Hui.. rankka. Ja pelottava.. Nyh.

Aivan kuin tämän kasvottoman kerrostalon yläkerta yöllä.

Just eilen keskusteltiin miehen kanssa tästä aiheesta. Mies kun on sitä mieltä, että se on uhrin vika jos joutuu lyödyksi, koska uhri on ärsyttänyt lyöjän lyömään itseään.

On joitakin asioita joista meillä ei kannattasi keskustella, tämä on yksi niistä.

Älä, Hani, itke...

Kissalähde, hauskaa, uusi kasvo täällä! Jep, yläkerrasta ja alakerrasta kuuluu aina kaikenlaista...

Karpalo, niinpä, noita vältettäviä keskustelunaiheita on todellakin muutama. Miehesi näkemys ei varmaankaan ole mitenkään poikkeava, olen törmännyt tähän mielipteeseen useasti. Joskus olen miettinyt, onko kyseessä synnynnäinen vai opittu tapa vierittää vastuu toiselle. Jos ajatellaan esim. sisaruksia tai lapsia ylipäänsä ja tilannetta, jossa on ollut riitaa, tappelua tms, niin ainahan syy on siinä toisessa, ei koskaan minussa. "Se oli ton vika", "se ärsytti ja mä löin".

Tämä oli kyllä tosi surullinen. Sanattomaksi vetää...

Voi, Pauliinan, näköjään minä onnistun taas pilaamaan kaikkien viikonloppufiilikset :(

Voi Susu, elämäähän tuo on.. Jokainen lukee tuon tavallaan.

Susu.. et sie pilannu. Kirjoitat vain niin koskettavasti aina.. Ja en mie itke.. tuntui hetken pelottavalta..

Tämä on niin totta, että niin... voi voi.

Kiitos, Mari :)

No hyvä, Hani, joskus minusta tuntuu, että voitan vuoden ankeuttaja-palkinnon näillä jutuillani :( Pitäisi varmaan välillä laittaa vähän kevyempää.

Saara, niinhän se valitettavasti on totta monen kohdalla, ei tässä paljon mielikuvitusta tarvita, kun näitä kirjoittaa.

Voi Susu, et sinä ole ankeuttaja vaan avaaja. Annat sanat asioille ja tunteille, jotka moni kokee helpommaksi vaieta pois tietoisuudesta. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka pitäisi tunnistaa itsessään ja muissa, jotta muutos voisi olla mahdollinen.

Sinä avaat meidän silmämme.

Sori, Susu, Annash on oikeassaet kyllä voita Vuoden ankeuttaja -palkintoa tällä kirjoituksella. Ankeuttajat imevät kaikki tunteet ihmisistä. Sinä puolestasi herätät niitä teksteilläsi. Tämäkään ei edellisten lailla ollut mikään varsinainen ilopilleri, aivan liian totta aivan liian monille.

Kiitos, Annash, kauniista sanoistasi. Joskus sitä vaan haluaisi olla ilopilleri, mutta ei se taida onnistua tällä luonteella :)

Tui, niinhän ne ankeuttajat tekevät, hui, kerrassaan pelottavia, niin Potter-kirjoissa kuin leffoissakin. Minä en ole ihan niin pelottava...

Ai niin vielä, en minä koe olevani mikään silmien avaaja, ovathan nämä asiat, joista kirjoitan, kaikkien nähtävissä. Ja uskon, että jokainen näkee ne tai on ainakin joskus nähnyt. Joskus vaan on helpompaa ummistaa silmänsä, ihan ymmärrettävää. Asioihin väsyy.
Mutta se on totta, että jos näitä asioita ei näe tai ei halua katsoa, muutos on mahdoton. Se on aika mahdotonta tai ainakin vaikeaa muutenkin.

Piti tulla lukasemaan sunkin juttujas. Useammastakin paikasta olen lukenut mainintoja näistä. Upeita ja ajatuksia herättäviä ovat. Tästä marraskuulle luin ja pidin.
Heräsi vain kysymys: Ollaanko me miehet sun mielestä tosiaan näin pahoja ja kammottavia?
Tulen kyllä tänne vielä uudestaan monta, monta kertaa.

