Aloin miettiä, että miksi se on tyhmää. Miksi sitä ajattelee itsensä tyhmäksi kun tyhmä on oikeastaan ollut se toinen.

Oho, mahtava runo. Tässä on aivan omanlaisensa lyriikka.

Jep, tämä olisi hyvä laulu.

Joskus me vain ollaan tyhymiä :o)

Niin, Kirsti, sitä minäkin ihmettelen. Miksi on vihainen itselleen, jos joutuu esim. petetyksi. Tietysti sitä vihaa myös sitä toista, mutta myös itseään. Pettynyt itseensä, kun uskoi? Itseinhoa?

Hmm, Mikko, osaatko säveltää? Minä en :(

Hani, niin kai se on -ainakin uskotellaan itsellemme, että olemme tyhmiä, ehkä siten on helpompaa, sillä eihän viisas ihminen mene halpaan, eihän?

"luulee, että
minä rakastan sinua tarkoittaa
samaa kuin
sinä rakastat minua"

Voi että on tota joskus. Koko runo on hieno, mutta tuo on hienoin kohta. Mikä kuvaus yhdenlaisesta rakkaudenkaipuusta ja toiveajattelusta. Sopisi hyvin jokin kirjan motoksi. Ei voi kuin kiittää taas!

Tosin runon nimi ei vastaa sisältöä, paitsi jos on ironinen, Tyhmyydestä ei ole kysymys, vaan pettymyksestä. Puhuuko runon puhuja itselleen? Silloin otsikko voisi sopia.

Tui, epäilen että kyseessä on synkkä yksinpuhelu eli puhuja puhuu itselleen, joten otsikko ei liene ironinen.

Ajattelin tässä yhteyttä tuohon edelliseen kertomukseesi. Ehkä tuolle ikääntyvälle naiselle oli tapahtunut jotain tällaista. Sitten kului pitkä aika ilman uskallusta uuteen yritykseen. Kaikille se uskallus ei tule koskaan takaisin. Taidan puhua itsestäni.

Niin, virkkis, ei kai ole mitään surullisempaa kuin kadotettu uskallus. Varsinkin, jos se on seurauksena jostain pahasta, jonka on kokenut.
Kaikki me puhumme itsestämme, yhteisiä asioita.

No ei.. Kai.. Eihän..? ;o)

Jaa, Hani, vaikea sanoa, ehkä mekin menemme joskus halpaan...?

Hyvä runo. :-) Ja kiitos viimeisestä!

Ok, Mari, sanansaattajia välillä tarvitaan :)

""luulee, että
minä rakastan sinua tarkoittaa
samaa kuin
sinä rakastat minua"

"Voi että on tota joskus. Koko runo on hieno, mutta tuo on hienoin kohta. Mikä kuvaus yhdenlaisesta rakkaudenkaipuusta ja toiveajattelusta."

Hassua, minä tulkitsin sen niin, että "lausuja" tarkoitti, että hänelle on sanottu "minä rakastan sinua", ja että hän oli tyhmä kun luuli sen tarkoittavan sanojan rakastavan häntä.

Hassua, mutta se merkitsee vain sitä, että lauluna tämä olisi vielä parempi, koska siitä on näköjään niin helppo vetää erilaisia tulkintoja.

Susupetal: "Hmm, Mikko, osaatko säveltää?"

Tottakai.

Kääntelin noita tulkintoja, ja hyvältä tuntuivat molemmat.

"Susupetal: "Hmm, Mikko, osaatko säveltää?"

Tottakai."

Hmm, Mikko, sävellätkö tämän runon, siis?

Voi, säveltämiseen menisi aikaa, ja sitä minulla ei ole. Tämä on tosi. Toisaalta sinun kannattaisi hankkia paljon parempi muusikko kuin minä olen sovittamaan tuon kappaleen. Tämä ei silti tarkoita sitä, että kieltäytyisin, vaan se tarkoittaa sitä, että minä laitan kitaran hankintalistalle. Minulla on kitara, ja hyvä kitara onkin - käsintehty Suomessa, jopa mikrofonien kelat on käsin käämitty - mutta se on lainassa, on ollut jo useita vuosia. Saanee myös pysyä lainassa, sillä minä en tarvitse sitä niin paljoa kuin sen lainaaja. Itse asiassa on ehkä parempi, ettei minulla ole kitaraa lainkaan, sillä on olemassa matematiikka ja suunnattomat määrät mielenkiintoista kirjallisuutta - valokuvausta unohtamatta!

(Vielä tuosta runon tulkinnasta: minulle ei koskaan ole sanottu minua rakastettavan vastoin totuutta. Vaikuttaa siltä, että ainakaan suomalaiset ei käytä kyseistä sanaa fraasina. Kaikella kunnioituksella Tuita kohtaan, mutta minä en käsitä, että miten joku voisi luulla toisen rakastavan, jos itse sanoo rakastavansa. Sellainenhan on erittäin epäloogista.

