Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.05.2007 - 14:20



Ovikello herätti minut päiväunilta. Vedin kietaisumekon päälleni, avasin oven ja huomasin, että huoltomiehellä oli kauniin ruskeat silmät.

-Hana vuotaa, hymyilin. –Keittiössä.

Suklaasilmien katse poltti selässäni mennessäni keittiöön. Mietin, tarjoaisinko miehelle kahvit, mutta ehkä se olisi ollut liian vihjaavaa. Tyydyin vain hymyilemään näyttäessäni hanaa. Ruskeat silmät tuijottivat minua, ei epämiellyttävästi, mutta hieman tunkeilevasti, ikään kuin mies olisi pystynyt lukemaan ajatukseni päiväkahvista.

Huoltomies ryhtyi töihin meisselinsä kanssa. Hän vihelteli, jonkin veran epävireisesti, mutta tunnistin kappaleen kuitenkin.

Mahtava peräsin ja pulleat purjeet.

Istuuduin keittiön pöydän ääreen ja pomppasin saman tien pystyyn tuntiessani tuolin kylmän istuimen paljasta takapuoltani vasten.

Kietaisuhameet ovat perkeleen keksintö.


******

Tämä tarina on sadan sanan pituinen tai oikeastaan 99 sanaa pitkä ja sadas sana on tarinan nimi. Satasanaista tarinaa kutsutaan kravuksi.
Joskus muinoin, aikoja sitten, Blogistaniassa kiersi meemi, jossa piti kirjoittaa seitsemän virkkeen novelli, jonka rakenne oli tarkemmin määritelty. Krapu voi muotoutua miten tahansa, muuta rajoitusta ei ole kuin sanojen lukumäärä eli sata kappaletta otsikon kanssa. Krapua voi hioa miten kauan tahansa ja sen ehkä pystyy lukemaan minuutissa, niin kuin minuuttinovellit.

Haastan seuraavat bloggaajat kirjoittamaan oman krapunsa: Allyaliaksen, Kirstin, Alastalon, Saaran ja Pajun. Ja olkaa hyvä, haastakaa eteenpäin! Sana on vapaa -sadan sanan ajan...


Alastalo kirjoitti 06.05.2007 - 14:57
Täm krapu oli ainakin hauska. Ja näin miehisenä ajatuksena en sanoisi ollenkaan kietaisuhameita perkeleen keksinnöksi. En ollenkaan. ;)

Vai haaste. Laitetaan mietintä myssy päähän ja mietitään. Hmmm. Kunhan ennättää.
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 15:14
Eikun kietaisuhame päälle, Alastalo sitten:)) Jään odottamaan sinun krapuasi.
Satu kirjoitti 06.05.2007 - 15:16
Hauska tarina, onko totta ihan?
Johanna kirjoitti 06.05.2007 - 15:20
Kiitos Susu. Tämä kertomus herättää ideoita.
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 15:23
Satu, on tässä hiven totuutta, mutta mikä osa, se jääköön salaisuudeksi.

Heh, Johanna, kerro, jos toteutit jonkun idean!
helanes kirjoitti 06.05.2007 - 15:58
Onko vuotava hanakin jo intimiteettisuojassa?
Allyalias kirjoitti 06.05.2007 - 17:07
Tämäpä kuulostaa tutulta tarinalta ;) Kiitos haasteesta, tartun siihen heti kun ennätän...
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 17:14
Hmm, taitaa olla, Helanes...

Joo, Ally, pakkohan tämä oli tarinan muotoon vääntää. Mukavaa, jos tartut haasteeseen!
Saara kirjoitti 06.05.2007 - 17:29
Aha. Kiitos.

Tuohan on jokaisen huoltomiehen unelma. Paitsi ehkä minun, jos olisin huoltomies :)
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 17:31
Olepa hyvä, Saara. Joo, huoltomies ehkä oli riemuissaan, takapuoli paljaana keikkuva nainen ei niinkään.
Paju kirjoitti 06.05.2007 - 18:08
Viattomalle vanhoille silmilleni tämä oli reipas ja yllättävä juttu. Lopussa repesin nauruun. Vanhakin krapussa nuortuu. (Kun aamulla heräsin, en tiennyt että krapua on olemassakaan. Nyt tiedän.)

Haasteen otan vastaan jos saan käyttää veto-oikeutta. Loppuun voi tietysti laittaa hik, hik, hik niin monta kertaa että 99 tulee täyteen. Kepulikonsti, ei sittenkään niin, vaan jotenkin toisin.
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 18:11
No, hyvä jos krapu nuorentaa, ja kyllä, Paju, sinähän voit kirjoittaa Hikan tarinan ja sitten vain 98 kerta hik!
tienpäällä kirjoitti 06.05.2007 - 18:38
Minä kyllä sanoisin, että tuolla takapuolella kannattaisi huoltomiehelle näytellä jo vain pelkkää visusti peiteltyä nahkaa.
Ja sitä vuotavaa hanaa. Tietysti.
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 18:40
Hahhah, tienpäällä, mikäs pyllyssä vikana? Kauniin vaaleanpunainenkin:))
Elegia kirjoitti 06.05.2007 - 19:45
Hauska! Kuva jo vihjasi tulevista tapahtumista, mutta enpä silti olisi heti arvannut :D Taitaa muillakin olla kevättä rinnoissa ;)
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 19:51
Kevättä ainakin takapuolessa, Elegia:))
Elegia kirjoitti 06.05.2007 - 20:22
No sielläpä juuri :D
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 20:25
Niinhän minä olin lukevinani blogissasi:)
Elegia kirjoitti 06.05.2007 - 21:04
Juu, siellä on kevätsiivous tehty :D
Hyvät perät tuossa ylempänä ;)
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 21:06
Nojaa, voisihan sitä takapuolta vähän verhotakin -ainakin huoltomiesten aikana...
Tuima kirjoitti 06.05.2007 - 23:11
No ei ihme jos huoltomies katsoi hieman tunkeilevasti. Mutta oliko lauluvalinta selkeä kannanotto muotoihin? Entäs jos huoltomies olisikin hyräillyt Leevi and the Leavingsin Sopivasti lihavaa, olisiko viesti ollut ihan muu?
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 23:15
Jotenkin minusta tuntuu, että oli ihan sama, mitä kappaletta huoltomies hyräili -paljas pylly sai kaiken musiikin kuulostamaan...kiusalliselta,Tuima:)
Allyalias kirjoitti 06.05.2007 - 23:24
Okei. Vihdoinkin ehdin istahtaa koneelle ja vastata haasteeseen. Kamalaa, kun on muutakin elämää!
SusuPetal kirjoitti 06.05.2007 - 23:57
Tuo on niin totta, Ally! Reaali haittaa kyllä tätä virtuaalielämää:)
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 07.05.2007 - 00:04
Aika hauska juttu tämä krapu.
SusuPetal kirjoitti 07.05.2007 - 00:24
Siitä vaan krapuleimaan, Pantteri, ei tarvitse odottaa haastetta! Sana on vapaa.
katariina kirjoitti 07.05.2007 - 07:42
Kiva stoori! mä jo odotin ihan äksöniä;)
SusuPetal kirjoitti 07.05.2007 - 08:22
Luulen, että kertomuksen minän mielestä tämä äksöni oli ihan riittävää, Katariina.
Isopeikko kirjoitti 10.01.2009 - 19:55
Olkin jänyt tämä jotenkin taannoin silmien väliin. Kiitso vinkistä :) Krapusi on antoisa :)
SusuPetal kirjoitti 10.01.2009 - 19:58
Melkein raapaleen oloinen, riittävän ufo juttu:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa