Vanhenen kymmenen vuotta. Jälleen kerran.
Joka sana iskee vasten kasvoja, jokainen lause tunkeutuu
vatsaan saaden minut voimaan pahoin.
En jaksa. Hajoan näiden riitojen aikana.
Voimattomuus valuu jalkoihin.
Haluaisin pudota, kadota, hävitä näkyvistä.
Olen väsynyt. En jaksa kuulla, miten kaikki on minun vikani,
miten kaikki olisi paremmin,
jos minä en olisi sellainen kuin olen.
Miten kaikki olisi paremmin, jos olisin toisenlainen, ihan
joku muu.
Miten kaikki olisi toisin, jos minua ei olisi olemassakaan.
Mutta ei, kaikki on huonosti, koska olen juuri tällainen.
TYHMÄ, MAAILMAN SUURIN PASKA.
Jokainen riita muuttaa ikää, tulen heikoksi ja
vapisevaksi,
horjun ja putoan ja putoan,
kunnes olen pohjalla ja huomaan taantuneeni, olevani lapsi
jälleen,
meneväni mukaan, vastaavani samalla tavalla,
samalla huudolla.
Hän paiskaa oven kiinni ja jään katsomaan pääkallon kuvaa,
kiinnitetty oveen. Valkoisten luiden alla lappu.
Pääsy kielletty vanhemmilta
******
Runotorstain 42. haaste Kasvu
Toimivatpa inimiset miten tahansa, aina tulee sosiaalitantta joka toteeaa, että väärin toimittu. Aina!
Tekeepä mieleni lainata Konsta Pylkkästä:
"Jälkiviisaan silmä se on somassa paikassa,
se katsoo taaksepäin. "
Höh, Hukkanen, ei ne sosiaalitantat aina noin sano, pääasia, että itse huomaa, missä menee metsään.
Parempi ehkä kuitenkin viedä murrosikä huutaen läpi kuin viisikymppisenä kapinoida, Allyalias.
Ja tuotahan se voi joskus olla murrosikäisten kanssa. Tosin, ei meillä ollut kovin suuria riitoja, joten en tiedä.
Hyvin taas kuitenkin tiivistit ajatuksesi. Hyvä!
Vaikeaa on välillä, Jussi, ja osan vaikeuksista vanhemmat osaavat tehdä ihan itse.
Turvallisessa paikassa on hyvä huutaa, Helanes -rakkaus ei siitä lopu.
Hanhenturkki olisi tarpeen, Tuima, mutta toisaalta, turkissakin on aukkoja, sellaisia lapsen ja nuorten mentäviä. Mutta totta, henkilökohtaisesti ei kannata kaikkea ottaa, ei se ole sitä.
P, kehityksen paikkahan tämä on, varsinkin vanhemmille, muistaa mistä itse on tullut, mitä on tuntenut. Siitä kun saa kiinni, voi ehkä olla helpompaa ymmärtää. Ja jaksaa.
Kasvu voi olla aika voimakasta, Leonoora, luonnon mahti on välillä pitelemätöntä.
Kun olemme heikoimmillamme, meistä lähtee vahvaa huutoa.
Kun kaipaamme läheisyyttä, juoksemme karkuun.
Kun suljemme ovemme pääsy kielletty -kyltein, toivomme, että joku tulisi sittenkin läpi. Toisi lohdun.
Kyllä, akkaparka, ne heikoimmat kohdat ovat hyvin lasten/nuorten tiedossa ja siitä kohtaa, kun vääntää veitsellä, niin...
Vaan osaavathan aikuisetkin saman taidon, esim. parisuhteessa tai lastensa kanssa.
Tuo on totta, Kirsi, kun muistaa ne omat juttunsa sieltä nuoruudesta, ehkä on helpompi jaksaa omien murkkujensa kanssa.
Paju, ERITTÄIN osuvia totuuksia. Ihminen on ristiriitainen olento. Siksi me olemmekin niin kiinnostavia :) Niinkuin tuo Reiskakin. Hauska kommentti häneltä. En minäkään kannata riettauksia. Hah hah -"puliveivauksia", mainio sana!
Rita, mukavaa, kun palasit. Täällä on aina hirmuhyviä kommentteja, jopa Reiskalla:))