Toivottavasti ihmiset säilyy rehellisenä, eikä käytä sanaa "rakastan", elleivät myös tarkoita sitä. Itse en ole koskaan käyttänyt valheellisesti tuotaa pyhähköä sanaa.

Minulla on aikaa -odottaa, että sinulla on joskus aikaa.
Minulla on monta kitaraa ja kolme sointuakin niihin. Klassikon ainekset? :)

Minulla on se käsitys, että jos ihmiset sekoittavat ihastumisen tunteen rakastumiseen, he voivat hyvinkin hokea "minä rakastan sinua", vaikka oikeampi lause olisi "olen ihastunut sinuun" tai "rakastan tätä ihastumisen tunnetta" tms.
Tällöin voi tietysti tulla noita väärinkäsityksiä -jos toinen rakastaa ja toinen on vain ihastunut...?

Enkä lainkaan ihmettele sitäkään, kun itse sanoo rakastavansa ja luulee toisenkin tekevän niin, rakastavan. Ihmisillä on taipumus kuulla mitä haluavat, uskoa mitä haluavat, kyky projisoida omia tunteitaan muihin. Ihminen jopa tulkitsee sanattoman viestin mieluisekseen("ei kieltänyt, hymyili -hän siis rakastaa minua" tms).
Nämä seikat mielessäni ymmärrän hyvin Tuin tulkinnan, kuten myös sinun näkemyksesi.

No johan on ihme ja kumma! Lueskelin äsken psykologiaa ja mietiskelin sävellystä ja rakkautta. Minua alkoi harmittamaan, kun en voinut täyttää pientä pyyntöäsi. Mietin enemmän, ja mitå enemmän mietin, niin sitä enemmän vakuutuin sinun ansaitsevan täysin erilaista kohtelua. Runostasi pitäisi tehdä maailma ääniavaruuteen, mutta ei syyttävä tai ankara, vaan kiihkeä että rauhaisa, levollinen ja tahdikas, tutkiva, iloinen, sekä hivenen suruisa. Jos olet kuunnellut Dave Lindholmin "Aino" -levyn, niin tiedät suunnilleen, mitä haen.*) Siis Ainon herkkyyttä, mutta ilman siinä kumpuilevaa tuskaa. Ainon herkkyyttä seesteisen kesäillan kypsyyttä huokuvalla hyväksynnällä.

* * *

Kuten kirjoitin, niin mietin myös rakkautta. Jonkin aikaa sitten ajattelin, että ihastuminen ja rakastuminen on samoja asioita, mutta siinä missä ihastuminen on kevyttä, niin rakastuminen voi olla raskasta. Suomen kielen fonatiikka sopii hyvin äskeiseen määritelmään, ja ehkä ei ole sattumaa, että miksi juuri mainittuja sanoja käytetään kuvaamaan eroja rakastamisen tunnetiloissa.

Rakkaudesta on paljon kirjoitettu, mutta se tuskin tarkoittaa, että siitä ei voisi kirjoittaa lisää. Tietyllä tavalla ajateltuna rakkauteen liittyy mielestäni korvaamattomuus. Ei voida ajatella, että joku olisi rakastettu, jos hän on ei viivy ajatuksissa kuin tapaamisessa kuluvan ohimenevän hetken. Näin ollen koira ei rakasta kaikkia tapaamiaan ihmisiä yksilöinä, vaikka hänen käytöksensä saattaisi muuta viestittää. Sen sijaan koira voi rakastaa ihmisiä joukkona, sillä ihmiset joukkona voi olla koiralle korvaamattomia.

Otin koiran esimerkiksi, koska koirilla on harvinainen kyky tuntea ja ilmaista tunteitaan ennakkoluulottomasti. Ihmisiltä vastaava kyky puuttuu, mikä olkoon yksi merkki siitä, että ihmistä ei todellakaan voi pitää ylivertaisena muihin olentoihin nähden.

Olen pitkään väittänyt, että ihmisten tulisi rakastaa toisiaan enemmän. En ole ensimmäinen, joka niin on väittänyt, ja tuskin olen viimeinen. Mutta rakkaus, tuo hieno tunne, vaatii ihmiseltä paljon. Voidakseen rakastaa, ihmisen täytyisi olla valmis luopumaan itsekkäistä vaateista, kuuntele, rakkaus ei halua aiheuttaa pahaa rakastamilleen kohteille. Tästä päästiin varsinaiseen asiaan, eli siihen, että niin kauan kuin ihminen turvautuu ulkoisiin tekijöihin elämisen tuskien lievittäjänä, hän ei kykene rakastamaan maailmaa täysimittaisesti.

