Sami nousi autosta. Häntä pyörrytti ja hän otti tukea autosta, odotti, että kohina päässä häviäisi. Pyörrytys lakkasi hetkeksi ja Sami pääsi liikkeelle. Ulko-ovi oli vielä lukossa, kello oli vasta neljä. Avain tuntui kylmältä kuumeisessa kädessä.

Sami ei jaksanut laittaa porraskäytävään valoja. Jokainen ylimääräinen liike tuntui kipeästi lihaksissa. Ronkainen oli katsonut Samin lähtöä, kysynyt, pärjäätkö ihan varmasti ja Sami oli nyökännyt. Ajomatka oli lyhyt töistä kotiin.

Sami avasi kotioven hiljaa. Hän ei halunnut herättää Hannaa. Hanna valitti huonoista yöunista, sanoi, että Krista itkeskeli öisin. Koko yö kului siinä, että juoksi rauhoittamassa tyttöä. Hanna oli väsynyt iltaisin, väsynyt töistä, väsynyt valvomisista ja meni nukkumaan samaan aikaan Kristan kanssa, ennen kuin Sami lähti yövuoroon.

Sami asettautui sohvalla ja veti torkkupeiton ylleen. Kuume hytisytti häntä, mutta hän ei jaksanut ajatella palelemista, vaan nukahti. Kristan itku herätti hänet, ja unen läpi hän tajusi, että tyttö oli huutanut jo jonkin aikaa. Tytön ääni oli käheä. Sami nousi ja huojui Kristan huoneeseen ja avasi oven. Tyttö seisoi pinnasängyssään ja itku loppui hänen nähdessään Samin.

-Mitäs isin tyttö? Isi ottaa sut syliin. Oliko paha uni? Tuu.

Tyttö tuntui lämpimältä ja hikiseltä Samin sylissä. Ja painavalta. Sami tunsi voimiensa katoavan ja hän istahti sängyn vieressä olevalle tuolille.

-Isi…
-Isi tuli kotiin vähän aikaisemmin. Isi on pipi. Shhh, ei itketä enää. Ei herätetä äitiä.

Tyttö nukahti nopeasti, pää vasten Samin rintaa ja Sami odotti vielä hetken ennen kuin hän nosti tytön varovasti takaisin sänkyyn. Tehtyään sen, hän oli hiestä märkä, sydän hakkasi nopeasti ja kuume tanssi hänen ohimoillaan saaden pään särkemään. Hän sulki hiljaa Kristan huoneen oven, epäröi hetken, menisikö vielä sohvalle nukkumaan vai herättäisikö Hannan. Kello oli melkein puoli seitsemän.

-Hanna…herätys. Kello soi kohta.

Sänky oli tyhjä. Sami katsoi pedattua vuodetta ja kuuli ulko-oven avautuvan.