisinaan hän tunnustaa itselleen, että kaipaa rakkautta, varsinkin yhdyntää, mutta samaan aikaan hän tietää, että tasavertaista kumppania olisi mahdotonta löytää, ja siksi hän tyytyy yksinoloon. Lähestyvä vanhuus kuitenkin mietityttää häntä jonkin verran, sillä hän kammoksuu ajatusta, että hänen ruumiinsa – hänen ajatustensa ja mielensä temppeli- joutuisi mätänemään unohdettuna kuukausien ajan.