Terve, Alastalo, kiva, kun tulit vierailulle ja jaksoit lukea aimo pläjäyksen saman tien:)

En minä, toivon mukaan, pidä yksinomaan miehiä "pahoina ja kammottavina". En sen puoleen naisiakaan, jotkut ihmiset vaan välillä ovat vähän hukassa elämänsä kanssa (minun mielestäni) ja heistä kirjoitan. Kyllä näissä jutuissa naisetkin saavat kyytiä, mutta ehkä sinä miehenä poimit ne jutut, joissa mies esitetään vähän kyseenalaisessa valossa? Niin kuin naiset kärvistelevat niiden juttujen parissa, joissa käsitellään naiseutta tai äitiyttä.

Eli ei, ei, ei. Miehet ovat ihania, naiset ovat ihania, ihmiset ovat ihania, mutta välillä vähän eksytään ja kadotetaan jotain matkan varrella.

Kiva, jos tulet vielä uudestaan, täällä tykätään hirvittävästi ihanista lukijoista ja kommentoijista eli kaikista :)

Jutuissasi onnistunutta ja samalla niin hirveää on se, miten tilanteet, niin kuin tämänkin päiväinen kirjoituksesi, ovat kuin suoraan elävästä elämästä napsaistuja. Koska otat vain pienen palan kuvaamiesi ihmisten elämästä, jää lukijoille paljon täydennettävää. EI voi kuitenkaan olla ajattelematta, että näissä kertomuksissa tarutaan johonkin heidän elämänsä keskeiseen kohtaan. Ja siksi on välillä niin ankeaa, niin ankeaa. Mutta olen sitä mieltä, että tällaisia kirjoituksia tarvitaan. Ne antavat mahdollisuuden ajatella ja olla sulkematta silmiään.

Joo, jonkinlaisen keskeisen kohdan pyrin varmaan valottamaan näillä jutuilla. Tai ainakin yritän kuvata sellaista kohtaa tai teemaa, joka minun mielestäni on tärkeä jossain nimenomaisessa elämässä.

En halua selitellä, en perustella, en kertoa mitä oli ennen ja mitä tulee jälkeen päin tapahtumaan, minusta jokainen lukija on niin fiksu, ettei minun tarvitse tehdä niin. Inhoan puhkiselittelemistä, minusta on mukavaa, että jokainen lukija löytää omat tulkintansa, syyt ja seuraukset. Johdatella tietysti voin... :) mutta jokainen kokee jutun omalla tavallaan, se on tärkeintä. Mitä minä olen ajatellut, on aika samantekevää. Ja... aika samansuuntaisesti ihmiset tuntuvat ajattelevan.

Kirjallisuuden lukemisessa ja tulkinnassa minua on aina viehättänyt se, että jokainen lukija voi tulkita lukemansa omalla tavallaan. Tosin varsinkin julkisen tulkinnan pitää saada aineksensä juuri käsiteltävästä tekstistä. Yksi kapea näkökulmani asiaan on se, että lukija ei löydä tekstistä mitään mitä kirjailija ei ole sinne salatusti tai avoimesti kirjoittanut. Kaikki ainekset ovat tekstissä itsessään. Laajemmassa näkökulmassani lukija tuo tekstiin jotain omaa. Harrastan omissa tulkinnoissani molempia, useammin kuitenkin tuota kapeaa. Laajempi tulkinta on yksityisempää.

Vapaus tulkita on hienoa, mutta on myös kirjoittajia, jotka eivät pidä siitä ja haluavat jättää mahdollisimman vähän tilaa tulkinnalle. Ehkä silloin on enemmän kyse mielipiteen esiinmarssimisesta kirjoittamisen avulla kuin "taiteellisesta" vapaudesta. Nojaa, en minäkään varmaan pitäisi, jos minua luettaisiin ihan väärin, ei kai kukaan. Sillä kuten totesit, aihiot on kirjoitettu juttuihin, joskus avoimemmin, joskus salatummin.
Laajempi tulkinta on minullakin yksityisempää.

Huh, olipas pelottava. Palasi ihan riidat exän kanssa mieleen:(

Ikuna ei oo uhrin syy! Vaikka uhri lopulta päätyy pyytään anteeksi olemassaoloaan, niin se ei tee siitä syyllistä.

Hei Iiris, mukava nähdä sinua täällä.
Totta, ei koskaan uhrin syy, vaikka siihenhän se yleensä -vallankäyttö, rankaiseminen, väkivalta- perustuu: "et ole minkään arvoinen, tämä on sinun syysi, et ansaitse parempaa, teit jotain väärin" jne. Manipulaatio on niin voimakasta, että uhri voi alkaa itse uskoa myös syyllisyyteensä.

Kiitos kommentistasi!

osui, ja upposi.

ill, pelastusrengas...

