Ritu makasi päiväpeiton alla ja nosti päätään hieman, kun Jaakko tuli makuuhuoneeseen. Jaakko rypisti otsaansa ja istuutui sängyn laidalle.

-Ei tästä tule mitään. Ei näin voi jatkua, Jaakko sanoi ja huokaisi raskaasti. –Et sinä voi maata täällä.

Ritu ei liikahtanutkaan. Jaakko nousi ylös ja meni ikkunan ääreen.

-Siellä on niin kaunis ilmakin. Mentäisiin nyt ulos. Ei tämä näin voi jatkua. Että...että sinä vain makaat ja odotat, että minä passaan sinua. Ei sellainen käy.

Jaakko avasi ikkunan ja tunsi sieraimissaan pakkasen tuoksun. Yöstä tulisi kylmä.

-Piipahdetaan ihan nopeasti ulkona, eikö niin, Ritu? Tekee hyvää meille molemmille. Minä olen istunut koko päivän duunissa, ja sinäkin olet ollut sisällä...

Jaakko vaikeni. Hän huokaisi toistamiseen ja tiesi, että puhe oli turhaa. Ritu ei ymmärtänyt. Ei edes halunnut ymmärtää. Ei ainakaan lempeää puhetta. Jaakko pudisti päätään. Hänen pitäisi olla tiukempi. Hänen pitäisi vaatia Ritulta enemmän. Hyvällä hän oli yrittänyt tähän asti, eikä se ollut auttanut. Oli aika ottaa uudet keinot käyttöön.

-RITU!

Jaakon karjaisu sai Ritun liikahtamaan, mutta mitään muuta ei tapahtunut.

-En minä jaksa tällä tavalla! Ei sinusta ole mitään seuraa, sinä vain nukut ja syöt. Olisit edes iloinen, kun tulen kotiin, mutta ei, ei edes sitä! Sinä et jaksa nostaa persettäsi tuolta sängyltä!

Jaakko tunsi hien kutittavan niskassaan. Hän ei olisi halunnut olla vihainen, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ritu oli saatava ymmärtämään. Tällainen pelleily oli kestänyt liian kauan.

-Se olen minä, joka määrään täällä! Minä! Ja kun minä sanon, että nyt pois siitä sängyltä, sinä tottelet! Kuuletko! Senkin...senkin perhanan narttu.

Ritu katsoi Jaakkoa loukkaantuneena ja Jaakko tunsi piston itsessään.

-Älä nyt, Ritu, en minä sitä silleen tarkoittanut. Minä en vaan...ei tämän näin pitäisi olla. Minähän hankin sinut seurakseni, lenkkikaverikseni, mutta ei sinusta ole mihinkään. Kyllähän minä tiedän, että sinua paleltaa talvella, sen takia minä sen takinkin sinulle hankin. Älä nyt katso tuolla tavalla, en minä huuda enää. Minä, minä...en vaan tiedä. Se on minun sänkyni, kuule, Ritu. Tulisit nyt pois, käydään iltapisulla vessassa, enhän minä sinua ulos raski viedä, kylmähän siellä jo on. Anteeksi, että huusin. Mikähän perhana minuun oikein meni?

******

Alastalo antoi loppulauseen.