Hyppykiikun nitinä kävi Sarin hermoille, mutta katkeamaton kitinä oli
parempi kuin se, että Henna ryömi lattialla. Marko pomppi ympäri
asuntoa, eikä muistanut ja ehtinyt katsoa eteensä.
Sari
täytti astianpesukonetta. Marko juoksi keittiöön, jarrutti, mutta ei
ehtinyt pysähtyä, vaan lensi avonaisen koneen oven päälle. Ovi romahti
alas lattialle.
-Voi, helvetti. Kato nyt mitä sä teit! Helvetin, helvetin helvetti.
Marko kömpi oven päältä, perääntyi ja alkoi itkeä. Henna lopetti hyppimisen.
-Pää kiinni!
Henna
roikkui kiikussa ja katsoi Markoa, joka juoksi piiloon pöydän alle.
Sari nosti ovea ja yritti sovittaa saranoita paikoilleen, mutta ei
onnistunut. Hän luovutti ja laittoi oven seinää vasten. Marko hiipi
pöydän alta olohuoneeseen ja alkoi heitellä duploja tyhjään
muovilaatikkoon. Henna jatkoi hyppimistä.
-Marko! Ole hiljempaa! Onko niitä pakko heittää? Mitä?
Marko
lopetti heittämisen. Sari huokaisi ja istuutui lattialle. Hän katsoi
astioita rikkinäisessä koneessa, ne olisi pestävä nyt käsin. Hän ei
jaksanut. Hän halusi vain olla, ihan hiljaa, jossain muualla.
Olohuoneesta kuului rysähdys ja Marko alkoi itkeä. Sari peitti korvansa käsillään. Markon itku vaimeni hetken kuluttua.
-Pipi.
Marko nyki Sarin puseroa. Sari vilkaisi poikaa, verta ei näkynyt missään.
-Pitääks sun koheltaa niin paljon? Totta kai siitä tulee pipi. Oo nyt hiljaa ja mene pois.
Marko
kääntyi ja alkoi juosta. Hän pysähtyi keinun luona, tarttui Hennaa
jaloista ja sinkautti tytön vauhtiin. Tyttö alkoi kirkua.
-Mitä
helvettiä sä teet! Miten monta kertaa mä olen sanonut sulle, ettei noin
saa tehdä! Joku päivä sä tapat sun siskos ja sitten kun se on kuollut,
se on sun vika! Sun vika! Painu helvettiin!
En minäkään aina jaksa ns. kunnon äiti olla, mutta luojan kiitos, en ihan noin kamala ole tainnut koskaan olla.. Valitettava tosiasia lienee, että äitien jaksaminen on niin ja näin monesti, etenkin jos lapset tulee kovin peräkkäin. Mutta pelotella nyt lasta siskon tappamisella ym. Huh!
Totta, äitien(ja isien) jaksaminen voi olla niin ja näin, niin kuin totesit, eikä siinä mitään, jokainen väsyy, ainakin joskus, joskus useammin. Tärkeintä olisi varmaan hakea/saada apua, kun ei jaksa, varsinkin jos raivonpurkaukset alkavat olla samaa luokkaa kuin tällä äidillä.
Kiitos kommentistasi!
Mutta totta, levätä pitää ihan oikeasti joskus. Sen on velkaa itselleen ja muille ja toivon mukaan siihen lepäämiseen on myös mahdollisuus.
Töistä saa kyllä lomaa ja sairaslomaa, mutta kotoa ei. Se on aika kovaa. Sarilla on varmaan jotain muutakin ongelmaa elämässään, mutta niitäkin on vaikea ratkoa jos ei jaksa edes tätä arkea.
Tuo Marko vaikuttaa ihan tavalliselta lapselta. Voi kun se vaan sais vähän hyvää huomiota.
Lasten isä? Isovanhemmat? Kummit? Ystävät? MLL:n lastenhoitopalvelut? Kunnallinen kotipalvelu tai perhetyö?
