Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.05.2007 - 03:26

RockYou FXText - Get Your Own


Kuluvan vuoden alussa pyysin lukijoilta alkulauseita, joiden inspiroimana kirjoitin runoja ja proosaa. Täytyy kyllä myöntää, että inspiraatio oli välillä aika hakusessa, mutta se ei nyt ole mitään kovin uutta ja kova työ usein korvaa inspiraation puutteen aikaansaaman vajeen kirjallisessa tuotannossani, hah.

Oli kyllä mukavaa jatkaa tarinaa tai ajatuskulkua muiden antamien alkulauseiden pohjalta. Tilauksesta tai annetusta aiheesta kirjoittaminen on minulle tuttua, ja siinä on se hyvä puoli, että ei tarvitse välttämättä keksiä niin kovin paljon itse. Kunhan nyt jotenkin asettelee sanansa niin, että lopputulos on edes hiven järjellinen. Tai miksei järjetönkin.

Oma osuuteni oli siis helppo, vaikka välillä työläs, sen inspiksen puuttumisen takia (ja se inspiksen puuttuminen ei johtunut alkulauseista, vaan ylipäänsä kirjoittamisen ilon hetkellisestä katoamisesta). Se, mikä minua arvelutti kirjoittamaan ryhtyessäni, oli alkulauseen antajan mahdolliset odotukset ja niiden odotusten alas ampuminen, sikäli mikäli tarinasta ei tulisi lainkaan odotusten mukainen. No, sitten ajattelin, että vastuu tarinan muotoutumisesta on kuitenkin minun, joten nou hätä, kirjoitan niin kuin kirjoitan.

Nyt alkulauseurakka on valmis, kolmetoista tarinaa/runoa on nähnyt päivänvalon ja jotta tekeminen ei maailmasta loppuisi, pyydänkin nyt lukijoilta loppulauseita. Tai loppuvirkkeitä. Antakaahan palaa! Lopussa siis kiitos seisokoon, kiitos teidän.



Tavallinen kirjoitti 09.05.2007 - 06:59
Mutta silti.
Polgara kirjoitti 09.05.2007 - 06:59
Lopulta hän päätti, että parasta tapa on tappaa itsensä!
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 07:01
"Mutta silti" -aika hyvä loppu, jättää paljon arvailujen varaan, mitä tapahtui ennen tuota, Tavallinen.

Oho, Polgara, saa nähdä, mitkä tapahtumat johtavat noinkin surkeaan ratkaisuun!
ruu heittää pari pähkinää :) kirjoitti 09.05.2007 - 07:44
Tsempataan.

Vain yksi?

Kriittinen realismi veti viimeisen korren.

Ja niin kävi, että Suomi voitti jälleen Euroviisut.

Oletko lukenut sen kirjan, jossa porsas johdattaa rosvon turvaan upottavan suon yli?

Jeesus kuoli, mutta minulla on flunssa.

Sokeriruo´on kilohinta on laskenut siedettävälle tasolle kuivuuden hellitettyä.

Syfilis, hän nauroi riemukkaasti ja roiskautti finnistä mädät mieron tielle.

Tekeekö tiukkaa?
reiska kirjoitti 09.05.2007 - 07:48
Tähän rva Ämmän Vapautus-rapuun pitäs kyllä suaha onnelline loppu, siis 'Lopusa kiitos seisoo', voet kirjottaa myössii raumalaisittain ciitos, hah hah.
Allyalias kirjoitti 09.05.2007 - 08:25
"Vaikkei asia ollut vielä sillä selvä, oli helpottava tietää, että naapurin isännän eturauhasvaivat oli saatu hetkeksi parannettua."
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 08:34
Siis, valitako noista pitäisi, Ruu, vai muka kaikki???? Jään miettimään minkä valitsen:))

Miten ajattelevaista, Reiska, totta kai armahdetaan ja annetaan rouva Ämmälle onnellinen loppu.

