Ville katsoi minua kiihkeästi. Hänen silmänsä muuttuivat
tummiksi ja pehmeiksi, hänen huulensa avautuivat aavistuksen verran ja kevyt
puna nousi hänen kasvoilleen. Hän oli jumalaisen kaunis. Mustat, kiharaiset
hiukset putosivat raskaina olkapäille ja olisin halunnut koskettaa niitä
hiuksia, tuntea sormissani silkkisen pehmeyden, mutta en uskaltanut ojentaa
kättäni. Olin tuntenut Villen vasta vähän aikaa, pari viikkoa, ja vaikka olimme
olleet yhdessä monena iltana, en vieläkään tiennyt, seurustelimmeko vai emme.
Me emme olleet suudelleet, emmekä rakastelleet. Olimme vain
puhuneet. Puhuneet kapakoissa, huutaneet sanottavamme kovaäänisen musiikin
sekaan. Olimme kävelleet pitkin Kaivopuiston rantaa, Hakaniemen rantaa,
Meilahtea ja puhuneet, puhuneet, puhuneet. Olimme puhuneet kaikesta ja eniten
Villen entisestä tyttöystävästä, josta hän oli eronnut pari kuukautta
aikaisemmin. Ville oli halunnut ruotia sitä suhdetta, miettiä, mikä siinä meni
pieleen, jotta hän ei enää toistaisi samoja virheitä.
Olin oppinut inhoamaan tuota entistä tyttöystävää, jota en
ollut koskaan nähnyt. Ville oli täydellinen, ajatteleva ja tunteva ihminen,
joka ansaitsi parempaa.
-Mä olin jotenkin ihan hukassa ennen kuin mä tapasin sut,
Ville sanoi loikoessaan sohvallani. –Se ero sai mut hukkaamaan kaiken uskoni
naisiin, mutta sä oot palauttanut mun uskoni. Sä sait mut tajuun, ettei kannata
hukata aikaa olemalla vittuntunut. Et elämä on liian lyhyt. Sitä ei kannata
tuhlata. Koska tahansa voi kuolla. Ja sit jää elämättä. Mä uskallan nyt tunnustaa,
et mä haluun herätä aamuisin sellaisen ihmisen viereltä, jota mä rakastan. Mä
en osaa nukkuu yksin, eikä siinä oo mitään noloo. Tunnustaa sellaist. Mä en
häpee olla herkkä.
Hymyilin Villelle katsoessani hänen huuliaan. Tiesin jo,
miltä hänen suudelmansa maistuisi.
-Kiitos, Ani. Nyt mä tiedän, et mun on palattava Katin luo.
Meidän ero oli ihan perseestä, ihan dorkasta syystä. Olis ihan hulluu heittää
kahta vuotta pois sellaisen riidan takii. Sä opetit mulle helvetin paljon. Nyt
mä osaan antaa anteeks ja itekin pyytää anteeks. Kiitti.
Ville nousi, heilautti kättään ja lähti. Hymyillen.
(Sain muuten korjattua ne blogini asetukset: nyt voi kommentoida ilman rekisteröityä nikkiä tai blogger-blogia, hyvä minä!;))
Peggy G, niinhän se on usein, ensimmäinen suhde eron jälkeen voi olla terapiasuhde, jossa käydään läpi edellisen suhteen tuntoja. Ei onneksi aina.
Kiva, kun sait laitettua kommentoinnin kuntoon:)
Louhi, en minä usko, että Ville oli tietoisesti epärehellinen, hän vain löysi naisen, jonka kanssa puhua ja selvitellä ajatuksiaan. Anilla vaan oli eri odotukset suhteen kehittymiseen. Olisi ehkä kannattanut todellakin Anin kysyä, missä mennään.
Voi, Reiska, nämä jututhan ovat fiktiota! Luulisi sinun tietävän, ettei mikään ole totta vaikka siltä näyttäisikin.
Kovin nuorille puhumispuoli on vielä hakusessa, vaikka varmaan tuollaista voi tapahtua myöhemmälläkin iällä.
Minun mielestäni uutta suhdetta ei ole hyvä aloittaa, ennen kuin entinen on märehditty loppuun saakka. Ja minähän olen märehtinyt: kirjoittanut päiväkirjaani, puhunut tyttökavereilleni...
... ai niin, niinhän Villekin teki: hän puhui tytölle. Eikö se Ville olisi voinut märehtiä jollekin vanhalle kaverilleen eikä Anille...? Kyllä ihastumisen vaistoaa. Olisi ollut mukava tietää, missä he tapasivat toisensa. Minä en ainakaan ole ollut nuoruudessani ravintolassa etsimässä itselleni miespuolista tuttavuutta aloittaakseni tiiviin platonisen suhteen. Viittaan tarinan alkuun:
"Olin tuntenut Villen vasta vähän aikaa, pari viikkoa, ja vaikka olimme olleet yhdessä monena iltana, en vieläkään tiennyt, seurustelimmeko vai emme."
Mielestäni Ville piti ovia auki molempiin suuntiin, koska hän ei osannut heti päättää. Jos Villellä olisi ollut pasmat selvänä, hän olisi voinut (hienovaraisesti tai seväsanaisesti) viestittää, että hän haluaa vain kuuntelijan itselleen. Sitähän hän ei tehnyt vaan sopi tapaamisia kerran toisensa jälkeen.
Ehkäpä minä olen dinosaurusten aikainen vanha akka, mutta mielestäni ihmiset voisivat kyllä puhua asiat halki poikki ja pinoon.
(unohtui edellisestä)
Ehkä ihmiset eivät olekaan kapakoissa etsimässä uusia suhteita vaan uusia ystävyyksiä vastakkaisesta sukupuolesta?
Valitettavasti.
En minäkään usko, että Ville olisi tahallaan Ania käyttänyt hyväkseen. Tarvitsi vain kuuntelijaa, ja Ani oli siinä. Ani ei nähnyt tilannetta samoin, mikä tietysti on ikävää, mutta ei näitä aina voi välttääkään. Sitäpaitsi jäi tästä Anillekin jotain, haluaisin uskoa.
Hyvää naistenpäivää kaikille!