Äiti itki, mut ei se sanonut, ettei mun tarvi mennä kouluun. Se laittoi takin mun päälle ja sitoi kengännauhat ihan niin ku mä olisin viel pieni. En mä oo, vaik mua välil itkettää. Tänään mä en aio itkee, mä en saa itkee, mun on oltava silleen itkemättä. Vaikka se tekis mitä vaan.

Mä en aio itkee, enkä mä kerro äidille vaikka mulle tehtäis mitä vaan, sillä sitten äiti taas itkee ja soittaa opelle ja rehtorille ja kaikille ja kysyy, et haluisko ne tulla työpaikalle ja työkaverit haistattelis ja sit äiti sanoi reksille huora ja lesbo ja mua alko vähän naurattaa, mut sit mä aloin taas itkee.

Äiti sanoi, ettei aikuinenkaan mene töihin silleen, et se pelkää saavansa turpiin, eikä kukaan työkavereista sano toista aikuista huoraks ja lesboks ja töni. Äiti sanoi, ettei aikuiset sietäis sellaist, eikä lastenkaan tarttis sietää.

Mee kouluun, äiti sanoi, ei se jota kiusataan jää kotiin, vaan sille kiusaajalle pitää tehdä jotain, laittaa vaikka hoitoon tai jonnekin, mutta ei vankilaan, koska se on liian nuori.

Äiti itki ja se antoi mulle repun ja sanoi et muista hengittää rauhallisesti, ei se tee sulle enää mitään, sen vanhempien kanssa on puhuttu ja reksin ja open ja se ei enää kiusaa sua. Älä pelkää.