Jessus, Allyalias, tästä ei voi tulla kuin eroottissävyinen pakina!
Alastalo kirjoitti 09.05.2007 - 08:36
"Mikähän perhana minuun oikein meni?"
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 09:01
Jaaha, Alastalo, sen sitten tarina aikanaan kertoo:)
Paju kirjoitti 09.05.2007 - 09:20
Tuomari nosti silmänsä sisarusparveen; testamentti oli nyt luettu.
ruu kirjoitti 09.05.2007 - 09:49
Kaikki! Sähän tykkäät haasteista...:)
Elegia kirjoitti 09.05.2007 - 10:12
Sen pituinen Se.
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 10:33
Kiitos, Paju.

Hmm, ruu...katsotaan nyt, riippuu, kuinka paljon näitä ylipäänsä tulee. Mutta onhan tuossa hyviä loppuja, ehkä ajan myötä...

Heh, Elegia, tästä tuli heti mieleen yksi tarina!
Katariina kirjoitti 09.05.2007 - 10:57
ja lopuksi ..olin tehnyt temput, rikkonut luita ja tuhonnut ympäriltäni sen mitä olin rakentanut, tästä oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 11:00
Vai tuollainen ajatus, Katariina, täystuho ja eteenpäin, ok.
Almamaria kirjoitti 09.05.2007 - 18:18
Kieltäydyin, asia ei enää kuulunut minulle.



SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 18:23
Kiitos, Almamaria, tuo kuulosti aika onnelliselta lopulta!
vintti kirjoitti 09.05.2007 - 19:57
Herätessäni tiesin, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan.
Nyt minun olisi pakko lähteä.
Eteenpäin.
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 20:01
Onneksi eteenpäin, Vintti. Kiitos.
itte kirjoitti 09.05.2007 - 20:29
Kokeile vaikka sitä García Márquezin yhdessä kirjassa (muistaakseni Kukapa everstille kirjoittaisi) käyttämää viimeista riviä:

- Paskaa!

Tai jotakin viisasta. Vaikka:

- Olisiko hän ollut oikeassa?

Kysymysmerkin tilalla vois olla pisteet ...
SusuPetal kirjoitti 09.05.2007 - 20:32
Kiitos, Itte, jompi kumpi se olkoon. Tuo "paskaa" on kyllä aika houkutteleva.
sivuaskel kirjoitti 09.05.2007 - 23:36
"Sanat takertuivat paperinkulmaan ja kuvittelivat, että löytävät merkityksensä. Mutta ei. Ne olivat vain sanoja ilman ajatuksia."
SusuPetal kirjoitti 10.05.2007 - 07:01
Kiitos, Sivuaskel, aika haastavaa!
Prospero kirjoitti 10.05.2007 - 14:46
Saa tulla pyyhkimään!
SusuPetal kirjoitti 10.05.2007 - 15:56
Ok, Prospero:)
meri kirjoitti 10.05.2007 - 18:53
Tällä kerralla valitsen koko paletin: tulkoon riemunkirjavaa.
SusuPetal kirjoitti 10.05.2007 - 19:21
Tulkoon, Meri:)
varapygmi kirjoitti 11.05.2007 - 08:56
Antoivat opetuksen: parempi kukko viinissä kuin pyy pivossa.
SusuPetal kirjoitti 11.05.2007 - 09:31
Ooh, coq a la vin, Varapygmi, aika haastavaa....
Jussi kirjoitti 15.05.2007 - 08:25
Vaikka täysin epäuskottava, oli se kuitenkin vaimolle kelvollinen selitys.
SusuPetal kirjoitti 15.05.2007 - 10:39
Rakastavalle vaimolle kelpaa mikä tahansa selitys. Ok, Jussi:)
SusuPetal kirjoitti 02.06.2007 - 17:09
Muistiin Genoveevan lause: enää ei ole kiire.
Inkivääri kirjoitti 19.01.2008 - 21:12
...ihan tavallinen arki.
...ei se loppu ole, se on uuden alku.
...kaikesta huolimatta, minä rakastan.
...leudon tuulen puhallus, metsän tuoksu - kesä.
...sen pituinen se.

SusuPetal  kirjoitti 19.01.2008 - 22:40
Jaaha, tänne on tullut uusia loppuja!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa