Tyttö istuu tuolilla basaarikojun edessä. Hän katsoo maahan, ei halua nähdä kauppiaita, joiden huudot leijuvat sakeana sumuna basaarikujalla. Tyttö istuu, sormet hypistelevät hikistä helminauhaa kaulassa. Äiti viipyy ja tyttö kuulee äidin tiukan äänen selkänsä takaa.
Tinkiminen kestää kauan.

Tyttö vihaa tinkimistä. Hän ei pidä kauppiaiden äänistä, kimeistä huudoista, itkusta, kun äiti ei suostu maksamaan pyydettyä hintaa. Miesten äänet karmivat tyttöä, hän ei ymmärrä heidän englantiaan, hän pelkää, että he tekevät jotain pahaa, suuttuvat äidille, eivät päästä äitiä pois kojusta.

Äiti on selittänyt tytölle, että kaikki on vain näytelmää, oikeasti ei tapahdu mitään pahaa, tämä on vain tapa tehdä kauppaa täälläpäin maailmassa, että ensin on huudettava ja itkettävä ja tartuttava hihasta ja juotava teetä ja istuttava alas ja sitten, pitkän ajan kuluttua, kauppa solmitaan, ostos kääritään paperiin, paperi sujautetaan kahisevaan muovipussiin, äiti ojentaa rahat ja hymyilee kauppiaalle.
Äiti pitää tinkimisestä.

Vihdoin äiti tulee basaarista tuoksuen santelipuulta, hameen helman kultaiset korut kilisevät. Äiti heiluttaa muovikassia kädessään ja nauraa, tarttuu tyttöä kädestä, kiskaisee ylös ja painaa suukon tytön otsalla.

Hengityksessä häivähdys minttua.