Ritva meni keittiöön. Mies jäi makaamaan vielä hetkeksi sänkyyn. Kauaa se ei siellä olisi, kohta se ottaisi vaatteensa, lähtisi kotiin. Yrittäisi taas puhua jotain, keskustella, tehdä lähtemisen helpommaksi itselleen.

Ritva halusi jotain raikasta, jotain, joka huuhtoisi tympeyden suusta, jotain, joka peittäisi kitalaella tuntuvan miehen maun.

-Miten sinä pystyt syömään tuota? mies kysyi.

Ritva haukkasi uudestaan greippiä, upotti hampaansa sen valkoisen keltaiseen lihaan, veti hampaittensa välistä kirpeää, puhdasta mehua.
Mies katsoi vaivihkaa kelloaan ja hieraisi leukaansa, Sänki varjosti sen poskia.

Jos se söisi minua, Ritva ajatteli, sen sänki repisi ja raapisi minua, kutittaisi ihoa, saisi minut tuntemaan jotain. Hän haukkasi uuden palan greipistä ja katsoi miestä. Ei siitä ollut pillun syöjäksi. Se näytti siltä kuin se olisi ollut puuron tarpeessa.

-Syö minua.
-Mitä?

Miehen suu loksahti auki ja Ritva näki inhoa sen naamassa. Se yritti peittää sitä inhoa, mutta sen valahtaneet posket tutisivat paheksuvasti. Se näytti hetken juuri siltä mitä se oli.

-Syö, Ritva sanoi ja ojensi greippiä. –Se on hyvää.

Miehen silmiin jäi epäluuloinen ilme, mutta se otti greipin Ritvan kädestä. Se nuuhki hedelmää, avasi suunsa ja maistoi varovasti kielensä kärjellä maitoista lihaa.

Se irvisti, kun se antoi hedelmän takaisin Ritvalle. Katsoi ohi ja lähti.