Kanavapäällikkö katsoi ärtyneen näköisenä tiimiä. Koko homma oli jumissa.
-Ei helvetti, jotain on keksittävä. Digin tulon jälkeen olemme menettäneet kolme prossaa katsojista. Nyt on pöytään lyötävä formaatti, joka kiskoo ne kanavaluopiot takaisin. Ehdotuksia? Jiri! Anna minulle timantti.
-Ääh, tota, jotain tositeeveetä varmaankin?
-Tietenkin, kanavapäällikkö murahti. –Eihän mikään muu myy mainosaikaa. Mutta mikä formaatti? Helkkari, että ne veivät jo sen Kids in the desert-homman. Se olisi ollut timantti. JiiPee?
-Tuota, noin…miten olisi nörttikaunotar ja gigolo?
-Paskaa.
-Entäs sitten RööriRoopelle morsian? Saisi vähän rassausta mukaan, ei mitään liian rivoa, mutta silleen, Söderholm ehdotti.
-Idiootti. Me ollaan jumissa!
Helmi löi yhtäkkiä nyrkillä pöytäänsä.
-Minä tiedän! Helmi sanoi kiihkeästi, hiljentäen äänensä lähes kähinäksi. –Minulla on täydellinen idea tositeeveeseen. Formaatti, joka sisältää verta, hikeä, kyyneleitä, tuskaa, vihaa, kaikki vieroitusoireet, pakkoliikkeitä, hermoromahduksia, riitoja, tappeluita…
Helmi vaikeni ja katsoi ympärilleen. Tiimin jätkien huulilla väreili tuskan hiki. Helmi hymyili.
-Lukeeko kukaan teistä blogeja? Helmi kysyi ja saatuaan muutaman epävarman nyökkäyksen vastaukseksi, jatkoi: -Nehän on eräänlaisia verkkopäiväkirjoja. Sisältävät mitä nyt ihmiset saavat päähänsä kirjoittaa julkisesti nettiin. Siis ihan mitä tahansa.
-Minä luen Tuomiojan blogia, Kemppinen urahti. –Mitä sitten?
-Höh, ei mitään poliitikkojen blogeja, Helmi sanoi. –Nehän kirjoittavat vaan satunnaisesti ja niillä on muuta elämääkin. Minä tarkoitan himobloggaajia! Sellaisia, jotka elävät koneessa, tai siis koneen ääressä, jotka roikkuvat koko ajan virtuaalissa kirjoittaen omia juttujaan, kommentoiden toisten samankaltaisten blogeja. Sellaisia tyyppejä, jotka valokuvan ottaessaan miettivät jo, miten sitä voisi käyttää blogissa. Sellaisia, jotka saavat suihkussa jonkun kuningasidean ja ryntäävät hiukset märkinä heti koneelle kertomaan sen jutun koko maailmalle.
-Ei kai nyt sellaisia ole? Jiri kysyi. –Oikeasti?
-On, Helmi vakuutti. –Viime viikolla, kun olin flunssassa, kiertelin ympäri Blogistaniaa.
-Blogistaniaa? Mikä se on? Kemppinen kysyi otsa kurtussa. –Helmi, sinä olet taas jättänyt syömisen liian vähälle. Sinä hourit. Ei tuollaista maata ole olemassa.
-Se on niiden bloggaajien valtakunta! Niiden oma maailma, niiden maa –Blogistania! Ihan oikeasti, ne on outoja. Muahhahhahhahhahhahhaaa
-No, mitä niistä? kanavapäällikkö keskeytti Helmin hysteerisen naurun. –Mikä formaatti on kyseessä?
-Irrotetaan ne piuhoista ja heitetään keskelle erämaata, Helmi sanoi. –Ilman koneita, ilman nettiyhteyttä, ilman digikameraa, ilman ainuttakaan teknistä vempelettä, jonka parissa kuluttaa aikaansa.
Helmi katsoi jätkiä ja näki epäuskoisia ilmeitä.
