-Voitaisko me kysyä tolta?
-En mä tiedä. Onks sul vielä se lappu tallella?
-On.
-Miten paljon me saatiin? Riittäks rahat?
-Riittää. Äiti antoi kaks euroo ja pulloist tuli yli
kymmenen euroo.
-Me ei saada hävittää lappuu.
-En mä hävitä. Ei me voida tolta kysyä.
-Miksei?
-Se näyttää siltä, että se vois soittaa kytille. Tai
sossuille.
-Musta se näyttää ihan kiltiltä. Onks sulla vielä se lappu?
Me ei saada hukata sitä.
-Joo, toi soittais kyl sossuille.
-Mä tykkäsin niist.
-Kenest?
-Niist sossuist ku kävi leikkimäs meidän kans.
-Oli ne aika kivoi. Mut äiti ei tykännyt niist.
-Ei. Onks sul viel se lappu?
-On.
-Me ei voida mennä himaan ilman kaljaa.
-Ei. Kysytään tolta. Se näyttää silt, et se vois ostaa. Se
on vähän kännis.
-Kysy sä. Sä oot vanhempi.
-Aina mä. Sun vuoro välil.
-En mä haluu. Kysy sä.
-Aina mä. Okei.
-Luuleksä, et meil jää rahaa jätskiin?
olis pakko onnistua, mutta pelottaa, elämänrisaisuus ja epätasapaino välittyy. Olet taiturimainen tilanne- ja tunnelmakuvaaja!
Lapsista kehittyy hyviä tilanteen tajuajia pakon edessä, Polga.
Niinpä, Äijä.
Pitäisiköhän lapsille antaa vielä vähän enemmänkin hommia, Ally? Voisivathan ne käydä töissäkin...
Lapsiparat, kyllä, Tuima.
Kiitos, kun kuvasit tämän tilanteen!
P.S. Voinko myöhemmin jatkaa tästä samasta aiheesta omassa blogissani ja käyttää Ostarilla-tekstiäsi viitteenä?
Lapsi on lojaali vanhemmillee, Paju, ja niin kai täytyy olla ihan lajinsäilymisen kannalta.
Hyljättyjä lapsia ei vain pitäisi olla, Salka.