Nyt tämä rupeaa menemään hieman monimutkaisemmaksi. Rakastaminen on ihmisille ominaista jopa siinä määrin, että ihminen pyrkii hankkimaan sijaiskohteita rakkaudelleen, jos luonnolliset kohteet on sattunneesta syystä käynyt vähiin. Eli jos ihminen on (ääri)oikeistolainen, niin hän ei tietenkään voi rakastaa ihmisiä joukkona. Tälläiset ihmiset voivat ruveta rakastamaan esim. suklaata, valtaa, ja sitä kautta rahaa, autoja, itseään, työtä. Työ on hyvä sijaiskohde rakkaudelle, koska siinä on ihmisten kanssa tekemisissä. Voi rakastaa työn kautta ihmisiä. Sanomattakin on selvää, että sellainen rakkaus on säälittävää ja onnetonta, sillä siinä ei ole mitään mahdollisuutta antaa rakkaudellaan - vastaanottaja puuttuu. Auto ei välitä, että miten paljon sitä rakastetaan. Vielä vähemmän on mahdollista saada vastakaikua rakkaudelleen, eli tulla itse rakastetuksi. Ironisesti voisi siis todeta, että rakasta vain itseäsi, ja äänestä kokoomusta.

Vielä hieman lisää. Koska rakkautta ei ole helposti mahdollista demonisoida ja rakkaudella on pitkäaikaiset perinteet hyveenä, niin joissain kulttuureissa sana "rakastaa" on kokenut inflaation siten, että ihmiset saattavat hokea epätavallisen paljon rakastavansa. Niin tekemällä voi yrittää kompensoida kyvyttömyyttään rakastaa luonnollisia kohteita tai voi yrittää uskotella itsellensä rakastavansa. Joissain toisissa kulttuureissa vilpittömästi ja pelottomasti rakastavat koetaan uhkana, koska heistä heijastuu käänteisesti oma kyvyttömyys rakastaa - oma onnettomuus ja tyhjyys paljastuu. Tällöin jotkut sisäiset defenssit, kuten esim. torjunta, järkeistäminen, kieltäminen ja älyllistäminen pitävät tosin huolta siitä, että tuskaa tuskin kerkeää havaita. Näin rakastava muuttuu hölmöksi ja itse säilyy varmasti normaalina, ja vielä mukamas viisaana aikuisena :)

(Vai on sinulla kolme sointua, saanen arvata ne? Usko, toivo ja rakkaus.)

(Ne on minullakin. Hyvää yötä.)

Mikko, olet paljon miettinyt rakkautta. Ihastuminen, rakastuminen, rakastaminen -ne kaikki tuntuvat merkitsevän eri ihmisille eri asioita, ja siksi ei ole mikään ihme, että väärinkäsityksiä syntyy. Tämä ei tarkoita, että olisin eri mieltä siitä mitä kirjoitit, allekirjoitan monia pohdinnoistasi, mutta todellakin hyvä muistaa, että ihmiset puhuvat samoista asioista eri sanoilla ja eri asioista samoilla sanoilla ja eri asioista eri sanoilla. Onneksi joskus sentään samoista asioista sanoilla sanoilla.
Ei ihme, jos emme välillä ymmärrä toisiamme.

Usko, toivo ja rakkaus. Totta, se on hyvä kolmisointu, vaikka tietysti minä proosallisena ja pragmaattisena ihmisenä ajattelin C, G ja aa seiskaa :)

Hmm, voi vide. Havaitsin, että Hani oli sittenkin osittain oikeassa. Meikäläisellä oli niin rankka torjunta päällä, että en meinannut tajuta lainkaan, että tarjotessani onnesta huumaantuneena rakkaudentunnustuksia jollekin toivoin saavani niitä myös itse. Eli voi olla mahdollista, että tarveyllykkeen seurauksena yliminä ajatteli kohteen rakastavan, jos minä rakastan kohdetta.

(Minulla kesti puoli päivää, ennen kuin tuska ja häpeä todellisuudesta hellitti ja pystyin kirjoittamaan äskeisen tänne.)

Puoli päivää on aika lyhyt aika ihmisen elämässä, Mikko, joillakin voi mennä koko ikänsä ennen kuin pääsee häpeästä :) Niinhän se on, että useimmiten odottaa sitä samaa toiselta, minkä on itse valmis antamaan, varsinkin rakkautta.

Oi kiitos. Toivottavasti huomasit, että kirjoitus, jonka alla kommentoit oli fiktiivinen... Jos nyt luit sen. On siellä tottakin. Runoa en nyt jaksa kommentoida kun niitä tulee kommentoitua muutenkin, mutta onhan tässä paljon ajatuksia.. =)

Oikeastaan minulle on aika samantekevää, onko juttu totta vai tarua, pääasia, että se kiinnostaa ja koskettaa jollain tasolla.