SusuPetal

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

SusuPetal

Surun satama

17.05.2007 - 11:01

Mitä on suru,
jota ei saa itkeä,
ei kaivata kuolleita.

Mitä on suru,
josta sanotaan,
että lopettaisit jo,
ei se itku tuo takaisin,
ihan turhaa,
vaikene jo.

Mitä on suru,
jota ei saa tuntea,
joka pitää piilottaa,
näytettävä, että kyllä minä
pärjään,
tiukin huulin, pystypäin,
silmät kuivat,
perkele, mikäs tässä

Mitä on suru,
jota toiset pelkäävät,
kavahtavat ja pyytävät päästä pois.
Ei tuollaista kestä,
helvetti sentään, ole nyt.
Ihmisiksi.

Ei se ole surua.
Se on ehdoton kieltäminen,
loputonta pakenemista,
joka ei johda minnekään.

Surulla on satama,
turvallinen poukama,
aallonmurtaja suojana.
Tule.

*******

Runotorstain 47. kuvahaaste

Kategoria: runotorstai 37 kommenttia Kommentoi

Akkapaha kirjoitti 17.05.2007 - 11:16

Oi, mie tiijän tuon. Kiitos!

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 11:18

Tuttua siis, Akkapaha. Monelle.

Allyalias kirjoitti 17.05.2007 - 11:24

Tuttu on. Tuli veet silimiin viimeisessä säkeistössä. Nyt osui kohdalleen!

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 11:25

Osui, mutta toivottavasti ei uponnut, Ally.

hpy kirjoitti 17.05.2007 - 11:28

Surua ei saa nayttaa niin kuin ei liiallista iloakaan! Monessa perheessa nain opetetaan, ja siita tavasta on vaikea paasta pois. Mutta sen voi oppia, ja kun sen on oppinut elama on helpompaa.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 11:33

Totta tuo, ei iloakaan, eikä ylpeyttä jostain asiasta. Tunteita matalalla profiililla, HPY.

helanes kirjoitti 17.05.2007 - 11:45

Joskus mykkä suru voi olla yhtä levollinen kuin tuo laiva satamassa.

reiska kirjoitti 17.05.2007 - 11:48

Enkä tule! Usko nyt jo perkele! Mikä poukama ja aallonmurtaja, minä tiijän kyllä ne levottomat paikat joita tässä tarkotethan. Ta dah! Se on kyllä hyvä että out suutas vähä siistiny, etkä niitä suoraan sano.

Paju kirjoitti 17.05.2007 - 11:48

Tunteita ei voi käskyttää. Kipsi suussa on vaikea olla ja puhua. Surun satamassa vasta aukeaa.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 11:57

Kunhan se on suru, Helanes, eikä pelkästään mykkyyttä.

Höh, luulin jo, että tulit, Reiska.

Surun satamassa on lupa, Paju.

Äijä kirjoitti 17.05.2007 - 12:31

Hieno

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 12:35

Kiitos, Äijä.

Tuima kirjoitti 17.05.2007 - 14:16

Surua se on, lamauttavaa ja suurta. Mutta viimeinen säkeistö ei auennut. Kuka puhuu ja minkälainen satama? Kuolema?

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 14:20

Surun satama, suru puhuu, näin sen ajattelin, että suru kutsuu luokseen, antaa paikan, jossa voi turvassa surra. Jossa ei tarvitse piitata siitä mitä muut ajattelevat.
Surun satama on oman näköinen, yhdelle se voi olla kuolema, toiselle vetäytyminen, kolmannelle huuto. Mitä vain.

Kirsi kirjoitti 17.05.2007 - 15:25

On aivan yleistä, että surusta ja kuolemasta, sairaudesta ja jättmisestä puhuminen ahdistaa niitä, jotka pelkäävät, että asia sattuu vielä omalle kohdalle.
Surija tarvitsee tosiaan tuon sataman, jossa saa päästää tunteensa vapaaksi.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 17:06

Suru on osa elämää, siksi on jotenkin käsittämätöntä, että suru pitää lakaista maton alle, jatkaa vaan eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, Kirsi. Kai se sitten pelottaa ja ahdistaa muita.

Kutuharju kirjoitti 17.05.2007 - 17:50

Joskus on pakko valita surun sijasta viha tai uhma tai kieltäminen jotta pääsee sen kauheimmen yli. Kyllä minä sen itsessäni tunnistan, kieltämisen. Vasta sitten kun on se turvallinen satama jossa saa surra itsenään, rauhassa, omaa surua - ei pakosta jaettua ja toisille esitettyä surua - vasta silloin voi surra surunsa loppuun asti.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 17:57

Juuri sen takia se satama on tärkeä, sen on pakko olla olemassa, meille jokaiselle, Kutuharju.

maaretta kirjoitti 17.05.2007 - 18:19

Hieno runo surusta ja surun satamasta. Tänä päivänä ei tosiaan ole surulle sijaa, tai jos on niin ainakin se olisi läpikäytävä pikakelauksella. Suru ei ole trendikästä, sitä kavahdetaan ja pelätään. joskus kaipaan vanhan jan rituaaleja , suruaikaa, tummia vaatteita, suuria hautajaisia, joissa lapsetkin näkivät kuolleen läheisen kun vainaja usein oli arkussa pihamaalla hyvästejä varten. Itsekin muistan lapsuudesta noita tilaisuuksia, olivat maalla yleisiä.

mehtäsielu kirjoitti 17.05.2007 - 18:27

Surulla on satama. Hieno on lopetus. Joskus vaan sinne satamaan on niin pitkä ja hankala matka, meri niin kaukana, ja polku sen rantaan ummessa. Runo on täynnä totuuksia tämän päivän elämästä, siitä, kuinka vaikeaa on surevan kohtaaminen, kuinka nopeasti suru pitäisi surra pois. Miksiköhän nauru on sallittua muttei itku? Nehän on kuitenkin sisarruksia.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 18:29

Totta, Maaretta. Mediahan antaa meille nykypäivän mallin: julkkikset tilittävät surustaan, mutta seuraavan viikon lehteä varten pitäisi ääni kellossa jo olla eri -nopeus on valttia.

Alastalo kirjoitti 17.05.2007 - 18:30

Kyllä surunsa saa ja pitää näyttää. Ei kieltäjistä pidä välittää. Suru tarvitsee purkautuakseen reitin ja tässä se on satama.

Syvällinen runo... vaikken mä runoista mitään ymmärrä.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 18:31

Mehtäsielu ehdit siihen väliin. Nauru on sallittu, mutta vain tietyssä määrin, edelleenkin tyhjän naurajasta tulee räkänokka tyhjäntoimittaja.
Matalaa profiilia tunteiden kanssa.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 18:33

Ja Alastalo ehdit tähän väliin..kuule, en minä usko tuota sinun hokemaasi, ettet ymmärrä runoja. Höh. Ei ole vain yhtä tapaa ymmärtää runoa, jokainen lukee ja löytää/on löytämättä omansa runosta, se on mielipiteeni.
Satamaa tarvitaan.

Toivon äiti kirjoitti 17.05.2007 - 19:11

Voi että, minä olen surrut. Se suru oli muiden vaikea kestää koska eihän kukaan ollut kuollut, mutta minulle oli.
Juuri tuollaisessa satamassa istuin yksin suremassa, kunnes aika hoiti tehtävänsä ja aallot pyyhkivät surua kerroksittain pois.
Tämä runo vei minut kyyneliin, pitkästä aikaa. Kiitos Susu.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 19:13

Aallot pyyhkivät surua kerroksittain pois...kauniisti sanottu, Toivon äiti.

Johannes kirjoitti 17.05.2007 - 21:02

No pärskeles, just ku mä taas onnistuin kapaloimaan suruni takaisin omaan huoneeseensa, tulet sinä ja muistutat siitä (Ei hätiä mitiä, suru on joskus hyvästä). Itse tosin olisin miettinyt viimeistä säkeistöä toiselta kantilta, hyvä ja muistoja esiintuova tämä on tälläisenäänkin. Vanha klisee on että henkilökohtainen on globaalia ja näinhän se on.

SusuPetal kirjoitti 17.05.2007 - 21:06

No voi, Johannes. Kapalo uudestaan kiinni! Totta, henkilökohtainen on yllättävän usein globaalia, toivoisi vain sen edistävän ihmisten sopuisuutta ja ymmärrystäkin.

MK kirjoitti 18.05.2007 - 00:16

Joskus auttavat aallot, ja myrsky, joskus hiljainen taivaanranta tai tyyni satama.
Surua ei voi paeta tai toisten toiveiden mukaan elää ja tuntea, sen kanssa on vain opittava kulkemaan.
Miksi suru pitäisi kieltää, sehän kertoo kuinka rakasta ja kallista on saanut omistaa.

SusuPetal kirjoitti 18.05.2007 - 07:06

Niin, MK, miksi suru pitäisi kieltää? Sen kun tietäisi.

tienpäällä kirjoitti 18.05.2007 - 12:48

Ei surua kuulu eikä saakaan kieltää - mutta sen sataman, jossa antaa surun ulos tulla, sen ihminen kyllä tarvitsee.
Onneksi niitäkin löytyy. Toivottavasti jokaiselle omansa.

Isopeikko kirjoitti 19.05.2007 - 14:51

Vaan näinhän sitä neuvotaan toimimaan. "Nooh, älä sure."

SusuPetal kirjoitti 20.05.2007 - 17:02

Satamia me kaikki tarvitsemme, tienpäällä.

Niinpä, niin sitä sanotaan, Isopeikko...:(

kukkis kirjoitti 21.05.2007 - 12:51

Minä taas erityisesti pidin viimeisestä säkistöstä, vaikka se olikin vähän erillään muista. Pidin tosin alusta myös, heti ensimmäiset kolme riviä pysäyttivät. Kiitos runosta!

SusuPetal kirjoitti 21.05.2007 - 12:57

Kiitos, Kukkis.

Salka kirjoitti 31.05.2007 - 23:19

Luin tätä täällä yön viileydessä. Tämä runo kosketti minua syvältä. Oma suruni on niin tuore että kaikki siihen viittaavat asiat saa kyyneleet virtaamaan. Kiitos tästä runosta! Menen suruni satamaan miettimään omaa suruani...

SusuPetal kirjoitti 01.06.2007 - 07:31

Hyvä, jos surulla on satama, Salka. Siellä on turvallista.