Puhuttelevaa Susu!

Tätä tiedotusvälineiden tapaa ylikorostaa suomalaisuhreja olen ihmetellyt monen monta kertaa. Aivan kuin muilla ei olisi mitään merkitystä.

"10 000 kuoli, mutta joukossa ei ole yhtään suomalaista. Ja huomiseksi onkin tiedossa ihastuttava aurinkoinen talvipäivä! Lisää päivän säästä kertoo meteorologimme."

Samat ajatukset, Viivi. Tsunamikin olisi varmaan kuitattu samaan tapaan, jollei aalto olisi iskenyt turistien (länsimaalaisten) suosimille rannoille.

Aivan! Liian kaukana, eivät ole suomalaisia, mitä lie... köyhiä... huonoja ihmisiä, ja pitää tästä jouluostoksillekin, ei sitä ehdi tuommoista miettiä, pilata nyt toisen päivä! (Normikansalaisenamiete - Welhotar ei sanoisi näin!)

Ei mene ihon alle, ei, Polga.

Totta. Ainoastaan rikkaiden "sivistysvaltioiden" katastrofit voivat koskettaa - ellei siis mukana ole suomalaisia.

Ihmisen elämän pitäisi olla aina yhtä arvokas. Toki suomalaisilla on mielenkiintoa juuri suomalaisuhreja kohtaan, jos omaisia sattuu olemaan sielläpäin reissussa.

Ps. Youtubessa muuten on editointimahdollisuus, löytyy napin remix alta. En ole editoria kokeillut, mutta se on Premierin pikaversio. Premieriä taas pidetään markkinoiden parhaana editorina.

Tästä tulee mieleen, että tiedotusvälineiden mahti on valtava. Se määrittelee mitä meidän kannattaa ajatella, mille kannattaa uhrata tämän päivän myötätunto.
Kuten Polga sanoi, mitä lie "köyhiä ihmisiä", niinhän me unohdamme omatkin köyhämme - eivät tiedotusvälineet niitä nosta esiin, huonojakin varmaan ovat.

Tietty epäsuhtaa voisi ihmetellä:
Kun WTC:n tornit sortui terrori-iskussa, kuoli kai viitisentuhatta ihmistä, ja maailma "ei ollut sen jälkeen entisensä". Muistojuhla raunioilla katastrofin vuosipäivänä kosketti miljoonia, vai olisiko miljardeja.
Vaan entäpä 10000 bangladeshilaista. Hyvää loppuiltaa, hyvät katsojat, syökää hyvin ja liikkukaa.
Muuten, nuo uutiset tarjoillaankin ihan eri tavalla. Ei ole roskalehdissä äitinsä menettäneiden kolmen pienen lapsen kuvaa, alla teksti: "Meillä on äitiä ikävä".
Susu, tää oli perusteellinen aamuherätys. Ärr meille.

Näin se tuntuu olevan, Elina.

Niinhän sen pitäisi olla yhtä arvokas teoriassa, käytäntö vaan on toinen.
Kiitos vinkistä, Kari. Löysin omalta koneelta myös windows movie makerin, sitä pitää kokeilla.

Katastrofeissakin on eroa, Pantteri, on mediseksikkäämpiä onnettomuuksia ja sitten on niitä, joista ei glamouria löydy. Tulee mieleen tuo brittiläisen Madeleine-tytön katoaminen, josta on tehty aivan uskomaton mediashow, kun samaan aikaan kymmeniä, satoja lapsia katoaa kehitysmaissa, kuka orjatyöhön, kuka seksimarkkinoille. Noilla lapsilla ei vain ole vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä kuten Madeleinella.

Niinpä, Äijä, eipä ole juurikaan näkynyt juttuja niistä tuhansista, joita Irakissa kuoli pommitusten takia -hehän saivat ansionsa mukaan, eikä heille tarvitse järjestää muistojuhlia.

Tekisikös se meistä ihmisinä (peikkoina) parempia jos reagoisimme samalla tavalla kaikkiin kuolemiin maailmassa? Muuta emme ehtisikään kuin voivottelemaan. Tai voisihan sitä toki olla yhtä reagoimaton ja penseä kaikille kuolemille.

Kyllä suuri osa siitä kauhistelusta on tapahtuman koetun läheisyyden tuntua: tuo olisi voinut tapahtua minulle tai läheisilleni. Tähän on selkeästi oikeus, läheisten ja itsen suremiseen, ilman velvoitetta surra täysin tuntemattomia täysin vieraassa maassa.

Suuri osa katastrofiuutisista on vielä yhdenlaista pornoa. Tirkistellään toisen tuskaan kameramiehen kantaman linssin läpi ja ollaan aivan yhtä tekemättömiä kuin se kameramies. Toisaaltahan asia on katselijalle täysin merkityksetön. Ne WTC-tormitkaan ei vaikuta muuten kuin vaikeutuneena lentomatkailuna. Ja ehkä lisääntyneenä pelkona, mikä taas olikin niiden tapahtumien järjestäjien tarkoitus.

Tekstisi synnyttää selvästi ajatuksia, Susu.

Varmaan jonkinlainen kultainen keskitie olisi kai suotavaa, Isopeikko. Nyt minusta tuntuu, että nimenomaan tekemällä joistakin asioista kansakunnan yhteistä murhetta, tehdään sitä sosiaalipornoa, ahdistutaan ja tarvitaan kriisiterapiaa, vaikka itse onnettomuus ei koskettaisi muuten kuin henkisesti.

Oikeus surra on totta kai, kunhan samalla säilytetään jonkinlainen tolkku. Siinä vaiheessa, jos täysin tuntemattomien ihmisten(vaikkakin suomalaisten...) yhtäkkinen, väkivaltainen tai katastrofin takia tapahtunut kuolema saa ihmiset soittamaan kriisipuhelimiin jne, niin ollaan aika pihalla mielestäni. Kuolemasta tehdään happening, jonka turvin saa kunnallista lohdutusta, sillä siitähän on kyse.
Näköjään ihmisten lohdun tarve on suuri, ja siksi minua kuitenkin ihmetyttää myös se valikoiva ahdistus, vaikkakin ymmärrän nuo perusteet, joita tarjosit(tämä olisi voinut tapahtua minulle jne).

Sanat ovat kovin epämääräinen tapa tehdä itseään ymmärretyksi. Peikko halusi kyseenalaistaa kaiken tuollaisen sosiaalipornon, nuo mainitsemasi yhteiset murheet. Samalla peikko tarjosi ymmärrystä sille, että jokin "melkein osui minuun" -tapahtuma voi tuntuakin pahalta. Tolkku on tärkeää. Surua piisaa yllinkyllin jos sitä haluaa itselleen kahmia.

Joo, Peikon sanat vain synnyttivät ajatuksia, jotka eivät oikeastaan johdu Peikon sanoista:)