Ensin Sarin tietysti pitää myöntää, että hän ei jaksa, vasta sitten hän voi hakea apua. Joskus kulissien ja julkisivun ylläpitäminen istuu tiukassa. Ikään kuin olisi häpeä sanoa, että ei jaksa, niin kuin se tekisi huonoksi vanhemmaksi.
Työelämä tunnustaa, vaikka ei aina hyväksykään, mahdollisuuden kokea burn outin, kotona olevalle se on tabu, josta tulee huono vanhemman stigma otsaan.
Hyvällä huomion saaminen on niin paljon vaikeampaa kuin huonolla. Ainakin silloin, jos vanhempi on väsynyt/masentunut, joskus muutoinkin.
Etenkin anopin ikäiset naiset sanovat helposti,että kun minä olin nuori,ei silloinkaan apua ollut tarjolla,yksin oli viiden lapsen kanssa pärjättävä...
Ja kaikki muu apu sitten maksaa tai sitä ei vaan ole tarjolla "kuin alkoholistiperheille tai ns.monikkoperheille" ja ainakin meillä päin - ei edes niille. Onneksi omat lapseni ovat jo isoja ja sen verran harvaan tehtyjä että on aina ollut vain yksi kiltti kullannuppu kerralla :)
Nimimerkki Toiveikas
Tuosta avusta, joka maksaa, niin joskus olen miettinyt sitä, miksi on niin vaikeaa maksaa lastenhoidosta esim. MLL:n lastenhoitajille. Silloin tietysti, jos rahaa ei ole lainkaan, asian ymmärtää, mutta tiedän perheitä, joissa kivutta voidaan ostaa muutama DVD-leffa viikossa, puhumattakaan muusta(jonka minä ahdasmielisenä katson turhaksi...), mutta muutamaa euroa per tunti lastenhoitoon ei haluta tuhlata. Joskus se kannattaisi.
Riippuu varmaan missä päin Suomea asuu tuo kunnallisen avun saaminen. Helsingissä on perhekeskuksissa lasten kotihoitopalvelua, jonka hinta määräytyy perheen tulojen mukaan. Jos tulot eivät riitä, on mahdollisuus saada sosiaalitoimen kautta kodinhoitajia. Se vaatii tietysti sen, että itse kertoo tarpeensa, ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään, joillekin tämä on korkea kynnys.
Miten muualla asia on järjestetty, siitä en tiedä sen tarkemmin.
Voi Tui Toiveikas, toivotaan, että asiat ovat niin kuin kirjoitit.
Niin Siren, lapsi voi muuttua hirviöksi, jos vanhempi on liian väsynyt. Tai ainakin vanhempi kokee lapsensa sellaiseksi.
Sen tiedän, että Helsingissä ainakin joillain alueilla systeemi toimii, vanhempi voi saada sosiaalitoimen(joko lastensuojelun tai toimeentulopuolen kautta) kotiinsa joko MLL:n hoitajia tai kunnallisia kodinhoitajia esim. 2-3 kertaa viikossa kolmen-neljän tunnin ajaksi(määräajaksi). Ympärivuorokautista se tuki ei tietenkään ole, mutta jos tilanne on niin paha, että lepoa tarvitaan enemmän, on mietittävä, olisiko lapsille paikallaan esim. viikon-kahden sijoitus(jos paikkaa löytyy) johonkin sijaisperheeseen, jotta äiti saisi levätä. Tämä tietysti taas vaatii sen yhteydenoton sos.viranomaisiin ja ihmisten kynnys on korkea. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mielummin apua liian aikaisin kuin liian myöhään.
Vasta eilen törmäsin tähän asiaan. Minulla on äiti, joka ei hoida lapsiani. Lasten isänäiti hoitaisi, mutta en kehtaa pyytää häntä enää hoitamaan lapsia, koska exäni vie lapset mummilaan omilla viikonloppu vuoroillaan. Minä jaksan kukkua kaksi viikkoa noiden kanssa, ja isä ei kahta yötä? Joskus tuppaa vituttamaan.
