Valo, se tuli jostain ylhäältä, se valaisi vain pienen alueen, paljastaen mustaksi palaneen maan, istuin siinä ja mietin, miten tähän on tultu, mistä kaikki alkoi. Vielä eilen minulle oli perhe. Vielä eilen minulla oli koti. Vielä eilen olin elossa.

-Astu syvemmälle.

Katsoin ylöspäin, yrittäen tavoittaa viimeisen valonsäteen, joka kertoisi minulle, että kerran kaikki oli ollut hyvin. Tunsin vajoavani alemmas ja kaipaamani valo muuttui hetki hetkeltä pienemmäksi. Lopulta yläpuolella oleva heikko kajastus oli vain muistijälki silmieni verkkokalvoilla.

-Ei paluuta.

Helvetin liekit polttivat kuumemmin, musta, palanut maa löyhkäsi sieraimissani. Lieskoista huolimatta minua palelsi. Savu kuristi kurkkuani, silmäni sokaistuivat harmaasta noesta. En pystynyt hengittämään, en nähnyt mitään. Tunsin vain vartaloni raskaan painon ja voiman, joka veti minua alemmaksi, alemmaksi.
Saatana nauroi.

-Olisit voinut valita toisin.

Tiesin sen. Vielä eilen olin luullut ratkaisua helpoksi: bensiiniä, tulitikun raapaisu, vakuutusrahat tilille ja uusi elämä jossain kaukana, meille kaikille. Minun perheelleni.

Liekit nousivat, tanssivat jalkojani pitkin, yhtä kuumia, yhtä periksi antamattomina kuin eilenkin.