He seisoivat Kummituslinnan edessä. Poika piti äitiä kädestä
ja yritti vetää tätä liikkeelle.
-Mä en haluu. Mennään karuselliin.
-Ei siellä oo mitään pelottavaa. Mennään nyt.
Isä tarttui pojan toiseen käteen lujasti. Poika yritti
riuhtaista itsensä irti, mutta isän ote piti.
-Mutta jos se ei haluu, äiti sanoi. –Se on vielä niin pieni.
-Ja vauvana se pysyy, kun sä lässytät sille. Nyt mennään. On
se nyt helvettiä, jos ei mies uskalla yhteen vitun kummitusjunaan tulla.
Poika alkoi itkeä.
-Ja nyt se poraa. Lopeta jo! Oletsä mies vai hiiri?
-Mä en haluu…en haluu, mua pelottaa…
-Samanlainen rutisija ku mutsis. Päästä irti.
Äiti irrotti otteensa pojan kädestä, ja hetken ajan näytti
siltä, että hän sanoisi jotain. Hänen huulensa avautuivat, mutta vilkaisu miehen
kasvoihin sai hänet vaikenemaan.
-Me mennään nyt. Ei kai me turhaan ostettu sulle ranneketta.
-Jos mä tulisin mukaan, äiti sanoi nopeasti.
-Pitämään sitä kädestä? Ja jättäisit vauvan siksi aikaa
yksin rattaisiin? Hei nainen, välillä sulla ei leikkaa sitten yhtään. Sä jäät
vauvan kanssa ja me miehet mennään kummitusjunaan.
Pojan itku ei lakannut. Äiti heijasi vauvan rattaita ja
katsoi isää ja poikaa, jotka kulkivat käsi kädessä Kummituslinnan sisäänkäyntiä
kohti.
Marleenan, tämä tarina on tosi pääpiirteissään, vähän paikkaa muutettu ja karikoitu, mutta henki on sama, eikä varmaan liene mitenkään ainutkertainen tapahtuma, valitettavasti.
No, todennäköisesti tämä isä kasvati poikaansa samalla tavalla kuin häntä itseään oli kasvatettu. Ehkä hän ajatteli tekevänsä oikein. Ehkä hän ei osannut muuta tapaa?
Äidin rooli sitten tässä tapauksessa? Ehkä hän oli nähnyt äidin mallin, joka ei kyseenalaista voimakkaasti puolisoa?
Vaikka asiat ei noin huonosti olisikaan, niin joissakin tilanteissa vanhemman on silti aika vaikea nähdä sitä rajaa, jolloin mennään rohkaisemisen ja suostuttelun puolelta pakottamiseen. Tai missä tilanteissa voi tai pitääkin pakottaa. Lapsetkin ovat kovin erilaisia, toinen uskaltaa sanoa vastaan ja toinen ei. Niin että kyllä sitä vääryyttä tulee itse kunkin tehtyä. Nyyh.
Totta tuo mitä sanoit lasten erilaisuudesta -jotkut kaipaavat kannustusta enemmän, ja tämä saattaa joskus ulkopuolisesta tuntua ja kuulostaa painostukselta. Ja on lapsia, jotka sanovat aina -ihan huvin ja urheilun vuoksi- vastaan, eikä mikään neuvottelu päädy ratkaisuun ilman ihmeellisiä ja äänekkäitäkin kuvioita.
Laatuaikaa, hah, olin ihan unohtanut sen termin. Yhteen aikaanhan hoettiin, ettei se määrä vaan laatu, kun lapsille tyrkytettiin virikkeitä sen sijaan, että olisivat leikkineet kotona vanhempien kanssa. Ehkä vielä nykyäänkin? Vasta muualla tekeminen on kunnon tekemistä?
Ai niin, jotkut vanhemmathan pitkästyvät itse, jos ollaan aina vain kotona...tätä en keksinyt itse, olen kuullut näin sanottavan.
Kyllä kirjoitat vetävästi.
(ja mitä tekemistä tällä on kirjoituksesi kanssa, ei paljon mitään)
En voi sille mitään, että asetun aina tarinoissasi tarinaan mukaan, yhä enemmän. Olisi tehnyt mieli potkaista miestä nilkkaan ja karjaista: ketä varten tänne huvipuistoon oikein ollaan tultu, sinun vai lapsen vuoksi...?
Meillä ainakin isi saa mennä ihan yksin, jos lapset eivät uskalla mennä. Äiti kieltäytyy kaikista pään sekoittavista härveleistä, ehdottomasti.
P.S. Olen mukana, jos perustatte miehille oman teemapuiston. Katsotaan sitten, miltä tuntuu, kun ihan oikeasti pelottaa niin, että pissat lirahtaa. ; (=)
Lasta ei saa karaista-lauseesta tuli mieleen erään ystäväni isoisä, joka oli aina hyvin pelottava lapsilleen ja lapsenlapsilleen, kunnes n. 10 vuotta sitten, 75-vuotiaana murtui täysin ja pyysi kaikilta anteeksi. Hän kertoi pojanpojalleen, että oli aina kuvitellut, että hänen isänsä kasvatustapa oli oikea, kun hänestä itsestään oli tullut sellainen "miehinen mies", pappi, muuten...Hänellä oli pienenä ollut jarrutusjälkiä kalsareissaan ja kerran jouluna, kun lahjoja oli jaettu, hän oli saanut yhden paketin siellä oli ollut hänen vanhat, likaiset kalsarinsa eikä hän ollut päässyt siitä nöyryytyksestä ja pettymyksestä koskaan yli. Se oli kauhea juttu, todella kauhea. Mutta ko. mies on nykyään lempeä isoisoisä, joka on aina sitä mieltä, että "jos lapsesta yrittää tehdä reippaan ja miehen väkisin, niin hänestä tulee kova ja tunteeton. Tosi on.
-minh-
Tällaisia tarinoita kuulee harvoin, usein ihmiset menevät hautaan katumatta ja hyvittämättä mitään.