Miten olisi, saisiko ystävien kanssa järjestettyä jonkinlaista lastenhoitorinkiä? Vaikka itsellä on pari lasta, niin ihmeen hyvin tuntuu sujuvan kun ottaa yökylään kaverin pari lasta(riippuu tietysti minkä ikäisiä ovat). Lapsilla on seuraa toisistaan ja joskus ovat vieraskoreita, joten yksi yö voi mennä hyvin.
Entä lapsettomat ystäväsi, voisiko heitä pyytää apuun?
Minusta tuntuu, että yksi vaikemmista asioista on pyytää apua. Joskus sitä ei todellakaan ole tarjolla ihan helposti, mutta yhtä vaikeaa on myöntää itselleen, että nyt palaa pinna ja haluaa edes hetkeksi rauhaan. Äitimyytti elää vahvana -kaikki se kärsii, kestää jne.
En tiedä sen kummemmin kotiseutusi tilanteesta, onko sieltä mahdollista saada kunnallista kodinhoitoapua, esim. kodinhoitaja tulisi katsomaan lapsia siksi aikaa, kun käyt esim. jumpassa, kävelemässä tai mitä tahansa. Yksi vaihtoehto on myös viikonloppuperheet, joita voi hakea sosiaalitoimen kautta, ovat perheitä, jotka ottavat lapsia luokseen 1-2 kertaa kuukaudessa viikonloppuisin.
Jaa, että mitä nämä traumojen tutkiskelut kertoisivat minusta? En nyt tähän hätään keksi muuta kuin, että erilaiset tavat käyttäytyä kiinnostavat minua. Keksitkö sinä lisää?
Kiitos kommentistasi, pitääkin tutustua blogiisi.
Kavereista on apua sen verran, että saan käytyä kaupassa tms, enempää en kehtaa pyytää, tuntuu, että jatkuvasti pyydän noitakin palveluksia.. Siis pintähän tuo on, puoli tuntia kenen tahansa päivästä.. Mutta kuitenkin. Minä ajattelen aina muita.
Ja tuo mummin pyytäminen.. Ei. Ei enää. Hän on kieltäytynyt tarpeeksi.
Apua saa harvoin pyytämättä, se on ikävä tosiasia. Eikä tietenkään tee mieli pyytää, jos tulee kieltäviä vastauksia. Mutta...usko, että et ole riesaksi, joskus riittää, kun kertoo sille, jolta haluaa apua, ettei oikeasti jaksa. Silloin voi löytyä myötätuntoa ja ehkä myös apua...?
Voimia!
Olen ollut itsekin väsynyt ja huonossa kunnossa, mutta en lähelläkään tuota. Avun pyytäminen on vaikeaa, todella vaikeaa aluksi, mutta kun tarpeeksi avoimesti sanoo että NYT minä en jaksa, niin kyllä joku jossain ymmärtää. Uskon näin ja toivon sitä.
Jaksamisia!
Eivät ne olleet tämän tarinan lapset kuin äitikään hirviöitä, , en usko ihmisen synnynnäiseen pahuuteen tai hirveyteen. Mutta selvästi tilanne vaatii time outia ennen kuin syntyy vaurioita, jotka sitten negatiivisten katalyyttien kanssa saattavat aikanaan kyllä olla pahuuden kasvualustana.
Jaa, no, ihqu oma miälipide. Mutta kirjoitat hyvin !
Pantteri, tottapa hyvinkin. Työssään voi palaa loppuun, mutta kotona olevalle vanhemmalle sitä ei sallita -kertoo lastenhoidon arvostuksesta; eihän sellainen voi olla raskasta, joten siinä ei voi olla ongelmia. Surku.
Totta, time out on paikallaan tässä perheessä, toivottavasti apu ja breikki löytyy, ettei negatiivisuuden kierre pääse alkamaan -sellaista on hirvittävän vaikea katkaista.
Pakko yleensä päättää nämä tarinat pilkkuun, koska en todellakaan tiedä, mitä näissä tulee tapahtumaan ja mielelläni annan ennemmin lukjoiden miettiä tarinan etenemistä kuin että kerron arvaukseni teille.