-Se on hyvä formaatti! Helmi henkäisi intohimoisesti. -Ne tulee hulluiksi siellä päivässä, kun ne ei voi kirjoittaa ja kertoa kaikille, miten ne on vaihtaneet mullat kukkiin ja mitä ne on virkanneet ja miten ne kuunteli bussissa lasten rääkymistä! Tai mitä mieltä ne on jostain niille tärkeästä asiasta.
-Minä olen kyllä kuullut jotain blogeista, kanavapäällikkö sanoi verkalleen. –Ja nörtithän ovat aina nörttejä, blogeilla tai ilman. Niitä on kiva kiusata. Tässä voi olla jotain, Helmi! Onko sinulla jo mielessä joitain blogi-ihmisiä?
-Ne kutsuvat itseään bloggaajiksi. Joo, on minulla mielessä muutama, jotka tulevat sekoamaan aika helposti. Yksi on eräs HPY. Luulen, että hänen kypsyttämiseensä menee jonkin aikaa, mutta murtuu kyllä varmasti jossain vaiheessa, sillä hän bloggaa neljällä kielellä ja ottaa valokuvia, joten vieroitusoireetkin voivat olla nelinkertaiset. Ja mikäli erämaassa ei ole punaviiniä, romahtaminen tapahtuu entistä nopeammin.
-Jiri, kirjoita muistilista, kanavapäällikkö sanoi. –Ei punaviiniä. Entä muut?
-Sitten on joku Elegia, jolla on kaksi blogia, ja joka vaikuttaa aika addiktoituneelta blogeihin kommenttiensa määrästä päätellen. Hänellä on parhaillaan menossa joku aakkosjuttu, jonka keskeytyminen tekee varmaan pahaa…
-Aakkosjuttu? kanavapäällikkö kysyi. – Tai ei, älä vastaa, en halua tietää. Entä vielä?
-Araneida, Helmi sanoi. –Hän kommentoi myös laajalti ja on ollut virittämässä jatkokertomusta, jota kirjoitetaan eri blogeissa. Sen jatkiksen katkeaminen hänen osaltaan tulee musertamaan hänet.
-Jatkis? Sairasta porukkaa. Vielä?
-Sitten on vielä yksi, josta en kylläkään ole varma, onko hän edes ihminen vai kone. SusuPetal. Hän pitää itse itseään virtuaalihahmona ja on täydellisen riippuvainen kaiken maailman teknisistä ohjelmista, joita lykkää viiteen eri blogiinsa kyllästymiseen asti.
-Mielipuolista, kanavapäällikkö huokaisi. –Täydellistä. Ainakin nuo neljä on pakko saada. Mutta mitä palkinnoksi? Mitä saa se, joka kestää pisimpään erämaassa ilman viiniä ja tietokoneita? Mikä on niin suuri houkutin, että nuo naurettavat nörtit irrottavat itsensä koneesta?
-Laajakaistakanavapäällikön paikka, Helmi kuiskasi. –Sitä ne eivät voi vastustaa. Muahhahhahhahhahhahhhaaaaa....
*****
Pakinaperjantain 47. haaste on
Jumissa.
Minne voi ilmoittautua?
Mutta huh, tuli tuosta Kids in the desertistä 'Kärpästen herra' mieleen. Onneksi noilla kideillä on sentään kameravalvonta.
Onpa hienoa kun en ole addiktilistalla :) Blogiriippumattomuutteni onkin hiljattain todistettu: pärjäsin mökillä kokonaiset kolme viikkoa ilman nettiä (vai, pitäisikö vielä todistaa etten tullut hulluksi...)
-minh-
Viisi ihanaa minuuttia saa bloggaajat kilpailemaan verisesti, Araneida! Pois tieltä!
Muahhahhhahaaa Polga, luulenpa, että sinullekin ollaan jo lähettämässä ilmoittautumiskaavaketta...