Sinä taas kirjoitit ytimen ! Ilman kiehkurankaan kuvausta dialogin henkilöt ilmestyivät asentoineen ja eleineen silmieni eteen. Dialogin kirjoittaminen on monille tuntemilleni kirjoittajille ollut vaikea pala, sinä rakentelet dialogia suvereenisti. Ja minä huomaan, että kehityt koko ajan. Hienoa !

Niin toden tuntuista. Kuvittelen itseni dialogin naisen asemaan: En jäisi - anteeksi sanavalintani - inisemään vaan karjuisin naama punaisena, inttäisin vastaan. Käskisin miehen painua suolle naurettavine syyttelyineen.

Koskaan ei ole uhrin vika.

Jos niin ajattelisimme niin johan olisi pian niin, että murhattu saisi vankilatuomion, kun hän oli niin ärsyttävä, että piti ihan tappaa! Surkeat raukkapelkurit, jotka eivät osaa muuta kuin hakata ja remuta, syyttelevät aina uhriaan päästäkseen vastuusta. Ihminen kantaa aina vastuun teoistaan, olkoon mikä tahansa. Onhan olemassa myös valinnanvapaus. On vapaus valita, jääkö vai lähteäkö pois.

Et todellakaan pilannut mitään! Kuten yllä jo todettiinkin, tekstisi herättävät tunteita. Sehän on pelkästään hyvä.

Katili, olen aina tykännyt kirjoittaa enemmän dialogia kuin mitään muuta. Näissä tarinoissa olen yrittänyt pitää dialogin minimissä, koska haluan kokeilla minulle uutta tapaa kirjoittaa.

Louhi, olisihan se -murhattu tuomittaisiin poissaolevana provokaation takia. Huh, onneksi ei vielä ainakaan.
Ihmisellä on vapaus valita, lähteäkö vai jäädä, mutta joskus se ei ole niin helppoa, varsinkin jos on joutunut manipuloiduksi. Lähteminen vaatii myös paljon rohkeutta, jota ei välttämättä enää ole jäljellä tällaisessa parisuhteessa.

Kiitos, Pauliinan :)

Korostetaan nyt aluksi. Väkivaltaa en hyväksy missään tapauksessa enkä missään muodossa. Mutta! Kumpi on uhri? Henkistäväkivaltaa?

Niin, Alastalo, tässä tarinassahan ei selitellä, ei kerrota syitä, se on vain yksi hetki.
Nalkuttaminen voi olla henkistä väkivaltaa. Samaten mustasukkaisuus.

"Kumpi on uhri" -vaikea vastata, pitäisi tietää suhteesta enemmän. Toisaalta, antaako uhrius oikeuden kostaa?

Tästä tarinasta vielä -ovatko kaikki olettaneet, että kyseessä on mies, joka sanoo "turpa kiinni" ja nainen pyytää "älä"?
Sehän ei käy ilmi, tilanne voisi olla myös päinvastainen?

Aivan! Vihdoin tämä tuli ilmi. Olen seurannut läheltä, miten jäkättävä, inttävä mies vei parisuhteen kriisiin. Hän myös pyysi koko ajan vaimoltaan anteeksi, muuttamatta kertaakaan omaa käytöstään. Naisten käytöshän on viime vuosina muuttunut yhä aggressivisemmaksi. Syinä lienenvät ainakin lissäntynyt naisten alkoholismi ja huumeet.. Viimeeksi eilen kuuntelin pikkutyttöjen kielenkäyttöä, au.

Niin, tuulisuoja, asiat voivat olla miten päin tahansa.
Tässä dialogissa on kaksi ihmistä, yhtä hyvin he voivat olla mies-mies-pari, nainen-nainen-pari tai mies-nainen, nainen-mies.

Naisten aggressiivisuudesta puhutaan nykyään enemmän, aggressiivisuus on muuttunut fyysisemmäksi -aseina tasa-arvon merkkinä kielen lisäksi myös nyrkit nykyään.

Pikkutyttöjen kielenkäytössä en ole havainnut muutosta -oma kielenkäyttöni nuorena oli tasan yhtä kaameaaa kuin nykyistenkin tyttöjen.

Asiat eivät ole niin musta-valkoisia. Jospa edeltävässä hetkessä mies olisi tarvinnut ymmärtämystä? Myötätuntoa? Saanut ehkä potkut töistä ja on huolissaan tulevaisuudesata? Oman arvontunto kärsinyt kolaulksen. Ei tietenkään oikeuta lyömään. Ei missään tapauksessa. Mutta?
Olettamuksena mulla "normalitilanne". Mies lyöjänä.

