Siitä kesästä muistan pietaryrttien makean, keltaisen tuoksun, joka maistui sormenpäissä, huulilla ja kitalaella. Istuin ruohikossa ja nypin sormillani pieniä aurinkoja, musersin kukan pieneksi, sirottelin pehmeää kukintoa syliini ja kuuntelin mummun suusta tulevaa huokausta. Hän puhalteli ilmaa ulos, veti sitä sisään ja sanoi, että meidän oli levättävä vielä hetken ajan.

Mummu istui kivellä, minä hänen jalkojensa juuressa. Pietaryrtit ympäröivät meidät, ruoho oli korkealla ja poimin käteni täyteen pieniä, kovia kukintoja, heiluttelin niitä kämmenelläni ja varoin, ettei yksikään niistä pudonnut maahan. Mummun hengitys muuttui, tuli liian hiljaista ja pyysin, että mummu soittaisi minulle jotain. Mummu kaivoi esiliinansa taskusta huuliharpun, kopautti sitä pari kertaa ja nosti soittimen huulilleen. Ensimmäiset soinnut herättivät pensaassa nukkumassa olleet varpuset ja ne lehahtivat närkästyneinä lentoon, kiertelivät hetken ympärillämme ja palasivat sitten takaisin. Mummu soitti ja minä aloin rusentaa kukintoja, yksi kerrallaan, kunnes käteni olivat täynnä keltaista.

Halusin jatkaa matkaa ja mummu nousi kiveltä. Hän tarttui käteeni ja kysyin häneltä, koska äiti tulisi kotiin. Mummu oli hiljaa, eikä hän vastannut minulle, kun kysyin, missä isä oli. Kuljimme eteenpäin ja pudottelin kädessäni olevia kukkia tielle. Mummu ei puhunut mitään. Iso laukku hänen kädessään heilui ees-taas, askeleiden tahtiin ja toisella kädellään hän puristi sormiani hyvin lujaa.