Hän sytytti kynttilän ja asetti sen haudalle. Lepattava liekki valaisi
kiveen hakattua enkeliä. Nainen suoristautui, painoi päänsä alas ja
sulki silmänsä.
-Niin pieni, nainen kuuli jonkun sanovan. –Melkein vauva.
Nainen tunsi kosketuksen käsivarrellaan. Hän avasi silmänsä ja näki vanhan naisen vierellään. Vanhus hymyili varovasti.
-Rouvan pienokainen?
Nainen nyökkäsi.
-Niin pienenä otettu pois. Voi teitä…
Vanhuksen
silmissä oli kyyneleitä, ja hetkessä pakkanen jäädytti helmikerroksen
hänen kasvoilleen. Nainen tunsi omien silmiensä kostuvan. Hän katsoi
hautakiveä ja huokaisi.
-Rouvan mies…ei sitten tullut? Rouva on ihan yksin pienokaista katsomassa?
-Hän on myös…kuollut. Minun mieheni.
Vanha nainen katsoi hautaa.
-Mutta rouvan mies ei ole haudattu tänne…?
-Ei. Hän…hän on muualla.
-Ja te olette ihan yksin?
-Niin. Ihan yksin. Ei ketään. Ei isää, ei äitiä, ei omaa perhettä, ei lasta…
Nainen alkoi itkeä ja vanhus tarttui hänen käsivarteensa ja puristi hellästi.
-Jouluna
ei ole hyvä olla yksin, vanhus sanoi. –Ainoastaan suru seurana. Se ei
ole hyvä. Minä tiedän…kuulkaa, minä asun tässä ihan lähellä. Nyt
tehdään niin, että te tulette minun luokseni kahville. Minulla on
aattoateriaksi niin paljon ruokaa, että jos teillä vain on halua, niin…
Vanhus katsoi naista
kysyvästi. Nainen vilkaisi hautaa, painoi mieleensä, minkä ikäisenä
lapsi oli kuollut, mikä sen nimi oli ollut ja käänsi sitten katseensa
vanhukseen.
-Minä tulen mielelläni. Jouluna ei ole hyvä olla yksin.
Askarruttava tarina jälleen, Susu :)
Kuinka törkeä nainen! Käyttää vanhusta hyväkseen! Näin ajattelin ihan ensin.
... mutta mutta! Molemmat naiset kaipasivat jotakin, luultavasti toisia ihmisiä seurakseen. Mitä siitä, jos yksinäisyyttä saa lievitettyä pienen petoksenkin avulla...? Onko sillä oikeasti väliä, mietin. Entäpä jos kumpikin olisi myöntänyt rehellisesti, että he ovat yksinäisiä! Olisiko sitten yhteistä jouluateriaa nautittu...?
aino-a, ei varmaan kaukaa haettuja nuo ajatuksesi.
Riippuu varmaan lukijasta, minkälaisena tämän tarinan näkee -onko se tarina kahden yksinäisen kohtaamisesta, kauhutarina, murhamysteeri jne.
Hyvä juttu.
aino-a, totta, että jos ihmisellä on hyvä "syy" olla masentunut, surullinen tms. niin se on hyväksytympää. On ihan ok olla maassa, jos on eronnut, on kokenut keskenmenon tms. mutta sitäkin sopii kestää vain oman aikansa -ihminen ei saa surra liian pitkään...
Minäkin muistan erään ihmisen, joka saadakseen huomiota valehteli surutta, mutta jossain vaiheessa aloin epäillä, että hän uskoi itse juttujaan. Surullista.
Pauliinan, et sinä ole naiivi, tämä tarina on avoin, jokainen kokee sen omalla tavallaan ja saa ajatella siitä mitä haluaa, samoin kuin, miten se jatkuu ja päättyy.
Hei Onnistumisia, kiva nähdä sinua täällä. Niin, eihän sitä tiedä, mikä on ollut syy naisen käyttäytymiseen, se on voinut olla keskenmeno, lapsettomuuskin, tarinahan ei sitä kerro. Kiitos kommentistasi!
Marleena, laiskalla ihmisellä on lyhyet tarinat, pätee ainakin minun kohdallani :)
Mutta loppu jäi kuitenkin häiritsemään ja pahoin pelkään, että nainen sittenkin olisi jotenkin häiriintynyt. Toisaalta, jos nainen olisi kuitenkin koditon, ja kyseessä olisi murhamysteeri, olisi mummo ehdottomasti se tappaja.
Tahdon vielä kiittää mahtavista tarinoistasi, aloitin lukemaan aivan tuolta arkiston alusta asti. Olet saanut minut jälleen ajattelemaan vaikeitakin asioita. Pidän myös runoistasi, vaikka en todellakaan ole koskaan ollut mikään "runoihminen". Ja kuvistasi, ne ovat niin osuvia ja silti jotenkin niin naivistisia. Kiitos siis, toit maailmaani jälleen uusia katsantokantoja!
Niin, tuon tarinan loppuhan on avoin, vaikka hieman siinä kai vihjaillaan, että kyse saattaa olla häiriintyneestä ihmisestä. Ainakin erilaisesta ihmisestä.