Niin, Alastalo, tarinahan ei kerro miksi. Ehkä se kysyy ennemmin, onko oikein?

Asiat ovat harvoin mustavalkosia, mutta johonkin on vedettävä kuitenkin raja sen suhteen, mikä on oikein, mikä on väärin. Tietenkin tämänkin rajan paikka voi vaihdella ihmisen oman arvomaailman mukaan -joidenkin mielestä kosto on oikeutettua, sitä saa mitä tilaa, ja itsepähän kerjäsi tms. Tosin näissä tapauksissa laki määrittelee sen rajan, minkä yli ei lain puitteissa voi mennä.

Jos ajattelet, että tilannetta olisi edeltänyt kuvailemasi tilanne, mies olisi saanut potkut ja vaimo olisi nalkuttanut asiasta(ehkä myös huolissaan tulevaisuudesta), niin olisiko miehellä kuitenkin ollut vapaus valita, tehdä toisin, esim. lähteä pois siitä tilanteesta ennemmin kuin antaa turpiin? Ainakaan hän ei todennäköisesti tule saamaan lisää ymmärrystä itselleen antamalla turpiin? Samalla tavalla tietysti tässä oletetulla naisella olisi ollut vapaus lopettaa nalkuttaminen ja lähteä pois tilanteesta.

Mikään ei oikeuta väkivaltaan. Se on aivan selvä. Mutta ehkäpä mies on vain niin pois henkisestä tasapainosta ettei voi muuta. On niinsanotusti syyntakeeton. Sitä mä tässä haen. Tässä tuomittiin niin rankasti ja yksipuolisesti. Oli sitten lyöjänä kumpi tahansa.
Tarina ei kerro onko näin tapahtunut aiemmin. Onneksi ei kerro. On näin paljon mielenkiintoisenpi ja ajatuksia herättävämpi. Kiitos tuosta tarinasta ja muistakin. Lisää odotellaan.

Syyntakeeton ja lieventävät asianhaarat. Niin, sitähän tarina ei kerro.

Ja kohta uusien tarinoiden kimppuun, huh, tästä kommenttiketjusta taisi tulla uusi ennätys susun blogissa -kiitos kaikille!

Pitkään kommenttiketjuun vielä yksi. Hyvin toimivaa dialogia kuten Katili jo sanoi. Aika tärkeä lause on tämä: "Sä pakotat mut aina" Kysymys on selvästikin toistuvasta kuviosta, jossa toinen käytöksellään ärsyttää toisen äärimmäiseen tekoon. Voisi olla vaikkapa varttunut lapsi/vanhempi. Mutta tärkeää ei ole se mikä näiden suhde on, vaan se, että näytät näin pienen palan ihmisten välistä elämää erittäin oivaltavasti.

Pantteri, ketjuun mahtuu vielä :)

Kyllä, kyseessä voisi myös olla dialogi lapsen ja vanhemman välillä:
-mä sanoin sulle, että lopeta jo
-en mä vielä

-jos sä et lopeta, mä...
-ihan kohta

-mä sanoin jo kerran...

Niinhän se menee.

Ihan totta. Joo.

Valtataistelua alusta lähtien, aina ja kaikkialla. Aiheet eivät lopu...

"Mikään ei oikeuta väkivaltaan."

Väkivaltaan tulee oikeutus juuri sillä hetkellä, kun ensimmäisen kerran luovut oikeudestasi koskemattomuuteen käyttämällä väkivaltaa sellaisiin, jotka eivät ole luopunee oikeudestaan koskemattomuuteen.

Näinhän se on, Mikko.

siitä hyvä, että osuu joka kerta, siis kalikka kalahtaa oikeaan koiraan.. vaan yleensä sillä hetkellä kun raivo kasvaa, ei tajua muuta kuin raivon. tyypillistähän on se että jälkeenpäin pyydetään anteeksi ja lahjotaan etc.

joo, tarkoitus vaan sanoa että susun jutut osuvat lähes aina, näissä on jokin totuus tai sisin ydin joka paljastuu äkisti, herättää ajatuksia (ja toivottavasti myös kehitystä..)

Niinhän se menee, ill. raivotaan ja sitten pyydellään anteeksi, ihan melkein joka suhteessa, ei siihen tarvitse sisältyä edes väkivaltaa(fyysistä).