Helmille voit antaa potkut, Elegia, sitten kun voitat kilpailun ja sinusta tulee laajakaistakanavapäällikkö! Ja viinittömyys koskee myös sinua, laatoitus hoidetaan vaikka luonnonkivillä, muahhhahhhahhhaaaa.
Kolme blogia, häh?
Kutis, tuollaisilla todisteilla ei ole mitään arvoa, kun kova laki astuu peliin, sinut voidaan myös tuomita ja lähettää erämaahan, muahhhahhhaaa!
(jep, Kärpästen herra minullakin tuli mieleen...)
Minh, maalaamasi tulevaisuudenkuva on uhkaava -ettei siis nettiä olisi....byähhääähääähhhäääää
Vaan on meitä sairaan paljon....
Mutta ettei himobloggaajille nettiä eikä edes Susulle punkkua? Se olisi tosiaan varmaan Survival game suomalaisittain.
No, olisihan se paha paikka. Kyllä. Gulp.
Niitä kertakäyttöisempiähän nyt jokainen vähänkin yritteliäämpi tuolta tienvarsilta noukkii lepopäivän ratoksi vaivatta, mutta saisivat oikein Emännän.
Ja joo, minä arvasin kyllä tuon punaviinistä luopumisen ottavan luovaa ihmistä kaikkein tiukimmalle.
Punaviini on yhtä tärkeää kuin veri. Jestas, värikin on ihan sama!
(ei aloiteta taas, Ara...sain tänään muuten muokattua sen runosaaririimittelyn...laitan joskus näytille ja varoitukseksi bloggaamisen kansanterveydellisesti rappeuttavasta vaikutuksesta aivotoimintaan...)
Susu, tuo tosi-tv-formaatti menisi taatusti kaupaksi kaikkiin maailman tv-yhtiöihin! eikun bisnes pyörimään!
Ääh, ei minusta ole bisnekseen, ei ole edes sopivia vaatteita:))
Pitäisiköhän tehdä tuollainen tarra ennen kuin se lätkäistään blogiin pyytämättä, Isopeikko?
Oikeat ihmiset saavat rauhassa kokoontua bingohalleihinsa ja raveihinsa ja urheilukatsomoihinsa ja... minä vaan pankolla makasin ja sormilla näppäilin.
Bloggaaja tulee heti hulluksi jos joutuu samaan erämaahan toisen kanssa. On jo Blogistanian olemassa olen edellytys ettei synny tilannetta, jossa Bloggaajat olisivat vaaraksi itselleen tai muille.
Olen valmis mässäilemään avuttomuudellanne - koska multijakso alkaa?!?!?!!?!?!? ;-)
Pahanilkinen suunnitelma, Anonyymi! Olen kuitenkin sitä mieltä, että formaattiin saadaan enemmän tunnekerroksia, jos bloggaajat pistetään kärvistelemään keskenään. Oppivatpahan sosiaalisuutta siinä käytännön avulla, hähää.
Sinä julma Mari! Valmiina nauttimaan kanssabloggaajien ahdingosta.
Hyvä sinä!!! Juuri oikea asenne!
Mistä sinä olet keksinyt näin mielipuolisen idean? Onneksi tuollaisia ihmisiä (?) ei oikeasti ole olemassa!
Blogistania, muaahhaha... Tosi sairasta...
Mutta toi ohjelma olis kyllä paha, se olis paha, se olis paha, se olis paha.. Se olis pakko kattoo AINA.. mä olisin sen kanssa ihan jumissa..
Itse aloitin bloggaamisen vasta kolme kuukautta sitten, mutta olen jo nyt ajautunut aika pahasti koukkuun. Jos ei olisi lapsia, niin en varmaan muuta tekisikään kuin vain bloggaisin päivät pääksytystään. Nykyisessä tilanteessa pitää tyytyä tälläisiin hätäisiin postauksiin, joita tulee tehtyä silloin kun kerkiää - mutta mielessä se on kyllä melkein aina :)
Nimenomaan, Ruu, pitäisiköhän ottaa selvää toimiiko...